Pirrelle pamahti 12 vuotta plakkariin!

Kenzolan lokapojista oli Virin vuoro juhlia tänään syntymäpäiviään! 12 vuotis-sellaisia. Ihan hurjalta tuntuu, kun juuri eilenhän Jarmo sen sinisen froteepyyhkeen sisällä toimitti Messukeskuksen parkkipaikalle. Kahteentoista vuoteen on mahtunut paljon. Mahtavia, tapahtumarikkaita vuosia, ja nimenomaan rikkaita. 
Elämä Virin kanssa ON rikasta.

Paljon onnea sielukas, sympaattinen ja kultainen Viri,
toivottavat Anita, Hupi, Luxi, Huima ja Bali

Elämää vanhenevan koiran kanssa - Viri eläinlääkärissä.

Virillä häämöttää 12-vuotissyntymäpäivä kovaa vauhtia. 
Olin pitkään pohtinut eläinlääkärikäyntiä Virin ajoittaisen ontuman takia. Minulla vain on hieman

huonoja kokemuksia näistä "ontumatutkimuksista" (en tiedä mitä koirani ovat olleet mieltä...).Lääkkeenä yleensä vain lepo, rasituksen välttäminen ja ehkä särkylääkitys. Ja olen käynyt ontumakoiriani näyttämässä myös ortopedeille ja "asiaan vihkiytyneille" joskin myös taviseläinlääkäreille.

Virin oikeanpuoleisen etutassun ranne "retkahti" noin kaksi vuotta sitten. 
Samoihin aikoihin lopetin Virin kanssa raskaamman lenkkeilyn, kuten myös irtipitämisen. Virillä on oikeastaan melkoinen traumatausta. Se on ollut aina kova päästelemään pelloilla, niityillä ja kentillä ja on aina juossut mielellään yksin. Varsinaisia törmäyksiä ei siten ole sattunut - viime keväänä kylläkin, tosin Viri itse oli kiinni... mutta ympäri on menty monet kerrat. Viri on myös loukannut varpaansa, se turposi ja nivel "kovettui" ja vamma myös kuvattiin. Ei murtumaa. On lennetty ja hypitty, ojien yli, aitojen läpi - sellaista sanoisinko melko aktiivisen koiran elämää. Ei se nyt ole ollut niin justiinsa jos ei ihan kuusimetrisen ojan yli ole päässyt. Viri on vain ravistanut mudat niskastaan ja jatkanut menoa.

Päättelin pari vuotta sitten ihan itse, että ranteen nivelsiteet ovat venyneet äärimmilleen ja ranne alkoi siksi antaa periksi. Mitään oireita tämä ei alkuun Virille aiheuttanut, silti usein teippasin rannetta antaakseni koiralle lisätukea askellukseen.

Maaliskuussa tänä vuonna sattui sitten se hieman ikävähkö episodi kun Viri oli hetkellisesti lenkillä irti ja ystävämme jänis osui sen näköpiiriin. 
Ranteet jarrunappuloineen olivat kovilla ja eittämättä KOKO koira ajoi äärirajoillaan. 11,5-vuotias whippet on kuitenkin edelleen whippet, aivan kuten 12- ja 13-vuotiaatkin, ei siinä mietitä kropan kestävyyttä tai ranteiden joustoa, kun on mentävä on mentävä.

Tämän ikävän episodin - mitä ikävää siinä oli, päinvastoin, tuumaa Viri - jälkeen, sen lisäksi että olen kuukausittain soimannut itseäni on Viri ikävä kyllä ajoittain ontunut oikeaa etujalkaansa. Alkusyksystä vaikutti että ontuma olisi hiukan lisääntynyt ja aloin puuhata eläinlääkäriaikaa. Jostain sain päähäni, että Virillä on nivelrikkoa ja pelkäsin sen kärsivän. Aloin nähdä vaikka mitä ikään liittyviä mörköjä Virin käytöksessä ja olla hyvin huolestunut sen kunnosta.
Kesän aikana Viri söi Yumovea - kolmitehoista koiran nivelvalmistetta ja en kuurin aikana ollutkaan huomaavinani Virin jalassa mitään kovin "dramaattista" ja usein mietin, että onko tuosta valmisteesta hyötyä vai ei. Käytössä olivat myös Nutrolin ja ruusunmarjajauhe - mitäpä sitä ei rakkaan lemmikkinsä hyväksi hankkisi ja kokeilisi.

