Kuvassa "Kuopio" -penkkejä ja kartanon pihalle rakennettu tuumailupaikka. (?) Satuin taannoin koirineni -kuinkas ollakaan- paikalle, kun puistotyöntekijä asensi penkkejä paikoilleen. Oli kuulema piipahtanut jossain ennen yhden penkin paikalleen pulttaamista ja takaisin tullessa oli penkki hävinnyt. "Kyllä on nopeaa toimintaa joillain" äimisteli hän ja kertoi penkin valmistuspaikaksi Kuopion; koko penkkimalli on nimetty Kuopioksi. Hintaa penkillä on 1000 eur. (!) Mahtaa olla mukava istua nyt jonkun hakunilalaisen terassillaan tonnin penkillä!
Tällainen hauska asuinrakennus on myös kartanoa liki.
Kaunista jokiserpentiiniä.
Sama rakennus kuin yllä kuvattuna toiselta puolelta.
Ja tässä ikuistettuna oja, joka on nyt ristitty Viriojaksi. Eräällä aamuisella lenkillä Viri lähti lentämään ojan yli ja hieman ennen jokitörmää lätsähti kylmään ja mutaiseen veteen. Oma arvio ojan leveydestä oli 2-3 metriä, vaan tällä kertaa lapinlisät olivat alakanttiin. Oja käytiin myöhemmin mittaamassa ja 5 metrin mitta ei riittänyt! Virin hyppypaikalla leveyttä oli n. 5,5 metriä. Ja tarvitseeko mainitakaan; kuvassa oikealla näkyy myös SILTA, jota pitkin juostessa tassut olisivat pysyneet kuivina. Viri kuitenkin mieluummin lentää. Koska Viristä ei ole viehettä jahtaavaksi, lienee paikallaan anoa hänelle oma lentolupakirja?! Tosin Viri ei mitään lupia tarvitse; hän lentää, kun siltä tuntuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti