12.6.2017

Nyt keulitaan - Balille täyspotti Latviasta!

Huhhahhei. Meinasi mennä matka hitskokiksi, mutta esteet on vain tehty selvitettäviksi. 
Joskus hieman vastustaa, ihan vain siksi, että kun aurinko lopulta osuu, huomaat uivasi sateenkaaren päässä lumpeenkukkaisassa lammessa.

Matkaseura perui viime metreillä ja dogsitteriä ei ollut maailman helpoin löytää. Onneksi Silja ehti ja pääsi apuun - ja saatoin jättää muut poikani hänen hellään huomaansa. Onneksi myös kämppis innostui Baltian matkailusta ja tarjoutui Jamesiksi Pögöttinsä kanssa.

Länsisatamassa oli hauska pyöriä ja kurvailla ja yrittää löytää oikea väylä ja ramppi, oikeaan laivaan. Uskomaton sekasotku-tietyömaa...

Ja millaiseen laivaan. Miinusta sataa mustaan vihkoon Megastarille. Kenelle tuo laiva on oikein luotu ja tehty? Miksi se on TUOLLAINEN? Onko Megastarin kapteeni vain ERITYISEN tarkka ihan kaikessa - ja miksi, sillä sellainen kuva laivalla piirtyy - vähän niin kuin "älä tule tänne, emme oikeastaan halua palvella sinua".
Megastarin neitsytmatkalla osuimme laivaan ensimmäisen kerran. Silloin vasta soitto Ilta-Sanomien toimittajalle avasi syytä, miksi laiva seisoi ja pääsi matkaan n. tunti 30 minuuttia myöhässä. "Ramppiongelmia".


Haaveilin lasillisesta vettä; aamulääkkeet piti saada nielaistua. Hesen myyjä tarjosi 2,50 euroa maksavaa pullovettä ja kun pyysin ihan vain töräyttämään mukiin pienen siivun hanavettä, hän vetosi "hanavedessä oleviin krooliongelmiin".
Asiakaspalvelu - jos sitä nyt siksi voi sanoa - oli lähinnä viroksi tapahtuvaa ja esim. baarissa, jonne osuimme, hintoja ei ollut, eikä niitä tiennyt kukaan henkilökunnasta kysyttäessäkään. "Kassa, kassa" sanoi kiireinen asiakaspalvelija ja käänsi selkänsä.


Erehdyin myös kysymään eräältä henkilökuntaan kuuluvalta, että "missä se autokansi oikein on". Jouduin kolmannen asteen kuulusteluun, että "miksi kysyt sitä. Autokannelle ei saa mennä matkan aikana. Meidän kapteeni on ERITYISEN tarkka näistä asioista. Kuka oikein olet. Miksi kysyt asiaa? Minne menet. Kenen kanssa, oletko bussinkuljettaja?" - ja ko. mies juoksi lähes perässäni kun peräännyin viattoman kysymykseni kanssa.


Eipä tämä toinen kokemus aluksella sujunut juuri kovin paljon paremmin. 
Otin Balin autosta, koska oli sangen kuuma päivä. Yritimme istua aurinkokannella, mutta 850 virolaista veti tiuhaan röökiä edessämme, röökit savusivat koiran kirsun tasolla. Minä sain myös osani, tietenkin. Tuntui ihan samalta, kuin itse olisi polttanut. Nohh, menin sitten laivan kauimmaiseen nurkkaan, epämiellyttävälle metallituolille istumaan ja rapsuttelin siinä hillittyä, kilttiä, hiljaista ja hajutonta Balia. Vaan kappanen. Sieltä se Mika Matruusi taas tulee natsoineen - "Ei saa olla täällä koiran kanssa". Sanailemme hetken. Ei mitään merkitystä, että emme häiritse ketään, eikä kuulema kukaan ole meistä edes valittanut. Mikael Matruusi on tiukkana, sillä "Laivan säännöt" ja se "tarkka kapteeni" - kukapa muu.


Koira on vietävä joko kuumaan autoon, metri kertaa metri häkkialueelle tai röökinsavuun tupaten täynnä olevalle aurinkokannelle. 
Valitsin metri kertaa metri häkkialueen, jossa Balin kanssa häpesimme ja nuokuimme reilun tunnin.
Ai se selitys? Mikko-Matti Matruusi "Minä kerron sinulle syyn. Jollain laivan asiakkaalla voi olla allergia ja me joudumme elvyttämään häntä". Kun kerroin, että minäkin olen allerginen. "Ai koiralle"? - Juu, kyllä. Miihkali Matruusi kääntyi kannoillaan räpläten radiopuhelintaan; "minä olen antanut sinulle vaihtoehdot".


