1g - uudistus ja muuta ihmeellistä tietotekniikkaa.

Aika-ajoin Valion maitopurkit muuttavat ilmettä ja sangen toimivat olemassaolevat  sivustot netissä väännetään nekin uuteen uskoon.
Yksi hermostuttavin uusi insinöörien taidonnäyte on perin näppärän Outlook expressin roskalavalle heitto ja sen tilalle pätkäisty Windows Live mail.

Onkohan minulla ollut tämä uusi Acer nyt ainakin vuoden verran enkä vieläkään tule toimeen WLM:n kanssa. Ensitöikseen ohjelma toi väkisin vanhan Hotmail-osoitteeni Kolumbuksen kaveriksi ja kuka lie mörökölli käynyt pakertamassa Hotmail-osoitteeni parissa ja popuppiahan WLM tarjoaa joka ikinen kerta; We have noticed some unusual activity in your account. Your action is needed to make sure no one else is using your account.
Jatka valitsemalla ok.


Minua jaksaa hämmästyttää se, että insinöörit/ohjelmoijat/nörtit väittävät tekevänsä ohjelmista ja sovelluksista käyttäjäystävällisempiä ja mukamas parempia, mutta minun mielestäni totuus on toinen. 


Poistin Hotmail-osoitteen, mutta eihän se nyt -suinkaan- mitään auttanut. Tuo popup-ikkuna vie kysymyshelvettiin, jossa kysytään enon nimet, lemmikkien iät, puhelinnumerot ja kännykkäoperaattorit noin hieman lapin lisää laittaen. Mutta vain hieman.
Ja sitten tämä 1g -miina, johon astuin iloisen pahaa-aavistamatta. Olen kehunut 1geen maasta taivaaseen kaikille, jotka ovat olleet omaa kuvasivua vailla ja antanut puhelinopastusta yhdelle jos toiselle sivustoon liittyen. 1geen oma kuuma linjahan ottaa euron/minuutti ja sähköpostiapu on joskus hämmästyttävän nopea, vaikka yleisin vastaus on kyllä hiljaisuus.
Ja sitten kun jonkin vastauksen saa, joutuu googlettamaan vastauksessa viliseviä tietokonenörttihenkisiä sanoja, eikä siltikään tajua. Masennus.

Onnistuin kuitenkin taannoin saamaan niin laajan kantaaoton kysymyksiini, että jouduin tulostamaan vastauksen voidakseni syventyä siihen paremmin. Vastauksissa kun ei ollut enää kysymyksiä mukana ja vastaukset olivat sen verran hepreaa, että piti printata ne kysymyksetkin, että ylipäätään tajusi, mistä olikaan kysymys! Hilarious.
Kuitenkin pojat 1g-pajalla väittivät ponnekkaasti, että uudistus tehtiin, koska "vanha versio koettiin vaikeaksi uusien käyttäjien toimesta". Hmm. Kysyttiinkö meiltä vanhoilta käyttäjiltä yhtään mitään?
Nyt sitten vanhat käyttäjät ovat sormi suussa, kun vanhat -ja sangen pelittävät- ratkaisut ovat tipotiessään ja tilalla on uusi innovaatio poikineen, koko kuvasivuston käyttö on opeteltava alusta.


Te, jotka vasta suunnittelette päivityspalkin klikkaamista -tai olette sen jo tehneet ja olette päätteen äärellä sormi suussa, tässä Kenzolan tiivistämä apu joihinkin ongelmiin:
1. Kun aiemmin kuvan klikkasi auki, sen alla oli kaikki kuvaan liittyvä tieto. Uusi versio vei tekstiT kuvan alta mennessään, koska uudet käyttäjät halusivat kuvan "pääosaan" (tulee muuten näytölle HERVOTTOMAN KOKOISENA NYT!!) ja on osattava klikata kuvanäkymän oikeasta yläkulmasta erikseen i-nappia, josta aukeaa sivuun infopalkki.
Aiempi versio kuulema koettiin sekavaksi -taas hieman huvittuneena tätä kirjoitan, koska minusta UUSI versio on sekava.
En ole vielä ihan perillä -testing testing- miten kuvan alle sai esim. kuvaajatiedon, koska omilla sivuillani on myös muiden ottamia kuvia.
Ylläpitotilassa pitää jostain nappulasta -testing testing- avata erikseen ikkuna, mistä kuvatekstin laitto onnistuu.

2. Kuvien alta hävisi uudistuksen myötä myös "kaikille näkyvä" kuvan klikkausmäärä.
Nyt se näkyy vain ylläpitäjälle, silloin kun on kirjautuneena sisään. Määrää klikkaamalla aukeaa (kuulema) uusi tilastonäkymä, josta näkyy päiväkohtaista tilastoa. Mutta vain sisäänkirjautuneena, siis.

3. Uudessa versiossa main-sivun kuvat olivat pyöristettykulmaisia ja minun silmään ne näyttivät stikkerimäisiltä - kasa tarroja lätkäisty muutenkin uuteen, muokattuun (huonompaan) näkymään. Vanha main-näyttö OLI messevä, kun se näytti kansiokuvat upeana kuvanauhana. Nyt kuvia näkyy isollakin näytöllä vain 4 vierekkäin, koska tekstieditori on nyt viety oikeaan freimiin viemään tilaa kuvanauhoilta. Uutuutena main-sivulla on myös monessa kansiokuvassa näkyvä violetti viiva, kuvan oikeassa yläkulmassa. Hehee. En viitsi edes kysyä mikä se on tai mistä se johtuu, kun en kuitenkaan ymmärtäisi vastausta.
Tekstieditori olisi voitu viedä Welcome to Team Kenzongos -jne palkin viereen oikealle ja siihen mahtuisi hyvin n. 4-5 päivitystä ja oikea freimi voitaisi viedä itse kuvatilalta pois - > näin main-sivun kansiokuvia mahtuisi neljän sijaan meikäläisen näytölle 3 lisää, rivissä olisi tällöin 7 kuvaa.
Varmaan tähänkin olisi jokin päivitystyökalu olemassa - etkö ole klikannut sivuston muokkaukseen? pojat kysyisivät, mutta ongelma on jälleen se, että muokkaustekstejä (-vaihtoehtoja) ei ymmärrä.

Voi pojat, minulla olisi Galaksien hienoin blogi Blogger-palvelussa, jos osaisin sitä muokata!!!! Tyydyn basicciin ja sitäpaitsi se on ihan siisti. Ei siellä ole mitään erikoisuuksia ja muokkauksia, koska en niitä osaa tehdä. Ja jos osaisinkin, niin menisi ehkä puolisen vuotta, ja: Blogger on uudistunut. Klikkaa päivitä ja siirry uuteen versioon. Menetät kaikki vanhat asetukset, mutta ei se mitään, tee uudet.

4. Uusi 1g versio heitti olemassaolevat tekstiasetukset iloisesti vinksinvonksin.
Jokaiselle sivulle oli kirjauduttava erikseen lisätäkseen hävinneet enterit. (Esim. Hulan isi oli Carry On Pastramidam LOL) Jostain konfiguroinnista (en ole vielä googlannut ko. sanaa) pojat puhuivat, että "konfiguroin tekstisi uudelleen", mutta SILTI ne enterit piti käydä lyömässä - joka ikiselle sivulle, missä tekstiä oli.

5. Mosaiikkikuvat katosivat. 
Minulla on useita kansioita, joissa on useita alakansioita, ja kaipa ne kuvamosaiikit uusien käyttäjien mielestä olivat sitten hankalat? Minä pidin niistä. Maksimi taisi olla 6 pientä kuvaa mosaiikkikuvassa, uusi versio tarjoaa neljä. On vain osattava ensin keksiä main-sivun kansion pääkuvassa vasemmalla oleva pieni nuoli ja sieltä painike: Nollaa kansikuva. Tämä toiminto palauttaa mosaiikkikuvan, jossa siis nyt on 4 kuvaa aiemman kuuden sijasta.
Aiemmassa -siinä vaikeassa versiossa- kun kuvia latasi ja halusi uuden kansion pääkuvan main-sivulle, se kävi käden käänteessä (pysyttäessä samalla sivulla!). Kuva aktiiviseksi ja alareunassa olevan "nastan" painallus ja kuva oli valittu. Uusi -tämä helpompi versio *hirn*- tarjoaa seuraavan ratkaisun: kuvalatauksen jälkeen paluu main-sivulle ja muistaakseni samaa nuolinäppäintä painamalla (en muista enää vaihtoehtoa) valintasivu aukeaa uudelleen; kaikki kansion 75 (esim.) kuvaa latautuu uudelle, omalle sivulleen, esim. aiemmat 60 ja juuri lataamasi 15 uutta. Tällä sivulla sitten valitaan pikkuruisista kuvista haluttu kuva main-sivulle. Helppoa kuin heinänteko sanoisi nörtti ja turhaa ihmisen hyppyyttämistä ikkunasta toiseen sanoo työkalun helppoudesta päinvastaista mieltä oleva.


6. Kuvien lataus oli aiemmassa -ja sitä aiemmassa- versiossa aika näppärää. Reaaliaikaisesti näki päivityksen tilan oikein prosentteineen, palkkeineen ja kaikkineen. Nyt latauspalkki on pieni sininen "juova" sivun oikeassa alareunassa. Se tuntuu heti alkuun tekevänkin jotain, mutta omissa latauksissani välillä ei tapahdu yhtään mitään; palkki pysyy paikallaan, prosentit ei etene, hiljaista on. Tällaisella temperamentikkaalla käyttäjällä on suuria vaikeuksia tuijottaa palkkia, joka ei näytä tekevän mitään. Ja se on lähinnä "jumissa olevan oloinen"!


7. Juhannuksen kunniaksi 1geen innovaattorit olivat lähettäneet yhteismelin, jossa iloisesti kerrottiin uudesta Ulkoasun muokkaus -työkalusta. 
Ja kuinka helppoa kuin heinänteko ulkoasun muokkaus sen avulla on. Mistä näitä helppousväittämiä oikein tulee ja sikiää? Nimittäin kun ko. työkalun avaa, esim. jokainen väripalkki, jota se ehdottaa sivun ylälaitaan, on tummansininen? Taisi se väittää niinkin, että kun ko. popup on auki ja sieltä näppäilee eri vaihtoehtoja, muokkaus näkyy reaaliajassa alla auki olevalla kuvasivulla. Ja ei muuten näy. Ei tapahdu yhtikäs mitään. Vaihtoehdot ovat muuten aika outoja etten sanoisi, tai niiden piti siis olla helppoja ja ehkä kansantajuisiakin, mutta mitä tarkoitetaan kevyellä taustakuviolla kontra tasainen väri? Kevyt? Kansioiden kehykseksi voi valita kuvapinon, mikä se sellainen kehys on? En nyt pääse testaamaankaan, kun ei tämä muokkaustyökalu tee mitään. Se vain olla möllöttää. Kansioihin luvataan oikein efektejäkin, kuten sisempi varjostus ja viistetyt reunat?? Valikoimasta sensijaan puuttuu: poista violetti viiva kuvan oikealta. Hih.


Kuvituskuvassa Hupin mietteet uudesta (helposta) 1geestä.

PS. Lätkäisin sitten TAAS uuden tunnisteenkin; tietotekniikka. Sen verran paljon Java, Flash, Windows ja 1g teettää pohdintaa ja kirjoittelua, että nakataan ne jatkossa nörttihenkisille luettavaksi oman tunnisteen alta. Nörttihenkiset kun voisivat heinänteon lomassa heittäytyä aina hetkeksi basic nettikäyttäjän ajatusmaailmaan.  

Kantapäät kovilla? Footnerilla futaa taas!

Uusi blogitunniste -taas; Kenzola testaa.
Kovana lenkkeilijänä kantapäät huutavat säännöllisesti hoosiannaa ja  viimeisimmällä apteekkikäynnillä osuikin silmiin Footner -tuotesarja. Tarkemmin sarjan Footner Exfoliating sock -kuorintasukka.
Olen jo pitkään suunnitellut matkaa pedikyyrin käsittelyyn, mutta nyt mietin, löytyisikö itsehoidosta sittenkin pätevä apu?

Kokeiltu on raspit, kuorintavoiteet ja muut linimentit ja hetkellisesti kantapäät ovatkin "tuntuneet pehmeämmiltä", mutta menisikö tämä kuorintasukka sittenkin pintaa syvemmälle?

Miksi jalkapohjan iho paksuuntuu?
Iho koostuu kolmesta kerroksesta: epidermistä, dermiksestä sekä ihonalaiskudoksesta. Näissä kerroksissa kolme eri proteiinia pitävät ihosolut kiinni toisissaan ja työntävät niitä kohti ihon pintakerrosta. Normaalisti nämä proteiinit hajoavat luonnollisesti ja kuollut ihosolukko kuluu pois.
Ihon luonnollinen uusiutuminen kestää noin 28 vuorokautta.
Kuollut ihosolukko sisältää keratiinia, jota on myös hiuksissa ja kynsissä. Keratiini suojaa epidermistä ulkoisilta haitoilta sekä estää kosteuden siirtymistä kudoksesta pois. Iho on näillä alueilla paksumpaa. Tämän kerroksen liikakasvu tekee jalan ihosta usein kuivan ja kovan.

Jalkoihin kohdistuu päivittäin hankausta ja painetta eikä iho pääse uusiutumaan normaalisti. Jalkapohjiin kertyy keratiinia. Muodostuu kova kerros, johon kehon oma hajoitusmekanismi ei pysty. Jalat kuivuvat ja kovettuvat helposti ja jopa halkeavat aiheuttaen kipua, haavoja ja tulehduksia.
(em. tekstit suoraan tuoteselosteesta)

Siispä sukat jalkaan ja testaamaan!

Paketissa on yksi sukkapari. Sukat leikataan päältä auki ja jalat sujautetaan sukkiin. Pakkausselosteessa ohjeistetaan sulkemaan sukat teipillä, mutta ainakaan minä en löytänyt sukista kiinnitysteippejä. Tosin sukat tuntuivat mukavilta ja sopivilta ilmankin.
Sukkia pidetään jalassa 60 minuuttia ja pötkötin sen ajan sängyllä telkkua katsellen. Johtuiko makuuasennosta vaiko teippauksen puutteesta, mutta minulla geeli valui hieman sukista ulos - lakanat olivat jalkojen alta kohtuumärät, mutta tahrat kuivuivat nopeasti eivätkä aiheuttaneet sen kummempia toimenpiteitä.
Jalat tuntuivat heti levänneiltä ja hoidetuilta ja ohjeen mukaan annoin jalkojen olla seuraavat pari viikkoa - mitään rasvoja ei tuona aikana saanut laittaa.

Pakkausselosteessa kerrotaan kuolleen ihosolukon kuoriutuvan 5-10 vuorokauden aikana pois. Prosessi jatkuu noin kahden viikon ajan ja uuden hoidon voi tehdä aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua.
Ensin tuntui, ettei mitään ihoa lähde lainkaan kuoriutumaan, mutta juuri kun luulin, ettei näin käykään kohdallani, ihoa todellakin alkoi lähteä!
Kuitenkin kantapääni ovat sen verran lenkkimarssien, lenkkareiden ja kuumien sukkien hiostamat ja rasittamat, että kohdallani uusi hoito tai jopa kaksi on varmasti vielä tarpeen.
Pahimmat kovettumat lähtivät, mutta jatkoin hoitoa Footner Callus eraser pen -kovettumakynällä.
Paketissa on pieni raspi, jolla ihoa tulee ensin raspata, ennen kuin kynästä levittää jalkapohjiin kohdistetusti linimenttiä. En ensin hoksannut käyttötapaa; luulin kynän sienimäisen pään olevan itsessään märkä, mutta kynää tulee pyöräyttää useampi kierros sen päästä, jotta sienen keskelle tursuaa voidetta.
Tämä paikallisvoide on selvästi poistanut lisää kantapään karheutumaa ja uskon pääseväni pian voitolle Footner -tuotteiden avulla sodassa kantapääkovettumia vastaan!

