Cesar Millan kirvoitti harvinaisen vähän analyysia tai juttuja lehdissä vierailunsa jälkeen. Itselläni ei ollut mahdollisuutta olla paikalla hänen esiintymisessään ja jäinkin kaipaamaan syvälle luotaavia kommentteja ja analyysejä vierailun jälkeen; hänethän oli luvattu liki ampua Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Muutama whippetharrastaja oli paikalla, mutta miedoin kommentein. Ärtsyä, kun panttaavat kuulija-analyysejään.
Jos saan Kasvattajakurssilta/pvä 20 sivua muistiinpanoja aikaiseksi, voin vain kuvitella kuinka olisi käynyt kuulakärkikynän musteen CM-luennolla.
Koiramme-lehti ja toimittaja
Tapio Eerola kirjoitti kesäkuun numeroon kuitenkin kolmisivuisen artikkelin, jota mielenkiinnolla luin.
Silmiinpistävin analyysi löytyy sivulta 78:
Kun Millan korostaa lauman ja sen suhteiden merkitystä, törmäyskurssi koirankoulutuksen vallitsevan opin kanssa on väistämätön. Esimerkiksi David Applebyn mukaan koira on kesyyntynyt, domestikoitunut eläin. Siihen ei voida enää soveltaa susilauman toimintamalleja, arvojärjestystä ja johtajuutta.
Mielenkiintoinen vastakkainasettelu Applebyltä ja Eerolalta. Nimittäin
vastakkainasettelua ei pitäisi mielestäni olla ollenkaan.
Kuusituntinen luento
Tommy Wirenin oppien mukaan (missä minulla oli ilo olla mukana) toi nimenomaan esiin sen, että koiran kanssa tulee
soveltaa ja linkittää; ei ole yhtä oppia tai tapaa toimia ja opettaa, vaan kaikki koiran kanssa oleminen ja oppiminen on kokoajan
uuden soveltamista ja kaikkien mahdollisten oppien ja teorioiden hyväksi käyttämistä ja soveltamista koiran hyväksi - koirakon parhaaksi.
On siis hyvä ollakin monia innovaatioita (koulukuntia), oivalluksia ja tapoja joilla kanava koulutukseen ja oppimiseen koiran kanssa aukeaa, joiden avulla mennä eteenpäin. Hieman hämmästelin Eerolan tapaa kuvata mustavalkoisesti artikkelissaan tätä; mikä on vanhaa ja mikä uutta, mikä mustavalkoista ja mikä "vanhaa" koulukuntaa ja ajattelua.
Back to basics -ajattelu kun osuu monen koiran kanssa yksiin ja vanhassakin on usein vara parempi. Toimivista koulutuscomboista puhumattakaan.
Artikkelissa eteenpäin:
Tunnetuin ammatikseen koiria kouluttava suomalainen Tommy Wiren puolestaan sanoo tuoreessa kirjassaan, että koiran ja ihmisen välillä ei ole laumaa, koska ne ovat eri lajeja. Koira ja ihminen elävät symbioosissa, molemminpuolisessa hyötysuhteessa.
Vaikka Tommy Wiren siis luennollaan kehottaa ihmisiä soveltamaan, ammentamaan liki kaikesta matkan varrella opitusta ja koetusta, niin nytkö hän kirjassaan kuitenkin otsikoi kouluttamisen noin? Lähtökohta koulutukselle ja oppimiselle toki jokaisella on erilainen, mutta olen harvinaisen
epäkouluttajahenkisenä (vain yksi koiristani osaa istua) taipuvainen sanomaan, että
kyllä meillä on lauma.
Vaikka minä olen ihminen, koirani koiria ja olemme eri lajia mutta silti
lauma. Molemminpuolinen hyötysuhde on jossain määrin mielestäni totta, mutta ei poissulje sitä tosiasiaa, että koirat näkevät -mielestäni- myös kaksijalkaisen osana laumaansa. Ja mielellään laumanjohtajana.
Varsinkin tämä ilmenee isommissa koiratalouksissa, laumahierarkiassa ja tavassa toimia sellaisissa tilanteissa, joissa vaaditaan ei yksilön vaan yksikön toimintamalleja.
Eerola jatkaa:
Cesar Millanin opit eivät siis päde saati kestä tieteellistä tutkimuksiin (mihin viittaat?)
perustuvaa tarkastelua. Kirjoissaan ja TV-ohjelmissaan hän kuitenkin antaa seikkaperäiset ohjeet erilaisiin tilanteisiin koirapuistoetiketistä uuden jäsenen laumaan liittymiseen, vieraiden vastaanottamiseen tai perheen vauvan ensi kertaa kohtaamiseen.