© Karvakamut
Virin varpulit ja ranteet. Oikeanpuoleinen jalka hieman "kirrasi" röntgenpöydällä, siksi pari varvasta on pikkuisen mutkalla mutta siistiä on. Viri antoi myös hienosti väännellä ja käännellä itseään kuvauksen aikana, tietenkin. Mitään rauhoituksia ei tarvittu.

Yumove sisältää glukosamiinia, jonka sanotaan olevan nivelten täsmäapu. Sen on tutkittu ylläpitävän ja täydentävän koiran nivelrustoa. Valmisteen kondroiitti auttaa niveliä pysymään pidempään terveinä ja mangaani edistää kollageenin muodostumista rustoon, jänteisiin ja nivelsiteisiin.

Hyötyä oli ihan varmasti, sillä kun Yumove-purkki oli popsittu tyhjäksi ja kuurin päättymisestä alkoi olla n. 3-4 viikkoa, ontuma paheni. Voin siis lämpimästi suositella Yumove-valmistetta kaikille nivelvammoista kärsiville koirille.
linkki valmistajan sivuille: Podunk Oy

Piipahdimme tunnin verran Karvakamuissa 2.10. Pian tutkittavana ja Virin molemmat eturaajat kuvattiin (yksi kuvista yllä). Kuvat olivat ONNEKSI täysin puhtaat, eli Virillä EI ole nivelrikkoa. Sen nivelside on vain saanut osumaa ja tosiaan antanut periksi. Tätä kirjoittaessa BOT-rannetuki on matkalla ja vaihdamme päivittäiset teippaukset hieman järeämpään. Tosin eläinlääkäri piti käytössäni ollutta Fixomull/Hypafix -teippausta oikein pätevänä apukeinona.

Palaute oli taas todella kivaa. Koirat vanhenevat tietysti kovin yksilöllisesti ja jonkun 13-vuotiaan kanssa voi muitta mutkitta tehdä "samaa" kuin nuoremman koiran kanssa. Toinen 12-vuotias taas vaatii hieman erityisjärjestelyjä ja kuten Viri, näkee kovasti vaivaa kaivaakseen kuivamuonan seasta lihapalat ensin.. No, jokatapauksessa Virin kuntoa pidettiin ikä huomioiden erinomaisena. Virillä on edelleen komeat lihakset (kehui ell) ja hampaat kunnossa, lisäksi sen pumppuäänet kuulostivat "todella vahvoilta". Mikäpä sen mukavampaa palautetta.

On hyvä olla aika-ajoin huolissaan vanhenevasta koirakumppanistaan, mutta olisin voinut tietysti odottaa röntgenkuvien lausumat, ennen kuin alan piirtää piruja seinille. Ihanaa Viri, että olet olemassa ja vielä ihanampaa, että olet MINUN!

Luxi 9 years!

Luxi, Monetblue, celebrates his 9th birthday today!

Happy Birthday Luxi!

Luxi juhlii tänään 9-vuotissyntymäpäiväänsä. 
Syntymäpäivän kunniaksi tepastettiin koleahkossa mutta aurinkoisessa säässä neljän kilometrin aamulenkki. Aamiaiseksi Luxi sai terveysruokaa Eukanubalta (steriloidun koiran kuivista) ja jälkiruoaksi kanafileellä höystetyn luun.

Aina iloista, positiivista ja lystikästä Luxia onnittelevat:
Anita, Viri-isi, Hupi, Huima ja Bali

Balin tuloskimaraa - lauantaina myös Hupia!

Tähän alkuun se vakio - blogi laahaa perässä, juttuja uupuu, yritän jossain vaiheessa päästä takaisin rytmiin - ja sitten perään; nyt mennään kuitenkin Balin ja Hupin mukana viimeaikaisiin kehiin.
Meillä on Balin kanssa ollut oikein kiva näyttelyputki. Se alkoi 14.6.; sateisesta Salon kehästä josta tuli viimeinen, valioitumiseen oikeuttava sertti. Sittemmin putki on jatkunut näin:
15.8. Kotka PU4, 23.8. Heinola PU2, 12.9. Porvoo PU3 ja eilen Hämeenlinna RY PU3. 
Mukava rivi katsella. Pisteitäkin on kertynyt 80, mutta vielä meillä ei ole ollut onnea ilmestyä listoille. Olemme olleet pisteinemme aina "jälkijunassa".

© Sinikka Morander

Lauantaina Hämeenlinnan ryhmänäyttelyssä oli kuitenkin kahdellakin tapaa erityisen hieno näyttelypäivä. Ei siis vain omien koirien puolesta vaan Balin siskonkin puolesta. Nimittäin Pendahr Vanity Fair ampaisi aina ROPiksi asti (+ ollen vielä RYP4!!) ja nappasi viimeisen serttinsä; nyt myös Muusa on FI MVA! Bali ja Muusa ovat pentueen 2. ja 3. valioitunut, veli Fender valioitui ensimmäisenä ja Spooky-sisko on tulossa kovaa vauhtia perässä; vain yksi sertti puuttuu Spookyltakin. Melkoinen pentue!

Balin arvostelu meni näin:
"Hyvän kokoinen. Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä luusto. Rodunomainen pää. Tummat silmät. Kevyet ruusukorvat. Erinomainen ylälinja. Erinomaisesti kulmautunut. Liikkuu rodunomaisesti."
ERI/2 SA PU3

© Sinikka Morander

Olin vihdoin MUISTANUT ilmoittaa myös Hupi-veteraanin mukaan. 
Tämä rentoreiska otti tapansa mukaan näyttelypäivän leppoisasti ja keskittyi olennaiseen; syömiseen. Koska ihmiset eivät tajunneet antaa hänelle kuin pieniä suupaloja otti hän ohjat omiin käsiinsä ja työnsi tuttavallisesti päänsä lattialla näkemäänsä, avoimena olleeseen kassiin. Sieltä hän muitta mutkitta kaivoi KORVAPUUSTIN ja nakersi sen parempiin suihin. Tässä ei oikein kissaa ehtinyt sanoa, niin taitavasti ja nopeasti Hupi suoritti operaation. Kiitos vain Marja-Riitta - meitä kaikkia taisi asia lähinnä naurattaa.

Hämeenlinnan tuomari, Kristin Kerem oli Virosta ja mittaili useita koiria. Vähän siinä ehdin "pelätä" mitä hän Hupin koko komeudesta kommentoisi, mutta arvostelu on "laittaisiko kehyksiin seinälle" -materiaalia:
"11-vuotias. Erinomaisessa kunnossa oleva uros, jonka ikää ei näe mistään. Tummat silmät. Hampaat parhaassa mahdollisessa kunnossa. Erinomainen rintakehän syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut."
ERI/1 SA VSP-veteraani

Mitäpä tuohon enää lisäämään.

kuva: Emmi Merta by Huawei Honor6

ROP-veteraani Pipsqueak Gingernut ja VSP-veteraani Twyborn Philadelphia, Hupi. 

Isot kiitokset taas aina pirteälle, iloiselle, mukavalle, osaavalle ja oma-aloitteiselle matkaseuralle/assistentille, Emmille!

Lenkillä 22.9.2015

Syksy saa - ja ehkäpä kuviinkin on tullut hieman syksyn sävyjä. Aurinko paisteli viime tiistaina mukavasti ja poikkesimme lenkillä mehevillä Tikkurilan väritehtaan nurmialueilla. Pidemmittä puheitta vaihteeksi Canonin tallentamiin lenkkikuviin:

Toinen Heurekaan/Hotelli Vantaaseen johtavista silloista. Lehdet alkavat varista.

 Ja sitten mentiin. Bali ja Huima vauhdissa!

 Välillä pientä hapenottoa..

ja sitten taas jahdataan. Melkein se on tuo Huima, joka haluaa, että SITÄ jahdataan. Toisaalta niin haluaa myös Bali, mutta hyvin menevät vuorovedoin.

Hupi saa hihnassa hepulin, mukaan olisi päästävä. Olen ruvennut kuitenkin juoksuttamaan poikiani pareittain; Bali ja Huima ja Bali ja Hupi.  Näin pysyy jonkunlainen tolkku menossa ja juoksemisessa keskitytään hauskanpitoon, ei muuhun.

 Hupi etsii...

 piehtarointipaikkaa.

 Voi veljet, että tämä se on mukavaa!!

 Sitten taas hepuloitiin. Perään!!!!

 Kulkuset, kulkuset...

 Bali jahtaa lopuksi Hupia. Liki 11-vuotias Hupi juoksee yhä sangen vetreästi.

 Lopuksi tuumaillaan, että vieläkö jaksaisi ottaa rundin.

 Syksyn värejä.

 Heurekan edustan maksaruohofarmi.

Viri menossa mukana. 12 vuotta olisi tulossa lokakuussa plakkariin ja perjantaina 2. päivä käydään hieman eläinlääkärin pakeilla kuvaamassa rannetta.

Tuttuja lenkkipolkuja pojille. Päivän lenkkisaldo oli 4,8 km.

Terassitunnelmia.

Muuttohommat äitini kotona jatkuvat, eilen kävimme laittamassa hänelle parvekkeen kuntoon - mainittakoon, että imuroidessani äitini nykyistä parveketta täyttyi peräti 3 (kolme) imurin pussia!

Kannoin myös runsaasti tavaraa suoraan kaappeihin ja laatikoihin. Muuttaminen on järkyttävän kamalaa ja voimiavievää, mutta ONNEKSI äitini tapauksessa muuttomatkaa on noin 10 metriä. Hän siis muuttaa samassa talossa, samassa rapussa ja samassa kerroksessa.

Ehdimme kuitenkin koirien kanssa viettää 12.9. Porvoon näyttelyn jälkeen hieman terassiaikaa, mistä oheiset kuvat todisteena. Siis siitä, että käytössä on ollut Canon Powershot SX20 ja koiria on houkuteltu erilaisiin terassi- ja pihapönötyksiin:

Bali ja Hupi tiirailevat terassilla. Taisi olla viime viikonloppu, kun terassitavarat muuttivat varastoon. Koirilleni terassi on tietenkin auki tammikuusta joulukuuhun. Portti rakentui tuohon aikoinaan oikeastaan siksi, että ystävämme Bali harrasti liitolaukkaa ja liitohyppyä eteisestä suoraan pihalle. Melko vaarallisen oloista.

 Koska palkintonaksua ei modeloinnista tule, mallit alkavat kypsyä ja vetää uukäännöksiä.

 Humala heilimöi.

 Hupi jaksaa uskoa siihen, että minulla on snäksejä jossain jemmassa.

 Viri pitää jöötä pihaoven suussa. Tyylikkäänä ja terhakkaana, kuten aina.

 Hirvittävän raskasta päivystää jotain namia. Hupi on aivan exhausted.

 Kuten Luxi. Luxi löytää AINA parhaat lepopaikat ja -asennot.

 Syksy saa. Tämä kasvi työntää vielä vihreää ja kukkii.

Aikamoista härdelssuunia!

Nyt tapahtuu. On sitä ja tätä ja tuntuu että jo hieman liikaa.
Ärsyttävintä on, kun pitää kokoajan MUISTAA kaikenlaista. Nyt tätä kirjoittaessa muistin, että pitää laittaa HAKA-luennoitsijoille muistutusviestiä ja pientä tiiseriä vielä heidän aiheisiinsa liittyen. Pitää muistaa sopia asioita Hands on -seminaariin liittyen, jospa se nitkahtaisi pian eteenpäin. Pientä mukavaa ohjelmaa on sovittuna jo ensi syksyllekin (2016) ja kaikki nämä pyörivät nyt päässä ja aiheuttavat pohdintaa ja pähkintää. Ainiin, ja vielä pitäisi sponsorin kanssa katsoa ensi vuoden kuviot, alustavasti on katsottu, mutta viimeinen silaus puuttuu. Tulevana viikonloppuna ryhdytään toisen whippetharrastajan kanssa käännöshommiin! Hommaa - ja muistettavaa - siis riittää.

Ylipäätään se viimeinen silaus jää usein vaiheeseen.
Palataan - on hyvin yleinen lopetuskommentti niin sähköpostissa kuin puhelimessakin. Katsotaan se sitten - toinen. Rakastaisin lyödä asioita lukkoon, laittaa leiman päälle; käsitelty ja closed. Ikäväkseni joudun toteamaan, että asiat tykkäävät jäädä roikkumaan.