Jatkan kynän käyttöä ja sen jälkeen kokeilen vielä tuotesarjan Repair cream -voidetta sekä Soft foot foam -vaahtoa.
Palaan kesän kuluessa asiaan ja raportoin Footner -tuoteperheestä lisää. Kuitenkin näillä täsmätuotteilla pääsee hyvään alkuun ja sarja on äkkiseltään sanottuna pätevämpi kuin moni muu tuote(sarja), joita marketin hyllyillä mainostetaan kovettumien poistoon. Ylipäätään tuntuisi, että kova raspaus ja voiteiden käyttö kyllä pehmentää ihoa, mutta vaikutus on monta kertaa hyvin laimea -ja lyhytkestoinen- siihen nähden kuinka paljon vaivaa vaikutuksen eteen on nähtävä.

Footner -sukan avulla pääsee nopeisiin tuloksiin ja jatkohoito sukkakäsittelyn jälkeen on verrattain helppoa ja mielekästä!

Lenkillä 17.6.2012

Kello on 02 ja pääsin kuin pääsinkin tämänpäiväisiin (eilisiin) kuviin - näissä tunnelmissa tepastelimme (eilen) aamulla:

Kohti aamulenkkiä - ja Jukolan valtaamaa peltoa.

Siellä sitä on teltta poikineen.

En tunne puuta tai pensasta, mutta kukat ovat kuin marenkia.

Juhannusruusu vihannoi.

Väsynyt suunnistaja.

Kuvausväli noin minuutti.

Ja tämä on se n. kolme postausta sitten mainitsemani Puolustusvoimain tupakkapaikka, missä minulla oli vääntöä jos jonkinlaista poikain kanssa. Siisti on tienoo nyt.

Tästä siis noin viisi metriä taustalla näkyvää polkua pihamaallemme. Ei ihme, jos roskat ottivat silmään ja kengänpohjiin!

Lupasivat sadetta - tosin en enää luota Pekka Poutaan - koko ensiviikoksi, jospa ottaisi vähintään sen verran  lomaa Canon PowerShot SX20 IS:stä. 

Puhutaanpa hieman nurmikon kasvatuksesta.

Kenzolassahan tutkitaan aktiivisesti monenlaisia ja -moisia ilmiöitä. Niitä ovat sääilmiöt, syylät, hiekanjyvät anturassa ja kantapäiden ahavoituminen. Muutamia mainitakseni.
Ylipäätään kaikesta on otettava selvää ja taustoitettava lähtötilanne löytääkseen mahdollisen ratkaisun ja/tai selityksen. Tämä pätee niin kantapäihin kuin koiran rakenteeseenkin.

Naamakirjassa on hiljattain ollut parikin topikintynkää koskien koiratalouden "nurmikon katoamista". No voihan haloo, ihanko olette ihmiset yllättyneitä, että nurmikko lähtee menemään?
Jajuu, Kenzola on ollut yhteydessä tyyliin Nurmikko Oy:hyn (no eihän sellaista firmaa ole, mutta jotain sinne päin enivei) ja haastatellut vuosia sitten toimitusjohtaja Nipa Nurmikkoa koiranurmikkotalouteen liittyen.
No voihan otolliset olosuhteet etten sanoisi; kaikki on nurmikkoa vastaan koiratalouksissa.
Ensinnäkin koirat tampuuttavat tassuillaan talvella lumen tiiviiksi peitoksi nurmikon päälle - > happi loppuu - > nurmikko sanoo död. Jos siis oletkin onnistunut kasvattamaan kesällä kohtuullisen nurmen, se kertakaikkiaan ei saa tiiviin ja kovan lumipeitteen alla happea ja nirhautuu pois. Lisäksi urea sisältää siinä määrin typpeä, että happi loppuu nurmelta jo hyvin äkkiä ensimmäisestä siihen kohdistetusta stroolauksesta. Aika harva nurmi kestää äkkiseltään virtsaa ja sen sisältämiä ainesosia.

Ylipäätään nurmea - nurmikkoa - tulisi kasvattaa Nipa Nurmikon mukaan vähintään kaksi vuotta (!) ilman häiriötekijöitä; tallaamista, virtsaamista ja lumen tiivistämistä sen päälle, jotta siitä tulisi kestävä ja vihannoiva.
Hyvä nurmi kestää n. kaksi vuotta koirataloutta.
Sitten sen kasvatus on aloitettava - ikävä kyllä - alusta. Nipa Nurmikon mukaan on toki saatavilla erikoisnurmisiemeniä (ns. hevosaitausseos), mutta senkin pitää antaa ensin kasvaa, ennen kuin sen päälle voidaan päästää kavioeläimiä, saati tassuja. Hänen mukaan piha tulisikin jakaa kahteen osaan; toisessa nurmi kasvaisi rauhassa sen kaksi vuotta toisen osan ollessa tassuttelun ja virtsaamisen alaisena. Helppo rasti? Laita nyt sitten koirapihalle siimoitus ja miinoitus; ei tälle osalle; mene tänne.
Niinpä Kenzola valottaa ohessa kuvien kera, miten kenties voitte onnistua uudiskasvatuksessa.

Kuva 17.4. Nurmikkoa ei ole. Jotain tynkää siellä täällä. 

