Heh-Hehkutamme Hau-Hauta!

Taannoin saimme kokeiluun Hau-Hau Superpremium Kanaperunaa sekä

Lohiperunaa. Ruokatestaus alkaa olla loppusuoralla ja on aika kirjoittaa loppuraportti.
Saattaapi tulla hieman tylsänlainen, sillä en keksi ruoasta mitään negatiivista sanottavaa. Päinvastoin.

Hupi on nakertanut kanapottua ja Bali lohipottua. Kumpaisellakin koiralla on ollut taipumusta herkkämasuisuuteen, varsinkin Hupin nuoruudessa kokeiltiin ruoka jos toinenkin ja uloste meni herkästi löysäksi. Jossain vaiheessa keksin sitten kokeilla Hupille lammasriisiä ja masu asettuikin vuosia sitten ko. combolla. Sittemmin Hupin vatsa on kestänyt useita ruokakokeiluja, meillä kun ei oikein koskaan ole ostettu "aina yhtä ja samaa" ruokaa, vaan mitä milloinkin on autolla ajellessa tullut kaupoissa nenän eteen ja tarjolle. En koskaan ostele mitään pikkupusseja -tietenkään- kilohinnat kun niissä pompsahtavat herkästi taivaisiin. 15 kilon säkkejä on ostettu lähinnä Mustikasta ja Mirristä, niin Outletista kuin normihinnoin. Kuitenkin Hupilla on aina ollut oma ruokatynnyrinsä ja siinä lammasriisiä, mitä labelia milloinkin.

Bali sen sijaan oudoksutti sekin masullaan ensialkuun. Pikkupentuna meni tietysti pentunappulaa ja tätä kirjoittaessa en edes muista niitä kaikkia merkkejä, mitä taas kokeiltiin. Se - kokeilu, siis - ei ehkä ollut Balin kohdalla hyvä asia, koska sen verran paljon löysää ulostetta tuli melkeinpä jatkuvasti. Elimistö ei päässyt oikein kunnolla totuttelemaan mihinkään ruokaan, kun emännän pinna oli asian suhteen sangen lyhyt... Kehitin siinä sitten jo kaikenmaailman giardia-epäilyt päässäni ja taisin jo suunnitella Tylosiinikuurin hankintaakin. Kun jälleen kerran, maltti olisi ollut valttia!

Uloste jokatapauksessa oli esimerkiksi viikon jees ja kolme päivää löysää. Sitten taas kaksi viikkoa jees ja kaksi päivää löysää jne. Tai vain kolme päivää ok ja kaksi seuraavaa ei.
Olin siinä sitten Balin suhteen testaillut jo pussillisen verran Profinen kanaperunaa, hyvin tuloksin. Hau-Haun testiryhmään pääsy tulikin kuin lahjana ruokapähkäilyjen keskelle, nimittäin päivästä yksi lähti pelittämään.

Ruoka on todella laadukasta.
Se on tummaa, tiivistä ja hajutonta. Jos nyt tässä oikein hehkuttaa, niin uloste on kumpaisellakin myös tummaa, tiivistä ja hajutonta. No ehkei nyt ihan hajutonta sentään, mutta esimerkiksi Hupin uloste on aimmin ollut runsaampaa ja myös "haisevampaa".
Ulostemäärät ovat siis kummallakin olleet sangen kohtuulliset, selvästi kuitenkin pienemmät. Balin masu on asettunut 100%:sti. Proteiinipitoisuudet on olleet kumpaisellekin sopivat, kanaperunassa 26 ja lohiperunassa 24. Rasvapitoisuudet myös osuvat ja uppoavat whippeteille loistavasti, ensinmainitussa 16 ja jälkimmäisessä 14. Sulavuus on silminnähtävää ja ruoat tuntuvat olevan muutenkin sopivan ravinteikkaita. Kuidun osuus kanaperunassa 2,5% ja lohiperunassa 2%. Kanaperunassa kanaa luvataan olevan peräti 60% ja lohiperunassa lohta 40%.

Jossain vaiheessa Bali myös ronglasi nappuloiden kanssa; ilta-aterian aikana kysyttiin kohteliaasti: "Olisiko kaapissasi jotain muuta"? Lohiperuna-nappulan kanssa maistuvuus on myös ollut 100%, ei iltakupilta poistumisia ja nappuloiden pyörittelyä hampaiden välissä.

Ainoa negatiivinen asia on hinta.
50 euroa 12 kilosta on verrattain paljon. Muu lauma kun syö "perusmättöä" hintaluokassa n. 38 euroa/15 kg. Toinen miinusmerkkinen asia on se, että tätä uutuutta ei meinaa löytää mistään? Googlettaessa tuotetta, taitaa tulla jälleenmyyjiin yksi tai kaksi osumaa ja ne ovat nettikauppoja. K-kaupan hyllylle oli löytänyt 1,5 -kiloiset pussit, joiden hinta oli 11 euroa/1,5 kg, aivan liikaa! Ja tuolla pikkupussikoolla ei tämän kokoisten koirien kyseessä ollen tee oikein mitään. Tarjoustalosta löysin myös pikkupusseja, siellä ne taisivat olla "vain" 9,95 e.
Täytynee jatkaa ruoan metsästystä, ainakin Balille aion tuota lohiperunaa lähitulevaisuudessa jostain löytää.

Ei voi kyllä muuta kuin Heh-Hehkuttaa uutta Hau-Hauta, loistava tuote! 
Vielä kun saamme sen kunnolla kauppojen hyllyille ja pääsemme metsästämään tarjouksia siitä. Tuotebloggareille etukuponkien saaminen olisi tietysti loistavaa sekin!

Tietolaari: Koirien laumautumisesta.

Netissä surffatessa törmäsin jälleen mielenkiintoiseen ilmiöön: uuden koiranpennun liittäminen laumaan oli aiheuttanut monenmoisia "ongelmia". Vai ovatko ne sittenkään ongelmia?

Pureudutaanpa aiheeseen.
Joskus pentua tietystä rodusta haaveilevat ihmiset käyvät ensin tutustumassa rotuun jonkun kasvattajan luona. He näkevät aikuisia koiria röyhtäilemässä sohvalla ketarat kohti kattoa, laiskasti haukottelemassa. Makaavatpa ne vielä päällekkäin, limittäin ja lomittain, sulassa sovussa. Onpa ihana ja rauhallinen rotu - he ajattelevat. Juuri sellainen, kuin haluamme. Toki kasvattaja tuo esiin - siinä ihailun keskellä - että pentuna nämä voivat kyllä olla aika villejä. Mutta eihän ihminen sellaista kuule, eikä varmaan osaa kuvitellakaan aikuisia koiria katsoessaan?

En pidä ihmisten ja koirien vertailusta, mutta joskus kyllä mietin, että kun sitä omaa lasta kehutaan sukulaisissa kilpaa lapsen saatua tohtorin hatun päähänsä, niin takana nyt kuitenkin on vaippa-aika, uhmaikä, teiniangstailut, paljon ovien paiskomista ja nuorten sydänsuruja, kenties luvattomia moottoriajoneuvon käyttöönottoja, bussikatoksien potkimista ja rehtorin sättimistä ja jälki-istuntoja. Rakkaudella, oikeaan ohjauksella, kuuntelemisella ja lapsen sisintä arvostaen sekä lasta tukien näistä villikoista kasvaa ihan järkeviä aikuisia. Ihan niitä tohtoreitakin.

Mikä siinä sitten on, että koiranpennun pitää olla fiksu ja filmaattinen, jollei nyt ihan heti, niin ainakin neljän viikon päästä? Älytä ja oivaltaa, että "vanhempi koira on vanhempi" ja jollei sitä oivalla, niin häkitys kutsuu. Lisäksi vanhemman koiran ja pennun tulisi tulla heti toimeen, olla ylimpiä ystäviä?
Kun perheessä aletaan harkita uutta koiraa, entisen kaveriksi, on oltava valmis päivästä yksi TUKEMAAN laumautumista. Laumautumisen tukemiseen ei esimerkiksi kuulu SÄÄLI-sana ollenkaan. Siihen ei myöskään kuulu laumasta erottaminen. Miten voi odottaa, että lauma laumautuu, jos pienestäkin "korkeasta mailasta" (lue = pentu heilauttaa tassua) tuomitaan kaksiminuuttinen?
Se, että aikuinen koira välttelee pentua, katsoo sitä vinoon, vaihtaa huonetta pennun tullessa samaan huoneeseen tai murisee - ei ole VÄÄRIN tai HUONO asia. Se on normaalia. Se, että pentu haastaa aikuista leikkiin haukkumalla, kenties näykkäisemällä, tööttäämällä tai "hyökkimällä", ei ole VÄÄRIN tai HUONO asia. Se on normaalia.

Koirat ovat fiksuja olentoja.
Vaikka olenkin täällä blogissa tuonut esiin myös niiden "yksinkertaisuuden", niin olen silti sitä mieltä, että koirien vietti- ja vaistomaailma on yksinkertaisuudessaan nerokas. Miksi et luottaisi niiden omaan myötäsyntyiseen tapaan "hoitaa asioita"? Pelkäätkö, että vanhempi koirasi on posliinia ja rikkoutuu, kun pentu tööttää sitä ja vastaavasti pentu rikkoutuu, kun vanhempi koira sitä ojentaa?
Mistä tulee käsitys, että vanhempi koira kärsii kun pentu haukkuu sen korvan juuressa? Yhtälailla vanhempi koira voi kärsiä omistajan TV-mausta. Aina vain uusintojen katselua, saman dokumentin kuuntelua illasta toiseen. Yhtälailla - inhimillistäessämme koiriamme - koira mielestämme kärsii, kun kävelimme saman lenkin kolme kertaa peräkkäin, ei mitään vaihtelua. Anteeksi, koirani.
Älä siis tuo omia pelkojasi tai varpailla oloasi koirasi eteen, sen maailmaan. Anna koiran olla koira. Vanhemman vanhempi ja pennun pentu.

Vanhemmat koirat ovat yleensä äärimmäisen fiksuja. Niillä on pitkä elämänkokemus ja näkemys ja ne kyllä osaavat opettaa pennun talon tavoille. Joskus voi "näyttää pahalta" kun vanhempi höykyttää pentua tai pentu vanhempaa, mutta viheliäisintä on puuttua siihen koiran kannalta älyttömällä tavalla; katkaisten normaali tutustuminen, leikki tai yhdessä olon yritys. Ylitulkita käytöstä, tunteellistaa sitä ja sääliä.
Laumaani on vuosien varrella liittynyt useita uusia tulokkaita. Yhteistä näille kaikille laumaan liittämisille on ollut se, että VIE OMAN AIKANSA ennen kuin uusi lauma hitsautuu yhteen. On tullut vanhemmilta koirilta hammasta, pentu on pissinyt alleen, juossut sängyn alle piiloon ja vanhemmat koirat ovat olleet syväjäätä pentua kohtaan parhaimmillaan jopa useita kuukausia. Ovat katsoneet minuun teelautasen kokoisilla silmillään, kuin anoen, "vie tuo pois". Sellaista se on. Minä olen kuitenkin päättänyt tuon uuden tulokkaan ottaa, minä vastaan siitä, että homma lähtee pelittämään.

Miten tässä sitten toimitaan oikein?
Ei ole yhtä oikeaa tapaa. Kaikki laumautumiset ovat omia "tapahtumiaan" ja jokaisen koiran oma persoona vaikuttaa siihen, miten, missä ajassa ja millä keinoin lauma asettuu. Kuitenkin SINÄ olet se laumasi johtaja hyvässä ja pahassa ja sinun tulee omalla esimerkilläsi - ensinnäkin, OLE RAUHALLINEN - osoittaa kaikin keinoin, että "tässä ei ole mitään hätää". Ja kun sanon hyvässä ja pahassa; niin tarkoitan sitä, että kun laumasi voi hyvin, sinä voit hyvin ja kun sinä olet vahva, määrätietoinen ja järkevä, laumasikin on. Ja kun tilanteita tulee; esim. vanhempi puree pentua (kyllä, verta voi tulla) annat koirien selvittää välinsä keskenään, niihin LUOTTAEN. Toki jos ihan hyrskynmyrskyksi menee, niin puutut tilanteeseen, mutta et nyt ainakaan sylitä kumpaakaan, tai sääli. Etkä eristä!

Luottamus on kaiken a ja o.
Ja sitä ei rakenneta päivässä eikä kahdessa. Et sinä suhteessa koiraasi eikä vanhempi koirasi suhteessa uuteen tulokkaaseen.
Luota siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että jollei koirasi - vanhempi ja/tai pentu - nyt ihan hermoheikkoja ole, niin "kyllä se siitä". Luota siihen, että vanhempi koirasi on fiksu ja vaikka se ei heti pennusta pitäisikään se hyväksyy sen ennenpitkää. Lyhin aika, mitä omassa laumassani on hyväksymiseen mennyt, on ollut n. 4 viikkoa ja pisin aika ehkä noin kolme kuukautta. Luota myös pennun oivalluskykyyn; vaikka se yrittää sitkeästi haastaa aikuista, niin aikuinen kyllä osoittaa sille sen paikan. Siihen ei kannata KEINOTEKOISESTI mennä väliin, että "nyt kyllä tuo pentu on jo vartin hyppinyt aikuisen edessä, nyt loppui" vaan anna hyppiä.
Karkea esimerkki "aikuismaailmasta"; villi uros hyppii koirapuistossa herkullisen labradorinartun selkään vartti toisensa perään. Kieli on ulkona, räkä lentää ja labradori näyttää kärsivän. Kolmannen vartin vierähtäessä labradori vihdoin hermostuu ja rähähtää urokselle. Astuminen päättyy siihen. Vain koirat puhuvat koiraa.
Toki on aikuisia, jotka eivät koskaan sano, ne ovat perusluonteeltaan hyvin pehmeitä, ehkä jopa hieman arkojakin, mutta VÄLITTÄVÄT kuitenkin kokoajan informaatiota pennulle. Me emme tätä kaikkea hienoa kommunikaatiota edes näe. Ja emme varsinkaan silloin, jos puutumme ja eristämme pennun tilanteesta pois. Pennuissa on kovasti eroja niissäkin; yksi heiluu kuin heinämies ja villiintyy vartissa potenssiin sata, toisen oppiessa aikuisen eleistä ja ilmeistä kuin hetkessä. Mutta se hyppivä heinämieskin seestyy. Omassa laumassani on mm. nyt jo aikuinen koira, joka haki murisevan ja hyökkivän aikuisen suusta luun toisensa jälkeen. Tai yritti. Hammasta tuli muistaakseni viidesti. Luotin kuitenkin tässäkin siihen, että perille menee ennemmin tai myöhemmin. Ja menihän se. Tästä häirikköpupsista on kasvanut oikein säyseä ja fiksu aikuinen.

Eristämisellä lauman ongelmia jatketaan.
Jos koiriesi kesken ilmenee nyt tällaista meidän ihmisten sinne keinotekoisesti lisäämää sääliä MEISSÄ aiheuttavaa käytöstä; nähdään vanhempi kärsivänä ja pentu kärsimyksen aiheuttajana (tai päinvastoin), niin eristäessäsi toisen esimerkiksi portin taakse voit olla varma, että laumautuminen ei lähde normaalilla tavalla etenemään. Ongelmat jatkuvat, pitkittyvät ja syvenevät. Pentu ei missään nimessä ymmärrä, että kun se riehuu ja leikkii - mitä pennut normaalisti tekevät - se laitetaan portin taakse "jäähylle". Yritän nähdä sieluni silmin pentusutta riehumassa susileirissä ja kun äidillä, isillä, enolla tai tädillä menee hermo, ne vievät pennun jäähyaitioon. Ei. Ne osoittavat käytöksellään, ilmeillä ja eleillään pennulle sen paikan ja ASEMAN laumassa. Enkä kyllä veisi aikuistakaan pois pennun ulottuvilta portin taakse ajatellen, että "se saa olla rauhassa" kun pentu sisustaa asunnon mattoja uuteen uskoon. Luojahan on luonut koirille neljä jalkaa, joilla kävellä.

Pentu siis oppii aikuiselta.
Ihan kokoajan. Anna oppia!
Joskus siihen menee nuo koirapuistossa kuvaamani kolme varttia, joskus siihen menee viikkoja ja kuukausia. Pääsääntöisesti oppimiseen, laumautumiseen ja ylipäätään fiksuuntumiseen menee AIKAA, itseasiassa koiran koko elämä. Taas se ihmisvertaus; kuka meistä viisikymppisistä ajattelee ja elää kuten 18-vuotiaana teki? Ihminen oppii ja muuttuu läpi elämän, niin koirakin. Vanha koira ei opi uusia temppuja on niin väärin sanottu kuin olla ja voi.
Anna siis pennulle siimaa portittamisen sijaan. Tue aikuista koiraa omalla käytökselläsi. Jälleen esimerkki tähän: koira pelkää ilotulitteita. Koiraa ei silloin säälitä ja oteta sitä syliin ja paijata pahaa oloa pois, vaan ollaan itse rauhallisia ja "normaaleja", toimitaan, eletään ja ollaan vahvoja laumanjohtajaesimerkkejä ja osoitetaan tällä tavoin koiralle ettei todellista hätää ole. Jos koira haluaa vetäytyä - niin kuin ilotulitteita pelkäävä usein tekee - omiin oloihinsa ja kaivautua vaikkapa kylpyammeen alle, sen annetaan tehdä se.
Anna myös aikuiselle koirallesi rakkauden ja tuen liinaa. Tue sitä sanallisesti, elein ja äänenpainoin, omalla olemuksellasi. Vahvista sen oloa ja eloa kaikin mahdollisin tavoin ja anna koirien olla keskenään mahdollisimman paljon, toisiinsa sitoutuen, toisistaan oppia ottaen. Anna niiden riehua, suuttuakin toisilleen. Jos aikuinen puree pentua ja pentu juoksee korkeaa ceetä huutaen sänkysi alle piiloon, jatka television katselua muina miehinä. Pentu kyllä hipsii kotvan kuluttua pois sängyn alta rauhoittavien eleiden kera ja tuskin tekee enää sitä, mitä tätä mahdollista näykkäisyä edeltävässä tilanteessa teki.

Älä hätäile. Sure tai vaivu epätoivoon.
Usko itseesi, vanhempaan koiraasi ja laumatulokkaaseen. Usko siihen tosiasiaan, että koira on laumaeläin ja ne ovat uskomattoman taitavia sopeutujia. Koirat osaavat nähdä, haistaa ja aistia. Ne voivat mennä hetkellisesti lukkoon, mutta kun ne siitä avautuvat, ne avautuvat entistä voimakkaampina ja upeampina. Pentu on pieni pentu sittenkin vain hetken ja älä ylläpidä - jälleen keinotekoisesti - sitä ajatusta, että kun pentu oli pöllö viimeviikolla se on sitä tälläkin viikolla. Älä tuomitse pentua tänään viimeviikkoisesta. Älä elä menneessä - koirasikaan ei tee sitä!
Lauman seuraaminen, kaikkien niiden nyanssien näkeminen, oppiminen ja tajuaminen mitä laumassa tapahtuu vie oman aikansa. Niin sinulta kuin koiraltasikin. Laumadynamiikan avautumisen näkeminen ja siinä osallisena oleminen on kuitenkin itsessään huikea matka! Opi ja nauti siitä murheellistamisen sijaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Ei koirakaan.

Kireitä siimoja - ajattelu ei sovi koiramaailmaan. Anna liinaa ja luottoa - se on hyvän yhteiselon avain.

Luottakaa koiriinne!

Hyvä uutinen!