Koirat elävät ihanasti hetkessä. Huolista vapaana.
Ne heräävät aamulla iloisina venytellen, valmiina lähtöön. Ne ilahtuvat silminnähden, kun ne saavat aamiaisen eteensä, lääkkeet maksapasteijan sisällä, luita nikerrettäväksi. Ne lenkkeilevät aina iloisina, oli sitten helle tai viima, tuuli tai tyyni. Sateellakin mennään. Koirat eivät valita. Eivätkä stressaa. Niille rutiinit ovat rakkautta ja välittämistä ja pientä huolestumista näkee ainoastaan silloin, kun ruoka-aika venyy tai jätän koirat kotiin lähtiessäni jonnekin, minne niitä ei saa mukaan.

Äitini elämä on tällä hetkellä melkoisessa myllerryksessä ja elän tätä myllerrystä tykönäni myös.
On tietysti ihanaa voida auttaa, tehdä ja toimia - siitä on luonteeni tehty, mutta nyt tuntuu kyllä niin riittämättömältä että ei voi oikein muuta sanoa kuin että huhhuh ja huokaista syvään. Tällä hetkellä tuntuu, että kamelin selkäni on syvällä kuopalla. Mutta ehkä se ei katkea, on kuopalla vain.

Facebookiin kirjautuminen alkaa olla ajoittain hieman raskaahkoa. 
Viestit kirkuvat punaista ja oikein mitään viestiä ei voi kirjoittaa ilman, että hakee a) jonkin linkin b) liittää kuvan c) avaa käännösohjelman d) ottaa syvällisesti kantaa. Hehheh. Mitä kuuluu - on hyvin last season, nyt pitää ottaa kantaa, linkittää, liittää kuvia, kääntää ja hakea tietoa viestin liitteeksi.

No mutta mukavaahan se on toimittajahenkiselle?
On on. Mutta en ihan äkkiä olisi uskonut, että rupean tässä kaiken keskellä vielä kämppikseni autokauppojakin selvittämään.

Ihanien lasteni avulla kaikki on onneksi helpompaa.
Pääsee päivittäin haukkaamaan happea ja nauttimaan luonnosta ja liikunnasta. Balin kanssa on pyörähdetty kehissä ja oikein mukavin resultein. Tarvittiin sellaista onnenamulettia kuin Emmiä matkaan mukaan ja biorytmeillä ja auringonpilkuilla on varmasti myös ollut osansa. Salossa kesäkuussa Bali oli PU3 - ja valioitui - heinäkuu oli hiljaista, Kotkassa elokuussa PU4, Heinolassa samoin elokuussa PU2 ja Porvoossa syyskuussa PU3. Hakunilassa se oli lähellä, Bali oli epävirallinen PU5. En ihmettele, koska Emmi ei ollut mukana tässä näyttelyssä.

Mietinnässä on, että ei avaisi Facebookia esimerkiksi viikkoon, mutta älypuhelimeni ansiosta se voi olla mahdotonta. 
Vaikka suljen Huaweissa sovellukset erikseen, niin PLIM PLOM kuuluu silti hetken päästä ja Messenger on auki ja ns. "kiljuu punaisena".
Tämä nykyaika on kovin hektistä. Toisaalta se pitää liikkeessä, aktiivisena ja touhukkaana, mutta toisaalta se on välillä aika kuluttavaa.

Lähdenkin tästä virkistäytymään ja toivottavasti hieman rentoutumaan luonnon siimekseen. 

Kuvituskuvassa pienenpieni ilopilleri, Bali thö Maailmanvoittaja. No eihän se virallisesti sitä ole, mutta mun blogissa se sitä nyt on. Maailman Ihanin. Kuten Viri, Hupi, Luxi ja Huimakin!

Veikeää asiakaspalvelua Valintatalossa!

Valintatalossa on menossa HuiHai-kampanja. Se on ihan hauska ja mainokset ovat hyviä. Sensijaan Valintatalon asiakaspalvelu  eilen oli jotain ihan muuta....