Nykyisellä pihamaallamme on kaksi osaa; nurmikko ja pensasosasto. Kun kevät saa ja lumen alta paljastuu "ei mitään"; hapettomuuteen ja typen yliannostukseen kuollut osio, sen päälle nakataan keväällä läjä uutta multaa, ns. reilulla kädellä (kuvan alueelle vähintään säkillinen). Nyt kannattaa ostaa iso pussi tai säkki valkoapilaa, itävyys on todella nopea verrattuna perinteiseen nurmikonsiemeneen. Nurmikko itää n. kahdessa viikossa suotuisissa sääolosuhteissa; ilman lämpötilan on oltava n. + 10 yötäpäivää. Apila sensijaan itää n. 4-5 päivässä ja sille ei ole niin nokonuukaa onko ilma juuri +10.
Kenzolassa uutta nurmea kastellaan joka ikinen päivä letkulla; se osaltaan estää koiria menemästä märälle mättäälle; ne asioivat mieluummin kuivalla puolella; pensaiden alla. Nurmikko saa kasvaa kohtuurauhassa.

Kuva 15.6. Säkillinen multaa, pussillinen valkoapilaa, nurmikonsiementä ja päivittäinen kastelu.

Uusi nurmikko on valmis n. neljässä viikossa ja kestää jopa käyttöä ja käyskentelyä. Tosin se on juuri kasvettuaan erityisen altis virtsasuihkuille ja koiran toimitettua pissaamisasioita on nurmikko kasteltava vähintään siltä osalta välittömästi. Jollei näin tee, alue on keltainen heti seuraavana päivänä ja nurmi kuolee. Ja vaikka kastelisikin, tulos ei ole taattu. Ylipäätään tuore nurmikko on hyvin altis häiriöille.  Ikävä kyllä näin on, vaikka ostaisitkin spesiaali "hevosseoksen, joka on tehty kovaan kulutukseen", virtsa on tappava ruiske.

Kuitenkin kehoitan ja patistan kaikkia koiratalouksia aktiiviseen nurmikonkasvatukseen. Kun vähän panostaa, näky voi olla sangen vehmaisa ja vihreä sensijaan, että tuijottelisi pelkkää multaa ja savipeltoa. Toki siinä on vaivansa ja tarvitaan aurinkoa, vettä, multaa ja pussi jos toinenkin siemeniä mutta näky tässä alakuvassa on jo paljon palkitsevampi kuin ylemmässä?

Lenkillä 8.6.2012 - koirakuvat!

Aina jotain jää koneelle, syöttämättä, käsittelemättä, viemättä eteenpäin.
Kenzolan kesäkuun lenkit - ja kuvankäsittelyt - on (oli) pahasti vaiheessa - tätä kirjoittaessa vaivaiset 99 kesäkuista kilometriä, ja kuvakansioitakin käytiin läpi varmaan neljältä viikolta, mutta oli meillä viikko sitten lystiä.
Tämä se on vanhan Lahdentien varressa oleva pelto, jonka ympärikävely tuottaa sellaiset 700 metriä lenkkiekstraa. Hupihan tunnistaa ja muistaa pellon joka ikinen kerta ohittaessamme sen (vetää sinne kuin hinaaja), mutta aina ei voida/jakseta/kyetä mennä ja nytkin Luxi-parka joutui olemaan hihnassa, koska sen raadontunnistusmekanismi on lyömätön. Ja aina ei jaksa pestä koiraa lenkin päälle.
Siispä näillä eväillä tällä kertaa poikettiin pellolle pelmahtavalle:

Ensin mentiin.

Ja sitten tultiin.

Ihanaisia poikia pellolla. Voihan timotei sentään!

Ja nyt alkaa ryskä ja timoteit katkeilevat!

Viri peltohuumassa.

Takaisin kohti Lahdentietä. Pojat idyllisellä sillanpätkällä.

Visitors from Australia!

Molly Rule-Steele from knl Taejaan judged bitches in our Whippet Specialty 3.6.2012. During her trip to Finland she was able to visit also Team Kenzongos with her friend, Jo Kramer at 7.6.

It was such a pleasure to have Molly and Jo here! My old neighbor, Tuula Plathan from knl Karamain came at same day to visit us, so we were four sighthound oriented ladies discussing about dogs for couple of hours.

Finally we had some sunshine in Finland to offer and also some Swedish cake and coffee from IKEA-cups... Molly liked many Swedish born Whippets in our Specialty - so of course we had some Sweden also at table!

Hupi sang to Molly but didn´t like much to stack himself when we tried to make some pictures. However Hula floated him straight to Molly´s heart. What a graceful gentleman he was - but I am not sure was it Molly or the cake which made him show all his best parts and qualities during their visit?
It showed that dog people all over the world are the same; we share same thoughts of breed, almost same hopes as well and just want to talk about dogs, dogs, dogs... Whippet people act almost same beside rings in Finland as they act beside Australian rings. We love to show our dogs, share our thoughts but also criticize same things. Funny!
One thing which I don´t want to loose in my dog oriented life is that there must be talking - of course - but also humor, laughing, having fun - and connections after connections. I don´t just want to know new dogs - I want to know people behind them too!
We need to think wide, we have to be open to all nuances and expand our view of our lovely breed!
Thank you Molly & Jo; you really made our day!

Molly, Luxi and Jo in our front yard.

Hula and Molly.

Molly and Luxi.

Molly, Jo and Tuula with Hula.

Me, Molly & Jo with Hula front of our house.

Huimalle toinen sertti!

Jukolan viesti aiheutti Kenzolassa erikoisjärjestelyjä koko viikonlopun. Ja harmaita hiuksia.