Palveluskoiraliiton puheenjohtaja Tapio Toivola puolestaan sanoi tammikuun Koiramme-lehdessä siitä aiheutuvan usein ongelmia, kun ihminen luopuu laumanjohtajuudestaan. Jotta koiran kanssa voi säällisesti elää, pitää koiralle olla täysin selvää, että ihminen on lauman johtaja.
Ei ihme, että tavallisella koiranomistajalla on pää vähän pyörällä erisuuntaisten ja keskenään ristiriitaisten asiantuntijanäkemysten ristiaallokossa.
Itse en kuitenkaan varsinaisesti näe ristiaallokkoa tai ristiriitaakaan, vaan nyansseja ja vivahde-eroja, joista tuleekin tehdä koiralle ja omistajalleen ynnä tilanteeseen sopiva miksaus. En ole ylipäätään koskaan nähnyt ihmisenkään elämää stereotyyppisenä jatkumona, johon kuuluu tietyt yhteiskunnan asettamat normit ja yksinkertaistetut toimintamallit. Miksi näin pitäisi olla koiran kohdalla. Yhtälailla ihmisen elämää normittaa ja kuvioi koulu, vanhemmat, kaverit, psykologia, filosofia, yhteiskunta, media ja politiikka. Joitain esimerkkejä mainitakseni. Se, että koirankoulutuksessa on erilaisia koulukuntia ja tapoja ajatella on pelkästään
rikkaus, joista jokaisen pitäisi osata ammentaa tapaus-, tilanne- ja koirakohtaisesti.
Minusta yksi koulukunta ei sulje toista pois, eikä sen pidäkään.
Vaikka emme pitäisi Millanin suhinoista ja koiran kupeeseen "tökkäisyistä", voisimme edes yrittää keskittyä hänen
syvempään sanomaansa, joka mielestäni on yksinkertaisuudessaan sangen oivaltava;
It´s all in your mind.
En ole koulutushenkinen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kärsin joka ikinen kerta, kun foorumeilla ihmiset kuvaavat 4-kuukautisia koiriaan, niiden ongelmia ja kertovat "pelin olevan menetetty".
En jaksa, he sanovat,
en viitsi ja
en kykene. Ja ongelmien keskiössä on usein pentu, joka on vielä pelkkä kehys, maalaamaton taulu.
Nuoret koirat ovat rasittavia, ne "eivät pelitä" kuten elokuvissa, ja sen sijaan, että omistajat panevat kaikki voimavaransa Millanin vastaisiin adresseihin, he eivät keskity koiriinsa ja siihen, mikä koulutussuunta tai oppimiksaus voisi toimia heidän ongelmissaan koiriensa kanssa. Tai; aiheuttaako heidän
oma ajattelutapansa ja toimintamallit ongelmia?!
He tuntuvat kumartavan yksioikoisesti yhtä oppisuuntaa, julistavat ja paheksuvat toista, vaikka syventyminen mitä tahansa oppisuuntaa kohtaan on selvästi jäänyt tekemättä ja sisäistämättä.
Olen itsekin kuulunut Millanin oppien kyseenalaistajiin, mutta vain nähdyn osalta. Sillä kaikki, mitä hän puhuu, "makes sence". Hänellä on syvä ymmärrys koiraa kohtaan ja hän selvästikin puhuu koiraa.
Suurin osa koiranomistajistahan on aivan pihalla. Koirien perusvietit ja vaistot ovat hakusessa, mahtaako kuinka moni osata nimetä niistä ainuttakaan. Koiranomistamiseen pätee ylipäätään
sama kuin elämään muutenkin. Vain elämällä ja kokemalla oppii. Ihminen, koiranomistaja, ei ole koskaan valmis. Koirakin yleensä vasta 3-4 vuotiaana.
Nuorempana kuuluukin olla mustavalkoinen, ehdoton ja kriittinen kaiken uuden suhteen ja kokemattomuuteen kuuluu kritisoida ja arvostella "omien ajatusten vastaisia ihmisiä ja ajatussuuntia".
Harva meistä menee ajattelussaan syvemmälle, koska asiat on helpompi nähdä yksinkertaistaen, siten pääsee helpommalla.
Vilanderit ja Millanit on siten helppo leimata koirien pahoinpitelijöiksi samaan hengenvetoon kun puolustetaan vaikkapa namitusta ja esim.
Stillwelliä. En kuitenkaan ole koskaan nähnyt Stillwellin ohjelmissa "pahoja" ongelmatapauksia ja koiria, kuten Millanin ohjelmissa.