Ostin jäätelöä, kurkkuja ja tomaatteja. Kolme ostosta, siis. Mukana oli myös kirjekuori, joka täytyy lähettää erilliseltä postin tiskiltä. Minulla ei ole kotona postivaakaa - kohta pitää varmaan hankkia sellainen - joten en ollut varma riittävätkö kuoreen kliistraamani merkit. Kaupassa on hiljaista. Olen jonossa toisena, edelläni vanhempi herra, joka haluaa ostaa HuiHai-kampanjassa mainostetun prepaidliittymän. Vanhempi kassarouva panikoituu. Hän pyörii kuin väkkärä, hipelöi hermostuneesti avaimiaan (joilla liittymäkaapin saisi auki), mutisee "tulleensa juuri lomalta" ja "tarvitsevansa apua". Jono kasvaa. Piinaavia, pitkiä, sekunteja kun ei tapahdu yhtään mitään. Hän ei avaa lukollista kaappia vaan jatkaa hermostunutta pyörimistä. Jono takanani kasvaa entisestään.
Nyt avaan suuni: - Etkö voi vain avata kaappia?
Kassa: - Mutta mä en osaa myydä näitä.
Prepaidia ostava herra seisoo paikallaan hänkin, hipihiljaa. Piinaavien sekuntien jälkeen suuren myymälän perukoilta saapuu toinen kassahenkilö (tässä vaiheessa myös postin tiskille on muodostunut neljän-viiden ihmisen jono) ja toteaa: - Vedät tän vaan tästä (näyttää tuotteen koodin lukulaitteelle) ja se on nyt myyty. Nyt herrakin saa suunsa auki, johan tässä on kolme ja puoli minuuttia ihmetelty paikallaan seisten: - Joo, mä lataan sen sitten kotona.

Eikä tässä vielä kaikki.

Saan maksettua ostokseni ja siirryn nyt kuoren kanssa postijonoon. Jono etenee verkkaisesti. Nyt entistä verkkaisemmin, sillä postikassa iloisesti loihe lausuu ensimmäisenä olleelle asiakkaalle, että - Voit maksaa kauppaostoksesi myös tähän. Meillä on tänään täällä tällainen kokeilu menossa. Sitten maksetaan maitoa, lakua ja jäätelöä ja haetaan pakettia. Seuraava rouva tuskailee, että - En vielä hakenut jäätelöä, voinko hakea sen vielä? -  ja niin lähdetään pakastealtaalle sillä aikaa kun postihenkilö etsii pakettia.
Vielä yksi neito ja sitten allekirjoittanut. Postihan on hyvin hauskasti määritellyt ja hinnoitellut tuon postitse jaettavan kuoren; 2,20 riittää 200 grammaan asti, mutta 200-500 grammaa on 4,40. Kuori painoi (yritin siis saada sen lähetettyä halvemmalla) 270 grammaa; olisin siis hyvin saanut kuoreen lisää tavaraa samalla hinnalla, prkl. Manaan kassalle kuoren painoa ja samaan hengenvetoon tätä "uutta systeemiä"; - Teillä olisi voinut olla joku tieto kassalla tästä "kokeilusta" meille asiakkaille. Jonotin ensin pitkään tuohon toiselle kassalle ja nyt pitkään tähän?
Kassahenkilö: - Niin.

Ymmärrän, että joskus tilanteet vaan kaatuvat päälle. Tiedän hyvin tuon ilmiön, että ensin liike on tyhjä tunnin verran ja sitten sinne syöksyy 60 ihmistä samalla kertaa. Nämä ihmiset haluavat tietää, onko keksissä pähkinää, missä myydään irrallisia valkosipulinkynsiä ja onko pyykinpesujauhetta irtomyynnissä.
Kuitenkin kassa voisi myös ääneen pahoitella, olla hieman aloitteellisempi ja vaikka kysyä asiakkaalta apua (!) ja herra numero 47 voisi myös ensikerralla prepaidia ostaessaan sanoa, että "näytä sitä koodia vain kassalaitteelle, minä hoidan kotona loput".
HuiHai-kampanjacopysta puhumattakaan. Miten olisi A3:nen siihen postikassalle:
Hyvä asiakas! Kokeilemme tänään uutta kassamyyntisysteemiä Postin tiskillä. Voit maksaa pienet ostokset (maks. 5 tavaraa) myös tähän. HuiHai - sujuvampaa palvelua Valintatalosta.

kuvituskuva Googlen kuvahaku

Tunnistatko koirasi stressin?