Tämä jutunpätkä on julkaistu Ilta-Sanomissa 30.9.2013, toimittajana on Hannele Lamusuo. Juttu on lyhykäisyydessään niin sykähdyttävän hyvä uutinen, että lainaan sitä tänne:

Voittoisa huumekoira Roima löysi kadonneen tytön

Kun työparia katsoo, tietää, että todistaa jotain erityistä. Ohjaajan ja koiran suhde on läheinen ja luottamus on täydellistä. Vapaahetkenä Roima on vallattoman leikkisä mutta tottelevainen. Työtehtävissä olemus muuttuu totisemmaksi.
- Tärkeintä yhteistyössä on ohjaajan ja koiran välinen suhde. Koiran maailman on oltava reilu ja yksinkertainen. Vaikka koira osaisi kaikki osa-alueet erinomaisesti, työssä onnistumisia saavutetaan vain, jos suhde on kohdallaan.
Roiman sankariteko jäi pakkasyönä huomioimatta, sillä kaveri vietiin nopeasti autohäkkiin, jotta poliisimiehet saattoivat keskittyä tytön ensiapuun.
- Myöhemmin syötiin eväänä olleet jauhelihapihvit puoliksi. Tuskin se siinä vaiheessa enää tajusi, että pihvit olivat palkkio, mutta minulle tuli hyvä mieli, koiran ohjaaja Laitila naureskelee.
Roimalle paras kiitos on se, että työtehtävä onnistuu ja se, että isäntä on tyytyväinen.

jutun otsikko ja boldaus allekirjoittaneen
kuvituskuva oma arkisto

Johtajuudesta.

Kirjoitin aiemmin yhdeksänsivuisten muistiinpanojeni pohjalta blogiini Victoria Stilwellin koosteohjelmasta (käyttäkää sitä hakutoimintoa!); mikä olikin hauska kokemus, koska toimittajahenkisenä painoin digiboksin taukonäppäintä about lauseen välein.

Sain jäätävän hyvän tekstiviestin kännykkääni blogini lukijalta.
Nimeä mainitsematta (toki arvokkaasta palautteesta kiittäen!!) kopioin sen suoraan tähän juttuni pohjaksi:
"Ei pidä paikkaansa! Nimittäin miksi ihmiset ajattelevat johtajuuden olevan negatiivista. Ei se oikein tehtynä ole pelottelua eikä väkivaltaista vaan hyvää ja turvallisuutta lisäävää. Eihän ihmistenkään johtajat töissä jahtaa ketään haulikon kanssa. Hyvään pomoon luotetaan ja sitä kunnioitetaan. Se, että koira saa haluamansa totellessaan on nimenomaan johtajuuden käyttöä. Se, miten se toteutetaan kertoo onko kyse hyvästä vai huonosta johtajasta, mutta pomona siinä ollaan yhtäkaikki".

Haluan tähän alkuun todeta, etten yksiyhteen, mustavalkoisesti, kannata mitään oppisuuntaa. 
En ole pelkästään Wirenin, Stilwellin, Millanin, Vilanderin tai minkään muunkaan oppisuunnan puolestapuhuja. Jokaisella on pointtinsa. 
Ehkä parasta oppia oli kuitenkin Wirenin luennolla kuulla, että esim. 100 koiraa kärsii yhdestä ongelmasta, joka voi olla vaikka vetäminen. Niille kaikille aletaan soveltaa tiettyä koulutusta ja tapaa vetämisestä pois. Se toimii tyyliin kahdelle-kolmelle. Muille 97-98 koiralle/koirakolle joudutaan soveltamaan ja säveltämään koulutusta. Tämä meidän kaikkien tulisikin oivaltaa; voimme lukea oppikirjoista a, b, c ja olla tarkankin oppisuunnitelman jälkeen, että prkl, ei toimi. Koirat ovat yksilöitä, niillä on eri vahvuudet, eri voimavarat - ja kas, niin meilläkin, kouluttajina.

Johtajuus-sana voi olla mörkö, vaikka ei sen pitäisi.
Sillä on vain huono kaiku. Itseasiassa on aika mörököllimäistä, että johtajuuden luullaan yhä - mitä koiriin tulee - tarkoittavan piinaa, kovistelua, kenties jopa lyöntejä ja/tai ainakin fyysistä pakottamista. Jos johtajuus käsitetäänkin pelkäksi uhkailuksi ja hirmuvallaksi niin namitus saatetaan vastaavasti nähdä kukkahattuiluna ja lällynlää lepertelynä. Oppikaa nyt herran tähden pois näistä kärjistyksistä!

Olen itse joskus näissä blogikirjoituksissani verrannut johtajuutta työpaikkaan; siellä missä johtaja häröilee, tulee kenties kännissä työpaikalle, työtehtävät ovat epäselviä ja ei oikein koskaan tiedä, millä tuulella pomo tänään käy = alaiset voivat huonosti. Ihan se menee yksiyhteen koiran kanssa. Kun tehtävät on selkeästi määritelty, johtaja on selväpäinen ja -sanainen, johdonmukainen ja jämpti kaikkien kanssa = alaiset voivat hyvin ja KOIRA MYÖS!

Olen useasti sanonut, että koira haluaa ympärilleen ja itselleen vakaan johtajan; joka on nimenomaan johdonmukainen ja vaateissaan selkeä; se mikä on ok maanantaina on sitä myös lauantaina. Koira voi paremmin, kun arki on selkeää ja omistajan vaatimukset sitä kohtaan selkeitä ja koiraa huomioonottavia. Kun koira voi paremmin, myös omistaja voi paremmin ja voidaan jopa puhua luottamussuhteesta. Ja kun se saavutetaan, ollaan jo liki auvoa.

Johtajuus siis EI ole hakkaamista ja mielivaltaisuutta. 
Epäselviä sääntöjä ja vuoristorataa; tänään hatuttaa, joten koirakin saa kärsiä. EI. Johtajuus on ihan vaan basic arkea, jossa emäntä/isäntä omalla kehonkielellään, sanoilla, äänenpainoilla ja eleillä tekee koiralle tiettäväksi mikä on ok ja mikä ei.

Rakastan esimerkkejä.
Meidän laumassa ei tarvitse istua, antaa tassua ja kieriä. Ja älkää nyt ymmärtäkö väärin, nämä ovat ihan hyviä koulutuselementtejä niille, joilla on nokkelia koiria ja emäntiä tekemään ja oppimaan temppuja. Koirat itseasiassa pitävät temppukouluista ja päänvaivasta. Mutta kaikkien koirien veitset eivät ole yhtä teräviä, kaikkien koirien hissit eivät nouse ylimpään kerrokseen. On osattava lukea koiraansa ja opeteltava, MIKÄ sen kanssa toimii, MILLÄ keinoin arki kunkin nelijalkaisen kanssa pelittää.
Enivei, meidän laumassa on joitakin basic arkielementtejä, joita ilman ei Kenzolassa pärjää.
Yksi on auton takapaksin aukaisu. Siinä olen aika ehdoton; kun avaan auton takapaksin, sieltä EI hyökitä ilman lupaa. No, onhan sieltä hyökitty. Tuolloin ulos ryysinyt koira nakataan erittäin voimakkaalla otteella takaisin paksiin komennolla "EI tule ilman lupaa". Jollei näin tehtäisi, niin vaarana olisi, että koirat hyökkisivät esim. Kehä III:lla liikenteen sekaan, eikö? Tätä ei ole tarvinnut tehdä kuin 1 x/koira ja jakeluun on mennyt. Takapaksia nykyisellään avatessa komento: "Ei minkäänlaista liikehdintää" tjsp. painokkaasti ja niin vain napottavat paikoillaan, kunnes "Saa tulla" -komento tulee.