On totta ja harvinaisen yksiselitteistä, että suurin osa koiraongelmista aiheutuu mistään mitään tietämättömistä koiran omistajista, joiden mielestä iso piha = onnellinen koira. Kun koiralle antaa ruokaa ja päästää pihalle, eikö se riitä? No, näinhän se ei tietenkään ole. Millanin yksi suurimmista opeistahan on opettaa koiranomistajat
lenkille koiriensa kanssa.
Ja onpa muuten foorumeilla paheksuttu isoon ääneen koiranomistajia, jotka antavat urosten merkkailla ja nuuhkia ja jopa antavat koiriensa syöksähdellä puskiin. Eräskin koiranomistaja oli sitä mieltä, että uroskoirien merkkailu on "vittuilua". Ääriesimerkki ääriajattelusta.
Minusta kaikki merkkailu ja nuuhkiminen on suotavaa. Ylipäätään kaikki "puuhastelu" lenkillä on koiralle ominaista "tapaa toimia" ja tietenkin taipumusta purkaa itseään (pissahätää), kertoa muille koirille "asioita", viihdyttää itseään ja OLLA KOIRA. Kaikella nuuhkimisella on myös koiraa väsyttävä merkitys. Pelkkä hiihtäminen hihnassa reuhtoen ei juuri anna koiralle mitään, ei tyhjennä sen akkuja eikä ainakaan lataa niitä.
En henkilökohtaisesti kannata mitään yhtä oppisuuntaa tai kouluttajaa yksioikoisesti, enkä kannusta ketään kumartamaan
yhtä ainoaa tapaa ajatella ja toimia koirien suhteen.
Kaikki koettu, opittu ja eletty täydentää aina mennyttä ja "vanhaa" ja vie myös eteenpäin sulkematta mitään pois. Menneisyys on aina osa nykyisyyttä ja vaikka menneisyyteen kuuluisi virheitä, niin niistä voi ja pitää oppia. Niiden mukana kantaminen on aina arvokasta. Ei hävettävää.
Se, että Appleby sanoo koiran olevan domestikoitunut, ei ole koko totuus. Joku rotu on sitä enemmän, toinen vähemmän. On hiukan eri asia kouluttaa täysin villinä elänyttä kiinanpalatsikoiraa kuin basenjia. Jokaisen rodun historia on kunnioitettavan erilainen ja niillä on myös hyvinkin erilaisia käyttötarkoituksia. Appleby ei voi mielestäni mitenkään niputtaa esim. äärimmäisen saalisviettistä ja laumavietiltään puutteellista koiraa lähinnä seurakoiraominaisuuksilla varustettuun koiraan.
Wiren taas tiivistää Eerolan ylläolevassa kommentissa ehkä lähinnä
yhden ihmisen ja yhden koiran? Onko Wiren ihan samaa mieltä silloin, jos yhdellä ihmisellä on vaikkapa viisi koiraa? Sitä tämä Koiramme-lehden artikkeli ei kerro. Kuitenkin minä voin kertoa useamman koiran omistajana - minulla on ollut liki 30 vuotta useamman koiran lauma- että yhden ihmisen ja yhden koiran hänen kuvaamansa
symbioosi muuttuu ihan joksikin muuksi, kun lauma kasvaa.
Elämä on oppimista, opitun soveltamista ja syventäviä opintoja, kokoajan. Ihmiset muuttuvat ja koirat muuttuvat. Nelikuinen pentu on jotain ihan muuta viisivuotiaana, senkin maailmankuva laajenee ja vahvistetut toimintamallit vahvistuvat ja vahvistamatta jääneet loivenevat. Oma lukunsa on koirat, joiden toimintamallit vahvistuvat "ihan itsekseen"; vaikka ei-toivottua käytöstä ei mitenkään vahvistaisi, se vahvistuu silti.
Koira on moodissa, jossa sen ei-toivottu käytös vahvistaa itse itseään, vaikka mitä tekisi. Sopivan koulutuskombon löytäminen jää ihmisen tehtäväksi - ja joskus pelkkä OMAN AJATTELUN muutos lähtee viemään eteenpäin.
Syyllistämisen tulisi loppua. Ei ole olemassa yhtä oikeaa oppisuuntaa, eikä Koiramme-lehden tai minkään muunkaan instanssin tulisi sitä väittää. Koiranomistajan tulisi olla avoin kaikelle, mikä yhdessä tai erikseen voi auttaa kohti parempaa yhteiselämää. Oli se sitten johtajuus, lauma-ajattelu tai viettiteoria.
Parasta koiranomistamisessa on se, että aina voi kääntää uuden sivun. Koska kaikkein vanhakantaisin ajattelu siitä, että vanha koira ei opi uusia temppuja on kukkua.
Kuvituskuva Sissel Nystad.