Löytyi viikonvaihteen Vantaan Sanomista niin loistava juttu otsikolla "Lapset stressaavat jo päiväkodissa", että oli ihan pakko purkaa Teija Variksen kirjoittama juttu heti tänne blogiin! Jutussa on haastateltu kehitysneuropsykologian dosentti Nina Sajaniemeä.

Kun luet juttua, muuta kouluikäinen ja lapsi jne. sanojen kohdalle sana KOIRA; niin hyvin tämä juttu toimii myös puhuttaessa koirista:

Voiko alle kouluikäinen stressaantua? Voi.

Esimerkiksi päiväkodissa lasta stressaa periaatteessa kaikki, mikä valpastuttaa ja saa lapsen reagoimaan. - Päiväkodissa on paljon tilanteita, jotka käynnistävät stressireaktion: uudet ja ennen kokemattomat asiat, omien taitojen ylärajoilla toimiminen, tilanteiden nopeat vaihtelut, pettymykset, turhautumiset, sivuutetuksi tuleminen, ulkopuolisuuden kokeminen, vertaissuhderistiriidat ja ilman leikkikaveria jääminen.

Lapsi itse ei kuitenkaan pysty säätelemään stressin tasoaan tai palautumaan voimakkaasta kiihtymistilasta kuten aikuinen. Kun stressi aktivoituu, se aiheuttaa tarpeen reagoida.
- Stressin säätelemätön reagointi kumpuaa syvistä aivojen osista. Sen tavoitteena on toimia suojana ulkoista uhkaa vastaan. Käytännössä tämä näkyy eriasteisena taistelevana, pakenevana tai jähmettyvänä reagointina, Sajaniemi kuvaa.

Stressi tulkitaan usein väärin, koska ei nähdä lapsen käyttäytymisen takana olevaa biologista pakkoa.
- Lapsen uhmakkuus, koppavuus, aggressiivisuus, syrjään vetäytyminen ja pelokkuus ovat kaikki merkkejä säätelemättömästä stressistä. Näissä tilanteissa lapsi tarvitsee kanssasäätelyä, eli aikuisen sensitiivistä ohjausta jonka tavoitteena on houkutella lapsi takaisin yhteyteen.
Lapset ovat vastaanottavaisia ainoastaan ollessaan yhteydessä aikuiseen tai toiseen lapseen, ja säätelemätön stressi merkitsee yhteyden häviämistä.

Täysin stressitön arki - tai päiväkoti - ei ole mahdollinen eikä Sajaniemen mukaan edes toivottava.
- Stressijärjestelmä on biologinen valpastumisjärjestelmämme, joka on välttämätön kaiken toiminnan käynnistämisessä.
- Lasta on autettava käyttämään stressiaktivoitumista voimavarana ja opetettava häntä säätelemään stressijärjestelmäänsä sillä ainoastaan säätelemätön stressi on pahasta.

----------------------------------------------------

Kuvituskuvassa Luxi koirapuistossa juoksentelun jälkeen. Kuva on omasta arkistosta ja se on otettu vuonna 2008. 
Koiravuosieni aikana olen kokenut ja nähnyt koiran stressaamista. En ole ehkä osannut sitä aina tapahtumahetkellä tunnistaa enkä toimia tilanteissa välttämättä oikein. Varsinkaan koiran näkökulmasta katsottuna. Tämä artikkeli sai minut kuitenkin hyvin mietteliääksi. Tunnistammeko stressin koirassa? Näemmekö sen oikein ja osaammeko tukea koiraamme sen stressatessa? 
Esimerkiksi juokseminen on vinttikoiralle varmasti eräänlaista terapiaa ja ehkäpä jopa elinehto - jollei se pääse suorittamaan sitä, mitä silmälläpitäen se on jalostettu; jotain varmasti patoutuu sen päässä ja kropassa - ja stressireaktio voi olla kypsymässä.
Aikoinaan eräs koiristani alkoi harrastaa karkailua stressitilanteissa. Se ei suinkaan karannut "omille teilleen", vaan juoksi rivitaloa ympäri purkaakseen voimakkaan ja erittäin kuormittavan stressireaktion. Myös koiralla on sisäsyntyinen tarve "järjestellä palikoita päässään". Yksi karkaa ja juoksee, toinen menee pöydän alle ja kolmas vetäytyy. Koiran täytyy tietenkin antaa tehdä "se"; purkaa stressi parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta koiraa voi myös yrittää tukea ja tulkita ennaltaehkäisevästi ja pyrkiä estämään sen joutumista stressaavaan tilaan tai tilanteeseen.

Tunnista stressi koirassasi ja hae apua tilanteessa, jossa ette selviä yhdessä yrittäen. Koira ei koskaan hyökkää saati pure niin, että voisit sanoa sen toimineen "ilman syytä". Aina löytyy syy, joskus näkyvä joskus näkymättömämpi. Stressi voi olla yksi niistä.

Boldaukset ja kursivoinnit allekirjoittaneen.

Elokivaa!

Suomeen saapui vihdoin elokuussa kesä. 
Aurinko on paistanut ja lämpöä riittänyt ties kuinka monennetta päivää jo. Lenkit ovatkin olleet loivempia, parhaimmillaan selkärepussa kaksi pulloa vettä matkassa. Hyvin ovat kuitenkin pojat jaksaneet tepastaa, Virikin. Heinäkuun kilometrit olivat 171,1 ja nyt elokuun lukemat tätä kirjoittaessa 58,6 km.
Olemme löytäneet Tapulikaupungista pitkän ja leveän, ruohoisan ja rauhaisan koirapuiston, missä olemme nyt pari kertaa piipahtaneet rallaamassa. Sain ikuistettua Huawein avulla seuraavat elokivaa-kuvat:

Ruoho oli juuri käyty ajamassa ja trimmerillä nurkatkin stailaamassa (ihan meitä varten!) - tässä vielä hiukan ihmetellään.

 Bali ja Luxi. Kuin tennisottelussa konsanaan. Katse oikeaan..

 ja sitten vasempaan. In Finland we call this pönötys.

 Balille iski hepuli. Tuttuun tapaan. Käynpäs tönäisemässä Huimaa; lähdetäänkö?

 No toki. Hupi yhtyy mukaan.

 Koirapuistorallia.

Huomatkaa Luxin luikkiminen takavasemmalle. Ei ole Luxin juttu tämä puistorallailu, ei ole kyllä koskaan ollutkaan. Sensijaan trio, Huima, Bali ja Hupi, on spiidailusta alati innostunut.

 Tähän tapaan. Jihuujahuu!

Miksei kukaan leiki mun kaa? Madonkaivelua, nenäliinan syöntiä tai linnunkakan lipomista asvaltilta?

 Hyväkuntoinen, simpsakka Luxi. Luxikin täyttää lokakuussa jo yhdeksän!

Koirapuistospiidailun päälle on hyvä sammakkona lepuuttaa ja katsoa hiukan Emmerdalea tallenteelta.

Sitä minä vain ihmettelen, että meidän rentoreiska-sammakko-Bali muuttuu lammessa pärskiväksi pystyuimariksi. Pienen ympyrän ui levollisesti, sitten tuli taas seuraavalla kiekalla hätäännys. Pirjon diplomiuimarit Cilla ja Miira ovat ties kuinka monennetta kertaa pallon haussa kaukana ulapalla.

Kiitos Nybergin Jutalle tästä upeasta kuvasta! Kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa; Bali ja Viri elelee kunkuiksi. Tiivis parivaljakko, tämäkin. Helluiset.

Niin ovat helluisia Kenzolan pojat, että ei ollut taas muuta vaihtoehtoa kuin hankkia lapsille hieman kukkakuosista, hempeää pantaa. 
Tässä jo eräällä iltalenkillä kadun toiselta puolen kuului huuto; "Onpa hienot pannat. Oletko itse ommellut"? No en, vaan näitä saa osoitteesta: Suvituikun kaulapannat.

14.7. pyöräytti Stella, Esedra Here Comes The Sun, komean poikaseitsikon Gaselle's kenneliin. Isukkina näille raitapaidoille on Bali, Ch Pendahr Fred Perry. Tämä on Balin toinen pentue. Kuvassa yksi pojista - sunnuntaina mennään ottamaan viisiviikkoiskuvia.
kuva Ida Björkqvist

Siinä sitä oli elokuisia uutisia, kuvia ja tunnelmia. Eipä tässä muuta kuin aamusmoothien tekoon!