Megastar - allergisen ihmisen asialla? 



Kaiken tämän jälkeen olimme vihdoin Tallinnassa ja matka halki niittyjen, peltojen, bensa-asemien (niitä on muuten Virossa/Latviassa about kahden kilometrin välein!!) ja laiduntavien haikaroiden parissa alkoi. 
Varokaa muuten Statoilin arvokasta, kuvassa mehevän näköistä hampparia. Ou mai gaad, ne oikeasti laittaa paistetun munskun ja pekonin mikroon (!!!) ja siinähän sitten syöt mikromössöhamppia pitkin hampain. Lue = syötät lähes kaiken koiralle.


Ja Balihan syö.
Tämä maanmainio matkakoira syö, nukkuu, pissaa ja kakkaa kuin kotonaan. Ei iske ripulit, ei mene hermo, ei petä pinna. Ei läähätä, ei kuolaa, ei käyttäydy sopimattomasti. Ihan mahtava matkakumppani. Sanoinko jo MAHTAVA.

Mukavan ja rennon matkailun päälle hotelliin, lenkille ja OIKEAN hampparin ostoon. Hotelliamme lähellä oli oikein kunnon hamppikauppa, josta sai ihan oikean paistetun ja maistuvan hampurilaisen tykötarpeineen. Kyytipoikana oli paikallista raparperilimukkaa. Palvelu sujui.


Ai että. Hampurilaistilauksemme numeromölkky. 
Kutonen. Onnennumeroni. No, Cacibia se tiesi. Statementtikin oli kohdallaan. Don't fuck your summer. 

Hyvin nukutun yön jälkeen aamulenkille ja hotellin aamiaista hotkimaan. Olipa pliisua. Pitääkö ne kurkut ja tomaatit leikata viikkoa ennen? Ehkäpä kuivattavat niitä hotellissa ihan föönillä? Narskuta siinä sitten kurkkua, joka on kuin paperiarkkia söisit. Makkara oli perusbalkania, leipä leikattu valmiiksi pieniksi paloiksi. Kaakao oli sentään kuumaa ja hyvää. Juusto kumia.


Mutta kumijuustosta ja paperikurkuista selvittyämme - minkälainen näyttelypäivä meitä odottikaan.


Timo Aalto treenasi ja tsemppasi Balia aamulla ja lupasi viedä Balin valioluokassa. 
Haaveissa oli valioluokan voitto, josta minun olisi sitten hyvä jatkaa ja ponnistaa eteenpäin kehässä. Hitsinpimpulat, Timpsukka ja Bali liitivät kehässä voittoon ja tuomari jätti kaksi muuta valioluokan urosta ilman SA:ta!! Huimaa. Tästä oli hyvä jatkaa.


Olin tässä vaiheessa jo pissata housuuni - jonka asian myös suureen ääneen julistin. 
Siinä kehänlaita nosteli kulmakarvojaan ja mahtoi epäillä, että olin liikkeellä doupattuna - eikös jokin virkistejuoma lupaa ihan siivetkin? - sillä hyppelin siellä kuin juuri kevätlaitumelle päästetty varsa.

Valioluokan voitto oli hieno välietappi, mutta vielä oli tehtävää. PU-luokassa kilpaili neljä urosta. Junnuluokan voittaja, nuorten- ja avointen luokkien voittajat JA Bali. Voi hitsivitsi sentään, tuomari poimi Balin ykköseksi. Bali voitti urokset, hurjaaaaa!!! Saimme Latvian sertin, Cacibin ja vielä kirsikkana kakussa Latvian voittaja 17-tittelin. Johtuen sekoamisestani jäi ikävä kyllä nartut näkemättä. Niitä oli olevinaan tarkoitus katsoakin...


Bali haluaisi ostaa oman Ghetto Burgerin.

ROP-kehässä saikin sitten juosta. 
On se hyvä, etten polta enää. Taisi mennä semmoiset kuusi kierrosta - tuomarilla oli vielä harjoitusarvostelija siinä - tulipahan nyt sitten ainakin näytettyä ja nähtyä liikkeitä kokorahan edestä.