Yllättävän vähän liikennekaaosta silti oli, eilen töistä tullessa minut kuulusteltiin Hevoshaantien alussa, tie oli pantu kokonaan poikki Jukolan viestin vuoksi. Sain kuitenkin "luvan" mennä kotiin ja hurauttaa kotitietä.
Tänään heräsin taas ekstra-aikaisin peläten poismenoliikennettä. Olin Kartanolla jo ennen yhdeksää, kehä alkoi 10.50. Viestin palkintojenjako alkoi kello 9, ja halusin taas välttää mahdollisen ruuhkan. Ruuhka olikin nyt vastassa kotiin tullessa, ja Hevoshaantieltä poispäin. Karautin Hakunilantietä ja kaarsin toisesta päästä Heppahaantielle; keltaliivit heiluttelivat stoppimerkkejään. Pyysin päästä kotiin ja sain luvan. ;)

Pekka Pouta oli luvannut Maikkarin sääsivuilla sateen alkavan kello 13, joten lähdimme kesäasusteissa liikenteeseen. Vettä alkoi kuitenkin tulla kuin aisaa n. 11:n korvilla, joten sääennusteet heittivät jälleen kerran häränpyllyä.
Hienosti kuitenkin Huima jaksoi vetää yltäpäältä kastuneen emännän kanssa kehässä ja nappasi toisen sertin!

Ne harmaat hiukset?
Puolustusvoimat oli käskyttänyt paikalle koko joukon nuoria ja siloposkisia armeijan poikia arviolta ikähaarukassa 18-20. Poikia istui koiralenkille mentäessä ja tultaessa runsain määrin asuinalueemme vieressä olevalla penkillä tupakoimassa. Ei siinä mitään, mutta kyseinen pöheikkö on (oli) myös täynnä kaikenmaailman lihapiirakan käärettä ja pahvilautasta. Eilen oli joku jättänyt paikalle myös tyhjän pahvilaatikon, johon aloin kerätä roskia pientareelta. Pyysin pojilta apua roskien keruuseen ja salskeat alikessut (?) olivat sitä mieltä, että "Tuota, meillä on tässä tärkeämpiäkin tehtäviä". Suostuivat kuitenkin viemään täyttämäni pahvilaatikon mennessään.
Eilen iltalenkille lähdettäessä paikka oli roskia jälleen valtoimenaan; keräsin ne nyt isoon tuhkakuppiin. Kotiin kaartaessani päällimmäiset roskat oli nakeltu peltipurkista pois. Aloin sadatella ääneen, että "Eikö teilläkin olisi mukavampi siinä istuksia, kun tienoo olisi siisti"? Pojat pahoittelivat ja auttoivat tällä kertaa.

Mutta Huima se vasta hitskokkia aiheuttikin; perjantain koirapuistoilun jäljiltä se ontui voimakkaasti; puistossa on isoja pöllejä polun päällä (!) ja kävellessäni polkua kuulin voimakkaan KOPS-äänen takaani, Huima oli kompuroinut pölliin. Nilkassa oli haava ja ontuma oli melko voimakas. Heikkohermoisempi olisi mennyt suoraan eläinlääkäriin kulkematta lähtöruudun kautta. Loppuilta meni totaalilevossa ja televisiota yhdessä katsoen. Lauantaiaamu valkenikin aurinkoisena; ontuma oli poissa! Onneksi!
Tullessani töistä kotiin oli sitten edessä luushow. Viri oli oma huumorintajuton itsensä ja suutahti Huiman haahuiluun Hänen Majesteettinsa nakertaessa luuta. Naks, ja reikä Huiman selässä! Selkä oli pipi ja kosketusarka, mutta Huima toipui siitäKIN! Aika huima koira kyllä.

Kaiken tämän jälkeen on mukava istuksia kotona kuivassa vaatekerrassa ja rustata päivän tulossaldoa Hupipuppanoiden osalta:
Nerejde Helter Skelter (Ch Twyborn Philadelphia x C.I.B Dita) ERI/1, SA, PU 2, sert ja VSP-juniori
C.I.B Best-Looking Brooklyn (Ch Twyborn Philadelphia x Best-Looking Blooming Martha) ERI/1, SA, PU 1, VSP, Cacib
C´mere Malibu (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C´mere Icy Crystal) ERI/2, SA, PN 4, vasert
tuomari Jouko Leiviskä

Olihan huimat resultit! Onskatuksia ihan hurjasti kaikille asianosaisille!


PS. Kiva lisänyanssi tässä tämän päivän sertissä. Samainen tuomari antoi Hupille sen toisen sertin vuonna 2005. Nyt 7 vuotta myöhemmin poika käveli isänsä jalanjälkiä. :)

Lenkillä 8.6.2012

Onnistuin äsken ehkä jopa kolme kuvaa saamaan 1geehen perille, mutta mitä niitä sinne syöttelemään kun ei toimi, niin ei toimi.
Eikä ITSE saa määrätä kansion pääkuvaa, 1gee arpoo ne/sen ihan itse. Se ärsyttää ihan nyt eniten.

Odotankin nyt  vain "Veskun" tai "Peten" palautemeiliä huomenissa/maanantaina sen seitsemään sadattelumeiliini malliin:
"Kiitos palautteesta. Saamamme asiakaspalaute on meille ensiarvoisen tärkeää. Palvelussamme on ajoittaista hitautta, koska ghhhh ja yy7766 -tietokannat eivät softaa vielä täysin exifbeta pro-version kanssa. Voit kokeilla ctrlalt 66 tai sitten hyppää voltti yhdessä lataamiesi kuvien kanssa. YY-tietokanta on hetkellisesti ylikuormittunut ja voit silloin enterin kanssa refreshaa näytön, etkö tehnyt sitä? Paina enterin kanssa samaan  aikaan F10 ja alt pohjassa. Älä muuta asetuksia. Vesileima on tällöin pakollinen, mutta hyvä olla. 
Mukavaa kuvanlatausta jatkossa,
Pena"


Tämän ylläolevan "leikkivastauksen" oli tarkoitus tuoda esiin sitä tosiasiaa, että kun tavis kysyy ja pro-tietsikkahlö vastaa; luettua harvoin ymmärtää. Tai minä ainakaan.

Kenzola on tepastanut tätä kirjoittaessa 817,2 km, joten matkaa on melkoisesti vielä edessä jos mielii tehdä uutta marssiennätystä. Viime vuoden kokonaissaldohan oli 1908,5 km ja icing on the cake oli nämä erkkarin eehoot; wishing smoother muscles. Smoothaa siinä sitten muskeleita, kun marssijalka käy ja timoteit katkeilevat tassujen alla. Marssimielen smoothaamisesta puhumattakaan, kun fillaristit omivat väylät ja keskisormet heiluvat iloisesti heidän viilettäessään ohi.

Kesäkuun kahdeksas tarjosi kuitenkin tällaisen kuvakimaran, Blogger sentään pelittää:

Havukka-ahon ajattelija. Tämä maailmaanähnyt mies istuksii usein tällä samaisella puistonpenkillä. Kysyin kuvausluvan, sain ja kiitin. Mies jatkoi rauhaisaa istuksimistaan meidän marssiessa ohi.

Havukka-ahon ajattelijasta tähän vuosi vuoden jälkeen ohikulkijoita ilahduttavaan asetelmaan. Talvisin tässä on kanervia, kesäisin erilaisia kesäkukkia. Tänä kesänä tällainen setti.

Sitten tiirailtiin ihmisten pihoihin jo pontevammin Canon PowerShot SX20IS:n tsuumin kanssa tähän malliin:

Kerrassaan upeita kukkapeltoja erään omakotitalon pihassa.

Kotvan marssittuamme löytyi toisen omakotitalon pihasta tällainen ilmestys:

Tynnyrisauna! Mahtaa olla tunnelmalliset löylyt!

Matka jatkuu ja kukat heilimöivät:

Tulin bonganneeksi myös seuraavanlaisia viestejä tien reunoilta:

Tässä taloyhtiössä on vierailijoilla suorastaan ruhtinaallisesti tilaa pysäköidä!

Aanelonen, tussia, nitoja ja silminnähden suuri tuohtumus:

Ja kauniiksi lopuksi; syreeni ylittää tien:

Päivän saldo 9,4 km ja paljon kaunista kuvattavaa!

1gee meni sitten pakottamaan meikäläisen uuteen versioon.

Juu, mitäs läksit. Kyllä Acer kohteliaasti kysyi: "Oletko varma" mutta paluuta ei ollut. Tämä ilta oli pyhitetty kuvansyötölle ja 1gee-puuhastelulle, mutta enpä arvannut mitä menin tekemään klikatessani KYLLÄ.

1g on tarjonnut aika nopeaakin vastauspalvelua MYÖS viikonloppuisin, mutta nyt on hiljaista.

Erittäin vihaista ja vähemmän vihaista palautetta on mennyt asiakaspalveluun alkaen kello 16.30, mutta vastausta tai vastauksia ei ole sittemmin kuulunut muutakuin "Kiva, kun päivitit uuteen versioon". Olisi edes tullut kikkakakkonen miten palata vanhaan; mikään ei nyt nimittäin 1geessä toimi.

Uusi ulkoasu menisi vielä jotenkuten, mutta kun kuvat eivät mene perille. Klikkaan kahdeksaa kuvaa menemään, kaksi lähtee, kuusi jää koneelle jurruuttamaan? Mosaiikkikuvat isoista alakansiollisista osoitteista on poissa, ja 1g arpoo ihan itse ns. ikonikuvan, itse en sitä pääse valitsemaan.
Kun klikkaan asetuksiin, niin siellä annetaan vinkkejä mukien ja kalenterin tekoa varten, valitse EXIF tai älä valitse ja "tulossa myöhemmin". OMG ja lollit on kyllä kaukana, kun pitäisi vain klikata kuvia menemään ja sininen palkki näytön alalaidassa seisoo paikallaan; kuvia ei lähde ei mene ei siirry.

1g kyllä lähettää silloin tällöin sähköpostia. Kyllä ne tulee "lukaistua" mutta enpä olisi arvannut, että astun tälle iltaa moiseen miinaan. Ehkä olen saanut meilin, jossa sanotaan:
Hei 1geen käyttäjä. Olemme runsaan asiakaspalautteen johdosta päättäneet EXIF ja BETA ja scroll up and down ja koska vesileima kuvanlähetyksessä pienennys ja kuvakoko uudet ominaisuudet päivitä scroll beta palautteen johdosta. Hyvä asiakas, haluamme beta palvella sinua exif paremmin, jolloin voit jakaa kuvasi sosiaalisessa mediassa klikkaamalla helposti jaa, päivitä ja valitse vasen nuolinäppäin. 

Mosaiikkikuvat ovat poissa, kuvat eivät lähde palveluun; ainiin, olihan siinä automaattisähköpostissa valiteltu "hitautta", itse ei pääse enää valitsemaan kansion "pääkuvaa", 1g arpoo sen ihan itse, kuvan alle ei pääse antamaan kuvaajatietoja, kansion tekstit on päin hemmettiä (enterit kadonneet), 1geen kautta kuvan tallentaminen omalle koneelle TODELLA vaikeata, ennen hiiri sanoi "vain" tallenna, nyt pitää siksakata Irfanin kautta ja arpoa mitä klikkaa ja missä järjestyksessä.