Aina joku kokeilee kepillä jäätä.
Kuten Bali taannoin. Kopioi yksi yhteen Virin aidan yli hyppäämistä. Virihän on laumassani se, jonka liitokorkeus menee n. 160 sentissä. Meillä ON eteisessä 78 cm lapsiportti ja itseasiassa VAHVISTUSporttikin (120 cm) jotka ovat Virille pala kakkua. "ÄITI tulee" ja sitä rataa. Bali katsoi taannoin idoliaan Viriä ja liiteli portista yli hupsvain. Minä nakkasin koiran aidan yli takaisin: "Sinä ET rupea tulemaan yli". Ja näin myös kävi: se yksi ylitselento jäi ainoaksi. Nämä ovat (auton takapaksi + eteisportti) olleet ainoita asioita, joissa olen ollut yhtään fyysinen koiriani kohtaan ja ILOINEN siitä, että kerta riitti.
Jokainen meistä asettaa kuitenkin omat rajansa kontra koiransa, mitä on valmis tekemään, jotta homma pelittää. Ketään en kannusta fyysisyyteen, mutta minulle se ei ole tabu, silloin kun koiran oma terveys ja sen suojeleminen (= auton alle jääminen; karkaaminen parkkipaikalle jäämään auton alle) on kyseessä.

Jos unohdamme autot ja portit niin hyvä johtajuus esittäytyy toki arjessa kokoajan kaikessa.
Miten ME käyttäydymme suhteessa koiraan, mitä ME haluamme koiralta. Annammeko ME epäselviä viestejä?
Kuten olen blogissani jankannut, koira pyrkii elämässään rauhaan. En tiedä, enkä muista, mistä tämän olen lukenut, mutta se on vissi tosi. Koira rakastaa rutiineja, säännöllistä lenkkeilyä, ruoka-aikoja (säännöllisiä!), seesteisyyttä ja leppoisaa oloa. Ja se on helppo huomata koirasta.
Kukapa meistä haluaisi elää jatkuvasti varpaillaan, jännittyneenä ja epäluuloisena? Kun arki pelittää, koira voi hyvin. Kun se pääsee säännöllisesti ulos (no, okei, meillä aamulenkkeily asettuu kaikkea välille 07-12), saa ruoan, hoivaa, lämpöä ja rakkautta = koiran kannalta kaikki on hienosti! Jos ympäristö on jatkuvasti sekava, viestit epämääräisiä ja sekavia, komennot kaikaa miten sattuu, emäntä käy tuulella ja suurinpiirtein koiraa ojennetaan pelkästä sohvalla paikallaan makoilusta, niin eihän se nyt hyvää johtajuutta ole.
Koira on hurjan sopeutuva, se on sanottava. Sitä asiaa tulee kunnioittaa ja ymmärtää. Koira herää, kun sinä heräät. Ei se ole koiralle niin nokonuukaa, jos kello on 07 tai 11.30 kun lenkille mennään, kunhan mennään. Koira diggaa kaikista lenkkeilyajoista. Mutta jos alat VAATIA siltä sotilaallista valmiinaoloa joka aamu 07, kun itse vielä venyttelet, ja annat sekavia viestejä siitä, että mennäänkö vai eikö mennä, niin kyllähän se koira siitä hämääntyy ja voi alkaa esiintyä ns. häiriökäytöstä; koiran näkövinkkelistä myös sinä esität sitä.

Koirakokemukseni perusteella haluan sanoa - ja uskoa - että koirien kanssa pärjää äääääääärettömän pitkälle äänen ja kehon hallinnalla. 
Ihan jos siihen auton takapaksin eteen menee linnunpelättimenä seisomaan kovin äänenpainoin, niin ei sieltä kyllä yksikään koira lähde loikkimaan. Tänään Länsimäessä (= koirapuisto) köörini löi viisaat päänsä yhteen ja alkoi härkkiä 1,5 -vuotiasta pehmokoiraa. Siinähän sitä voisi heti heittää hanskat tiskiin ja alkaa vaikka itkeä ja hokea: "Ei tästä mitään tule". Toki olisi puuttunut, että omistajat olisivat olleet kauhuissaan (onneksi ei olleet) ja olisivat vaikka voineet nostaa koiransa (~ 30 kiloa) syliin. Onneksi eivät nostaneet, nauroivat vaan. Mutta kyllä siinä pojat härkki ihan tosissaan ja laumahenki heitti häränpyllyä ja näytti valkoisena hohtavat kulmahampaat haukkuineen. MUTTA ei pidä koskaan antaa periksi, masentua, osoittaa "ei tästä mitään tule" -henkisyyttä koiriensa edessä, vaan "NYT loppui" ja sitä rataa. TÄÄLLÄ komennot kaikasivat ja Frolic teki miellyttävän tehtävänsä ja ruoka - kuten kuuluukin - laski kierrokset alas.

Koira vaistoaa, älyää ja tajuaa HETI, oletko tosissasi, vai vain huvikseen liikenteessä.
Koirien kanssa ei voi eikä pidä olla koskaan huvikseen käskyttämässä. Liian usein näkee omistajia huutamassa: "Bellaa, Bellaaaaaa, Bellaaaaaaaa" ja Bella huitelee niityllä tyyliin vaikut korvissa. Sitten omistajat naurahtavatkin iloisesti: "Ei se kuule, mihin me jäätiin" ja Bella menee siellä timoteiden seassa sikinsokin, kun sen ei edes EDELLYTETÄ kuulevan. Ei näin. Älä koskaan käskytä turhaan. Ole aina tosissasi. Mutta älä vaadi koiraltasi sellaista, mihin se ei kykene, mihin sillä ei ole valmiuksia.

Hyvää johtajuutta on tajuta tämä.

Ja ethän mene siihen miinaan, että kotiisi tule vieraita. He kysyvät jossain vaiheessa iltaa, että "Mitä Jeri osaa". Kerrot iloisena, että se käskyttäessä osaa näyttää missä on peukalo. Sitten kutsut Jerin luokse ja sanot: "Missä peukalo". Jeri on ihan hoomoilasena, koska se juuri heräsi ja telkkaristakin tulee raviohjelma. Tähän toteat, että "Ei se nyt jaksa" ja Jeri pääsee pälkähästä ja vieraasi hohottavat iloisesti syöden kaakkua.
Ei näin.
(toim. huom. tähän ylläolevaan kohtaan tuli Facebookin kautta kommentti (tunnun nyt keräävän niitä niin tekstiviesti- kuin FB-osastolta) jossa kirjoittaja toi esiin ettei koira jätä siltä pyydettyä tehtävää tekemättä ilkeyttään tai laiskuuttaan. Hyvä pointti. Kannattaa tosiaan tehtävää koiralta pyydettäessä olla tietoinen omasta kehonkielestään, äänenpainoistaan ym. Tilannetaju kouluttajan puolelta on hyvä olla olemassa!)

Ja jos Jeriltä vaaditaan peukun näyttöä, oli sitten aamu tai ilta, sen on näytettävä se. Yhtälailla pomosi voi pyytää sinut näyttämään yhtiönne tase Sauli Niinistön vieraillessa yhtiössänne. Pääsetkö pälkähästä, koska "Sinulla on juuri puhelu kesken"? Katso, että tehtävä tulee suoritetuksi vaikka se vaatisikin Sinulta hieman enemmän.

Jeri oppii pian, että sen ei tarvitsekaan aina noudattaa sääntöjä ja oppeja, joita sen aina haluaisit noudattavan. Älä sitten syytä sitä siitä. Ettei se niitä noudata, kun et kerran siltä niitä oppeja joka kerran vaadikaan.

Summasummarum.
Hyvään johtajuuteen kuuluu oivaltaa alaistensa kyvyt, taidot ja ominaisuudet ilman pakottamista ja piinaa ja ymmärtää, että et voi vaatia niiltä yhtään enempää, kuin mihin ne kykenevät. Ole viisas. Vain siten voit nauttia elämästäsi koiran kanssa. Ja koirasi nauttii elämästä sinun kanssasi.

Ja ei, et todellakaan tarvitse haulikkoa. 

Aamuisia lenkkitunnelmia 12.10.2013

Kamera on ollut viimeaikoina epätavallisen paljon mukana lenkeillä. Tällä kertaa aamulla 07.20. Aikainen lintu madon nappaa, sanotaan:

Bali ja Operaatio Ruusunmarjasta avustettuun oravatähystykseen!

Olin aina luullut, että Luxi on ahnas marjastaja, mutta Bali pistää paremmaksi! Pysähdyin Hevoshaantielle klikkailemaan kännykkää ja Bali käytti tilaisuuden oitis hyödykseen ja äkkiäkös Nokia vaihtui Canoniin:

Ensin hieman posetusta. Kuinka herra malttoikaan, kun taustalla pullottaa iiiiso ruusunmarja..

 se on äkkiä korjattava parempiin suihin!

 Sitten hieman marjan tuijotusta..

 ja sekin HAUKS!

 Aika antaumuksellista, etten sanoisi.

Viri tarjoaa oivan tähystysalustan kun lenkille osui orava! Pienenpieni Bali on nokkela poika.

Lenkillä 10.10.2013

Nyt on väriä, ihan huikeata kuinka luonto suorastaan pursuaa punaisen ja oranssin eri sävyjä:

Lenkillä 3.10.2013

Tietokoneen kuvakansioiden siivous tuottaa nyt paljon kuvaylläreitä; 3.10. olemme näköjään käyneet lauman kanssa pellolla juoksemassa. Lenkin yhteispituus 6,4 km ja muutamat sprintit siihen päälle lähinnä Balille, Hupille ja Virille. Tähän tapaan:

 Canon tekee - yrittää tehdä -parhaansa...

 Joskus tarkennus osuu.

 Aika mangustimainen meininki.

 Bali ja Hupi ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen.

 Bali tuijottaa epäuskoisena Hupin pitkänä sojottavaa häntää.

 Ikinuori Viri kurvailee.

 Hupi esittää eteeristä.

Tämä kuva kiteyttää aika hyvin mistä peltospiidailussa on kyse. Kuvaaja ja Canon toki yrittävät.

HauHau palkitsi Balin kuvan!

Olin jo ihan vallan unohtanut lähettäneeni Balin kuvan HauHau -kuvakisaan Facebookissa. Kun postista sitten tuli hieno t-paita ja muutama pihvitikku kera onnittelujen, niin todentotta, kyllähän tällä kuvalla jo kuuluu jotain voittaakin:

Bali ja emäntänsä kiittävät!

Lenkillä 1.10.2013

Täytyy tässä bloggaamalla vähän cool down, nimittäin olisiko nyt jo viides kerta kun lenkille lähtiessä omassa taloyhtiössä syöksyy irtokoira pihalta ja/tai ovesta laumamme päälle/keskelle/väliin...
Nämä ovat todella ikäviä tilanteita - ja nimenomaan meidän kantilta katsottuna. Hallitse siinä sitten sitä blogistani jo varmasti "erittäin kuuluisaa yhdeksääkymmentäkahta kiloa" kun irtokoira syöksyy ilman mitään ennakkovaroitusta PAM laumani keskelle.
Jospa nämä 1.10. otetut kuvat rauhoittaisivat, sillä jos alkaisin enemmälti tässä asiaa puida, teksti olisi painokelvotonta. :/
Pidetään ne koirat valvonnan alla ja kun vahinko sattuu, pyydetään(hän) anteeksi ja kysytään nyt vaikka, että "kävikö kuinkaan"? Eikä tuijoteta hoomoilasena.

Ylläolevat kuvat eivät paljon kuvatekstejä kaipaa. Tämä viimeisin kuva kertoo harvinaisesta ilmiöstä kaupunginosassamme; nimittäin uudisrakentamisesta. Asunto Oy Vantaan Merkki rakentuu S-marketin viereiselle pienehkölle tontille. Tervetuloa uudet asukkaat!

Tietolaari: Stilwell selittää.

Tulin katsoneeksi Victoria Stilwellin koirankoulutusjakson, jossa annettiin

selityksiä siihen malliin, että piti ihan painaa aika-ajoin pausea ja kirjoittaa muistiinpanoja.

Hiljattain netin syövereissä törmäsin tapaukseen, jossa koira oli pissannut sänkyyn. Olin aiemmin kirjoittanut itselle ylös Millanin oppeja sisälle virtsaamisesta seuraavasti: Virtsaamisreaktio syntyy koiran aivoissa. Reaktion saa aikaan esim. hermostuneisuus, pelko ja innostus.
Palaan tähän virtsaamisasiaan vielä juttuni lopussa; Googlettelin aiheesta oikein olan takaa.

Ihmisillä on paha tapa inhimillistää koiria. "Koirani inhoaa kynsienleikkuuta" ja "jos onnistunkin leikkaamaan sen kynnet, niin se suuttuu". "Koirani kosti minulle tänään riehumalla töissäollessani kotona, koska jätin sen niin pitkäksi aikaa yksin". Vuosien koirakokemuksen myötä ja alati koirien käytöksestä kiinnostuneena, sitä seuranneena ja jotain siitä oppineena voin painokkaasti sanoa; koira EI kosta, se EI suutu ja se EI näytä mieltään. Koira EI kykene ajattelemaan ihmisen kaltaisesti; "Nyt, koska en saa nakkia, menen ja virtsaan lattialle kostoksi" tai "Ihmiseni ei ota minua tarpeeksi huomioon, nyt menen ja osoitan mieltäni tavalla x". Koira TOKI kykenee "häiriökäytökseen" johtuen "jostain", mutta se ei TEE sitä kostaakseen tai osoittaakseen mieltään. Koira on paljon yksinkertaisempi eläin - kuin mitä me luulemme ja oletamme.

Koiraa ohjaavat vietit ja vaistot ja se voi esim. virtsata alleen pelosta, rauhoittaakseen itseään (!), ollessaan innostunut tai hermostunut. Koira ei osaa virtsata merkityksellä; tässä sulle virtsa, koska. Jos koira meneekin kynsienleikkuun jälkeen sohvapöydän alle, ei se mene sinne häpeämään tai osoittamaan mieltään; se luultavasti hakeutuu sinne ihan vain rauhoittuakseen; haluten olla sitä stressanneen kokemuksen jälkeen rauhassa ja järjestääkseen palikat päässään taas mieluisaan järjestykseen. Koiraa ei tarvitse silloin sääliä, sen käytöstä ei tarvitse selitellä, sen on hyvä antaa olla oma aikansa rauhassa ja sitten kun se tulee pöydän alta pois, niin jatkaa askareita ihan normimalliin ilman säälittelyjä, silittelyjä tai selittelyjä.

Ja nyt sinne Stilwelliin (tekstit ovat suoria lainauksia TV-ohjelmasta):
Victoria meni auttamaan perhettä, jonka koirat haukkuivat kaikkia ja kaikkea. Omistaja kertoi aiemman kouluttajan sanoneen; "Sinun on oltava alfakoira". Stilwell: "Mutta sinä olet ihminen"?

Alfa-periaatteen koulutuksessa koiraa hillitään hallitsemalla sitä. Jos koira alistuu ihmiselle/omistajalle se muka tekee kuten käsketään. Tällainen koulutus opettaa koiraa pelkäämään omistajaa - ja se harvoin toimii.
Positiivisen koulutuksen voima on koiran käytöksen ymmärtämisessä. Koirien kurinpito ei saa olla pelottavaa. Se vain lisää ahdinkoa. Päättäväinen äänensävy riittää.
Positiivinen koulutus ei ole nopea hoito. Siinä opetetaan koiralle uutta käytösmallia.
Kun koira viedään pois, aina kun se haukkuu, se oppii ettei sen käytöstä suvaita.

Stilwell kertoo sähköpannasta:
Nopeat ratkaisut kuten sähköpanta purkaantuvat myös nopeasti. Sähköpanta torjuu koiran reaktion tunteeseen. Vuosienkaan käytön jälkeen koira ei tiedä muusta käytösmallista ja käyttäytyy yhä (esim. haukkuu) samalla, ikävällä tavalla.
On tehokkaampaa kannustaa koiria toimimaan oikein. Esimerkiksi pillin soidessa (kun se haukkuu) koira saa palkinnon (tullessaan pois haukkumasta, omistajan luokse). Positiivinen kouluttaminen auttaa usein omistajiakin (ymmärtämään koiraansa. toim. huom.) On paljon mukavampaa tehdä töitä koiran kanssa kuin moittia sitä. Positiivinen koulutus tehoaa, sillä se toimii yhdessä koiran kanssa.

Stilwell ja Koira kaivaa kuoppia:
Koirien kaivamiselle on yleensä syy. Aidan korjaus on vain laastari. On parasta hoitaa ongelman syy. Koirat tylsistyvät ja sanovat "olkaa kanssani". Jotkut koirat kaivavat vaistomaisesti toisia enemmän. On tärkeää löytää keino sopeutua koiran haluihin. (= pihalle tuotiin iso koirien hiekkalaatikko leluineen) Kun koira pitää kaivamisesta, sitä on vaikea estää, joten ohjataan kaivaminen aitojen luota johonkin positiiviseen missä koira voi purkaa kaivuintoaan.
Koiran vaistojen tukahduttamisen sijaan positiivisessa koulutuksessa ohjataan niitä uudelleen. 
Jos koira kaivaa, yritä kääntää se "eduksesi". Jos se väsyy annetusta puuhasta, se ei jaksa enää miettiä pakoa.

Stilwell ja Koiran liikunta:
Liikunta purkaa aggressiota. Pakottava lähestymistapa vain pahentaa hermostuneen koiran ongelmia. Koira kaipaa hoivaa ja ymmärrystä.
Kun kävelytys muuttuu ongelmalliseksi, omistajat eivät enää halua tehdä sitä. Valitettavasti se vain pahentaa ongelmaa. Jokaisen kävelyn "sävy" asetetaan kotona ovesta lähtiessä. Selvä ja rauhallinen ohjeistus on tärkeintä. Koira saa haluamansa vain totellessaan: vetäminen - omistaja tekee täyskäännöksen. Jos koira vetää, käänny heti toiseen suuntaan. Tätä koulutusta pitää tehdä vain yksi koira kerrallaan.

Stilwell ja Koira ei anna kiinni:
Koiran jahtaaminen on mitä tehottomin tapa napata koira. Koirista se tuntuu vain leikiltä. Käytä koiran omaa energiaa hyödyksi. Koira, omistaja ja Stilwell menivät aidatulle tenniskentälle, missä Stilwell käytti koiran ohjaamiseen kahta tennispalloa. Jos palloja on vain yksi ja se on koiralla sinulla ei silloin ole mitään houkutinta. Jos palloja on kaksi, sinulla on jotain, millä neuvotella. Kun juoksee koirasta poispäin, se motivoi koiraa. Paras keino saada koira tulemaan luokse on tehdä siitä hauskaa.
Kuulostaa hullulta, mutta paras tapa jahdata koiraa on juosta pois koiran luota. On myös hyvä muistaa, että on vaikeaa saada koiran huomio, jos sen ajatukset ovat muualla.

Stilwell ja Koira mukana vaelluksella ja siihen ei saa kontaktia, kun se tapaa muita koiria:
Palkkiot ovat hieno tapa luoda positiivisia mielleyhtymiä uusiin käskyihin. Kun koira alkaa vaellella, sano "keskity" ja katso kääntyykö se katsomaan sinua. Jos koiran palkitsee, kun se toimii toivotusti se oppii toistamaan käytöstä. Ajan myötä palkkaamista voi vähentää.