Jotenkin koko päivä ja reissu oli lopulta vapautunutta. Kun alku vastusti ja yritti sanoa jotain (?), Megastarilla oli tylsää ja kilpakumppanikin ennen kehää luetteli taas kaikki saamansa Cacibit (oliko niitä 11) - nousi siinä sitten Bali siivilleen. Omassa autossa oli mukava matkustaa ja koko reissu tehtiin alusta loppuun Balin ehdoilla. Kun Mikael Matruusi ohjasi meidät metri kertaa metri luukkuun - jossa siis koirille lukolliset häkit - niin kyllä siitä lähdettiin, että Sandqvist istuu siellä sitten Balin kanssa tiiviisti. Vaikka sitten yhdellä - kovalla - jakkaralla nuokkuen, koira sylissä.

Muistan ihan nauraneeni siinä kierroksella 4, että mennään nyt sitten ja liidetään kun kerran liidätyttää. Olin ostanut Riga-rannekkeenkin tuomaan meille onnea ja kun meksikolainen herrasmiestuomari seisahtui valioluokassa heti Balin ääreen - alkoi hyviä fiiliksiä, merkkejä ja tuntemuksia virrata. Ai että.


Herranenaika sentään.
Kaiken kukkuraksi Bali otti vielä ROPinkin ja kyllä siinä ihan suretti, ettei ryhmään ehditä jäämään. Toimistolle kertomaan, että on lähdettävä ja lopulta ihan aikataulussa päästiin ajoon.

© Hannu Kervinen

Vielä ennen kotimatkaa pakolliset pönötyskuvat Timon taitavassa handlauksessa.
Huippupäivä. Mikä onkaan hienompaa kuin tulla intiksi ROP-pallilta. Minun piti elää 52-vuotiaaksi, ennen kuin sain kokea inttiyden euforian. Mahtava tunne.

© Hannu Kervinen

Ei ole ihan helppoa esittää koiraa, jonka viat tunnistat liiankin hyvin ja joka on tuuliviiri kuten emäntänsä.
Päivät ja tunnelmat vaihtelevat sillä ja minulla ja välillä alkoi jopa epätoivo iskeä, kun tuomari sanoo, että "en pitänyt koiraasi yhtä tasokkaana kuin voittajaa, siksi jätin vara-cacibin jakamatta". Ei ole nimittäin helppoa esittää myöskään koiraa, jonka hyvät puolet ja ominaisuudet tunnet yhtä hyvin kuin ne viat - ja joudut ajoittain ihmettelemään, etteikö kukaan muu näe niitä samoja laatuominaisuuksia kanssasi?
Onneksi minulla on ollut tukijoukkoja matkan varrella kun pari kertaa on usko ollut koetuksella. Ei siis itse koiraan, eikä Cacibin metsästykseen - vaan tuomareihin ja heidän painotuksiinsa. Välillä on vain tuntunut, että olemme väärässä paikassa - väärään aikaan.
Koiranäyttelyissä ei aina pelkkä "hyvä koira" riitä. Tarvitaan tuuria, biorytmien ja makujen osumista ja sinfoniaa. Menestys rakentuu palasista. Koira on vain yksi (ihana) osa tätä hurlumheitä.

© Hannu Kervinen

Iloiset handlerit Riikassa.

Ja älkää ymmärtäkö väärin - mauissa pitääkin olla variaatioita ja eri painotuksia. 
Mutta se, että tuomarin makumieltymykset kuvastuvat juuri Sinun koirastasi - se onkin sitten oma lukunsa se. Ikuinen mysteeri ja vaatii joskus aikaa, rahaa ja matkustelua, ennen kuin osuu. Nyt se osui ja hienoimmalla mahdollisella tavalla.


Neljä maata, 6 Cacibia ja pari varasellaista - uskomattoman hieno kokonaisreissu uskomattoman hienon koiran kanssa.

Kiitos kun kuljit vierellämme.


Ja onnea ja kiitos rakas hienomus maksimus koirani Bali, uusi C.I.B (*anottavana*) FI & EE & LV Ch JWW-14, LVW-17 Pendahr Fred Perry. Wau ja vielä kerran wau. Huisia.

Tämä matka ei olisi toteutunut ilman kämppiksen apua, siitä iso kiitos. Samoin kuin Silja, että pystyit tulemaan apuun niin lyhyellä varoitusajalla. Kenzola kiittää ja kuittaa.


Vielä lopuksi. Uskokaa unelmiin. Rakastakaa koirianne.

kuvat: oma matka-albumi ja podium-kuvat Hannu Kervinen

Ei kommentteja: