30.10.2010

Lokakuun lenkit alkavat olla pulkassa. 29.10.2010 lenkkikuvat!

Tällaisissa tunnelmissa lenkkeiltiin perjantaina, 29.10.
Tiesitkö muuten, että blogini lenkkikuvat ovat aina tarkassa, ajallisesti oikeassa, järjestyksessä? Sangen autenttisia lenkkinäkymiä siis.
Kameran kellosta oli taannoin oiva hahmotusapu, kun yritin haarukoida kilometriaikaamme. Canon antoi kilometrille taaperrusajaksi ~14 minuuttia (kuvasin puolen kilometrin välein kuntoradan merkkitolppia). Sittemmin kämppiksen Nokia E52 antoi tarkempia koordinaatteja. Tunnissa mentiin Nokian mukaan keskimäärin 3,5 kilometriä, huippunopeuden ollessa n. 5,5 km tunnissa (vielä on matkaa Jutta Parkkosen 7 km/t vauhtiin!).
Nokia myös heitti häränpyllyt joillekin omille lenkkiarvioilleni, parhaimmillaan -tai pahimmillaan- oma arvioni lenkin pituudesta heitti kilometrillä. Ja alakanttiin.
Näissä kuvissa mentiin Hevoshaantie-Kehä III-Vanha Lahdentie-Jokiniementie-Liinakkokuja-Hakunilantie-Hevoshaantie.


Rouva kerää roskia. Hatun nosto!
Klo 09.51


Hitskokin linnut lepuuttavat.
Klo 09.52


Marjatertut ovat komeimmillaan!
Klo 10.00


Kuusijärvelle ei olisi enää kuin 4,5 km. Ehkäpä sinne asti vielä joku päivä.
Klo 10.10


Tuli sitten bongattua karhukin puron reunalla. Siellä se röhnötti kieli ulkona.
Klo 10.11


Marjapuuron värinen talo törrötti metsän siimeksessä. Kauniit kontrastit!
Klo 10.20


Näitä ette kyllä vie! Paitsi Luxi vei oikeanpuoleisen oravan.. (kerrankin sai oravan suuhunsa ja ilman pylväskenkiä!)
Klo 10.37


Lehdet ovat tehneet tehtävänsä. On syksy!
Klo 10.47

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mut hei, mä en onnistuiskaan saamaan näin hienoja kuvia tässä vauhdissa!
Tai sit tuloksena kuvia "vauhtiraidoilla";-)