Stilwell ja Koiran aggressio:
Koirien aggressioita ymmärretään usein väärin. Joidenkin mielestä aggressio on koirien tapa yrittää dominoida. Kuitenkin useimmat koirat ovat vihaisia, koska ne ovat hyvin epävarmoja.
Omistaja kysyy: Miksi koirani vetää toisia koiria kohti, jos se pelkää niitä?! Stilwell: Koska se toimii. Jos tulen hyökkäämällä kohti, sinä kyllä peräännyt. Se on sille hyvä tapa suojautua.
Aggressiivinen käytös ja epävarmuus ovat saman kolikon eri puolia. Jos pelokas koira oppii, että muut koirat eivät uhkaa sitä, pelko ja aggressio vähenevät. Koiran voi totuttaa siihen, että toisen koiran läsnäolo tarkoittaa sitä, että sille tapahtuu hyviä asioita. Pelon tunteet voi korvata ilon tunteilla - aggressio poistuu.
Ongelman syitä hoitamalla voi muokata koiran käytöstä. Ei dominoimalla - vaan vain kärsivällisellä, positiivisella koulutuksella.
Käytä aggressiivisien koirien koulutuksessa apuna passiivisia lajitovereita. Koiran pitää tavata toisia koiria vain rauhallisena.

Stilwell kiteyttää:
Koiraa ei pidä koskaan pelotella tai satuttaa. Positiivinen koulutus on turvallista ja tehokasta. Se on paras tapa luoda toimiva (ja luottamuksellinen toim. huom.) suhde parhaan kaverisi kanssa.

Lopuksi palaan vielä sisälle pissaamisasiaan.
Kun aiheesta Googlettelee, netistä löytyy useita keskustelusivuja, joissa puhutaan pääsääntöisesti johtajuusongelmasta, sitten mahdollisista terveysongelmista ja lopuksi sisälle pissaamista selitellään sivutolkulla protestina, mielenosoituksena ja likipitäen koiran ilkeilynä.
Kun tarpeeksi Googletteli löytyi "järkevä sivusto", jossa koiria ammatikseen kouluttava kertoo näin:
Koirat eivät tunne häpeää. Koira saattaa nöyristellä, sillä se huomaa sinun olevan vihainen ja haluaa minimoida seuraukset. Sisälle virtsaaminen voi olla huomionhakua, merkkailua tai stressireaktio. Jos merkkailu johtuu koiran epävarmasta olosta laumassa, se todennäköisesti vain pahenee jos koiraa toruu. Pissaaminen sisälle/sänkyyn on todennäköisesti vain koiran ratkaisumalli ongelmalliseen tilanteeseen, joka on sen mielestä stressaava. Koirat eivät "tee tuhmuuksia, kosta tai osoita mieltään virtsaamalla" vaan ne vain ratkaisevat asioita parhaaksi katsomallaan tavalla.
Koira ei tunne "syyllisyyttä" menneestä asiasta. Sisälle merkkaamalla koira voi hakea myös huomiota. Muulta laumalta tai sinulta. Epävarmuus saa myös koiran pissaamaan alleen. Koira ei tiedä, miten toimia. 

Tämä sisälle virtsaamisasia on minulle sikäli lähellä sydäntä, että tätä on esiintynyt laumassani joskus paljonkin. Tarvittiin liki 20 koiraharrastusvuotta, ennen kuin aloin ymmärtää asian ytimen.
On ihan liian helppoa olettaa ja ajatella, että kun koira "katsoo sinuun sisälle pissatessaan" tai "nostaa jalkaa edessäsi" se osoittaa mieltä. Tai se "sanoo sinulle, että tossa on".
Kun kyseessä on koiralauma, niin siinä on aina omat keskinäiset hierarkiansa, mitä me ihmiset voimme vain arvailla.
Aiemmassa asunnossamme yöpissailu loppui estämisellä. Vihdoin dyykkasin roskiksesta portit, joilla saimme olohuoneen yöksi suljetuksi, ja kas, merkkailu loppui.
Sitten piti lukea jo vähän koiran käyttäytymisoppaita, jotta ymmärsi, miksi kahden uroskoiran aggressiivinen kohtaaminen ahtaassa käytävässä johti toisen koiven nostoon ovea vasten - suoraan edessäni. Virtsaamalla koira kertoo lajitoverilleen asioita - ei niinkään minulle - sitä toruttiin tilanteessa, jossa se kenties koki olevansa jo lähtökohtaisesti alempiarvoinen ja nyt sitä alennettiin lisää. Lisäksi virtsaaminen - kuten edellä kerroin- on stressireaktio ja koira myös rauhoittaa sillä itseään.

Koirat keskustelevat pääsääntöisesti laumassa keskenään.
Koira pyrkii kaikessa käyttäytymisessään ja käytöksessään aina rauhaan. Kun sen rauhallisuuskupla rikotaan, joko toisen koiran tai omistajan toimesta, voi seurata yllättäväkin reaktio. Tällöin ei ihmisen tulisi ottaa itseensä.
Koira voi stressaavassa elämäntilanteessa - kuten silloin, kun laumacombo muuttuu (tulee/menee uusia/vanhoja koiria) alkaa käyttäytyä entisestä vallan poikkeavasti. Joku alkaa ulvoa, toinen pissaa sisälle, kolmas alkaa järsiä lattialistaa. Sitten ihmetellään "kun se ei koskaan ennen" ja pahimmassa tapauksessa ollaan äimänkäkenä ja selitellään, että "nyt se kostaa, kun mä menin ja möin kesämökin".
Koirat ovat suoraviivaisia ja yksinkertaisia olentoja, mutta joskus myös herkkiä. Pyrkiessään rauhaan stressaavassa tilanteessa ne voivat kehittää "omituisia tapoja". Ihminen helposti pahentaa tilannetta suuttumalla, raivoamalla ja stressaamalla stressaantunutta eläintä entisestään. Häiriökäytös voi tällöin jopa lisääntyä.

Mikä sitten avaimeksi, jos koira toistuvasti virtsaa sisälle? Kaikkia lauman koiria tulee huomioida tasapuolisesti. Jokaiselle lauman yksilölle tulee suoda yksilöllinen kohtelu. Jos koira haahuilee yöllä kämpässä epävarmana ja rauhoittaa itseään sisälle virtsaamalla ja/tai viestittää laumalle "statustaan", käytös ensisijaisesti estetään. Epävarman koiran oloa pyritään helpottamaan - sensijaan, että sitä kiristetään. Jos koira jatkuvasti virtsaa esimerkiksi sänkyyn, pyritään löytämään käytökselle syy. Koira oppii valtavan nopeasti mieluisan toimintamallin; kuten edellä moneen kertaan kerroin; virtsaaminen lieventää stressiä -> stressiä pyritään koiran elämässä jatkossa helpottamaan ja minimoimaan, ne rutiinit (!), lauman koirien tasapuolinen huomiominen ja OMAN käyttäytymisen muokkaaminen.
Jos haluat stressittömämmän koiran, pyri vähentämään koirasi stressin lisäksi omaa stressiäsi! Muista; koira on vain koira ja se peilaa myös sinua!