Tavallisille kuluttajille pitäisi olla tavisasetukset ja prokuluttajille sitten ne beta ja exif versiot joissa he voivat proona klikata menemään. Haluan korostaa, että olen tapellut uuden version kanssa kello 16:sta asti. Nyt 4,5 tuntia.

Kohtaamisia.

Lenkkeilyssä totisesti on sen monien hyvien puolien lisäksi vaaransa. Yksi niistä on mielensä pahoittaminen. Luulisi ulkoilun olevan pääasiassa ihmisille hyvän mielen tuomista itselle, liikkumista ja liikkeellä oloa, luonnon seuraamista ja säästä nauttimista - varsinkin kesäaikana.

Kenzolassa on saatu nauttia tälle vuotta jo 812,1 km mittaisesta lenkkirupeamasta ja kevään ja kesän vaikutus alkaa näkyä myös jaloissa. Ensimmäiset rakkulat (3 kpl!!) ovat syntyneet, lenkkitossut alkavat vedellä viimeisiään, kengännauhat jo monesti katkeilleet, verkkarit paukkuneet.
Bongasin apteekista uutuustuotteen (uutuustuotteita) nimellä Footner - näistä tuotteista on tulossa oma postauksensa myöhemmin. Koko tuoteperhe on Kenzolassa testauksessa ja toivon niistä löytyvän apua alati kosteutta ja hoitoa huutaviin jalkapohjiini!

Jokainen tietenkin tuppaa katsomaan asioita omasta näkövinkkelistään. Pyöräilijä omastaan, kävelijä samoin ja koiranulkoiluttajat tietenkin omastaan. Onpa lehtien yleisöpalstoilla ja Facebookissakin toivottu jalkakäytäville kävelyohjeistusta; kävelijät ynnä koiran kanssa tepastelijat pysyköön tien laidassa - ja tietenkin pyöräilijöiden haluamassa. Paljon ei autokoulun teoriatunneista mieleen jäänyt, kuitenkin sen verran, että nopeammin kulkeva väistää aina hitaammin kulkevaa. Olemme kuitenkin meinanneet jäädä suojatiellä (!!!) jo useamman kerran auton alle. Minä -henkisiä autoilijoita on Suomi täynnä ja varsinkaan naisautoilijat eivät viitsi turhaan jarruja painella, ennemminkin tööttiä; pois alta, täältä tullaan senkin koirien kanssa hidastelija. Tällainen suojatien läheisyydessä ilmenevä kaasun tarkoituksellinen painaminen, tööttäily, käsimerkit, pään veivaaminen puolelta toiselle - on lisääntynyt.

Eilinen iltalenkki tuotti harvinaislaatuisen ja pitkälle iltaan tuodun hyvän mielen. Olimme kämppiksen kanssa suositulla ulkoilureitillä ja ryhmittyneet lenkin loppuvaiheessa tien reunaan, koirat tepastivat nätisti rivissä. Vastaamme ja takaamme tuli lenkin aikana useita juoksijoita ja sauvakävelijöitä. Sitten arviolta kolmikymppinen ja ulkomaalaistaustainen tumma miesjuoksija ohitti meidät ja kääntyi ystävällisesti kohdallamme lausuen: "Kiitos". Kiva saada huomiota ja kiitosta siitä, että pyrimme AINA huomioimaan ympäristön.

Tänään kävellessämme vanhan Lahdentien viertä tuli arviolta kolmikymppinen, suomalainen miespyöräilijä takaamme tiukoissa mustissa pyöräilyvetimissä ja eittämättä kalliilla pyörällään vinhaa vauhtia. Hän soitti kelloa, Hula sattui haahuilemaan juuri sillä hetkellä tien toisella laidalla. Käännyin, kiskaisin Hulan TODELLA nopealla ranneliikkeellä pyörän edestä pois, ja mies tokaisi kohdallamme: "Idiootti". Vastasin: "Ole hyvä". Mitä tekee tämä vihainen nuori mies, joka SAI tietä ja esteettömän menon, vaikka hän soitti kelloa AIVAN takanamme ja johon (soittoon) siis reagoin silmänräpäyksessä. Kääntyy puolittain ja näyttää keskisormea! Aloin huutaa kuin hinaaja tälle idiootille joka viiletti jatkaen matkaansa ilmeisen tyytyväisenä itseensä.

Onneksi kohdallemme sattui vielä seuraava tapaus samaisella lenkillä. Ylitin Hakunilantiellä suojatietä ja takanamme käveli äiti pienen tyttärensä kanssa. Tyttö sanoi: "Katso kuinka paljon koiria" ja äiti: "Ja katso, kuinka nätisti ne kävelevät".

Asiat voi nähdä monelta kantilta. Sääli, etten ole törmännyt vielä yhteenkään pyöräilijään jota ei niin hemmetin saakelin hiton paljon ärsytä lenkillä eteen osunut nelijalkainen whippet-merkkinen koira.

Toivon musta-asuiselle pyöräilijälle kaikkia Suomen laamoja, bambeja ja metsäsikoja jumiin seuraavalle tien pätkälle. Voin nähdä hänen stretch-asunsa repeilevän liitoksistaan kun hän soittaa laamoille kelloa, huutaa bambeja idiooteiksi ja näyttää keskisormea keskellä tietä seisovalle metsäsialle. Toivottavasti punkki puree sinua nenään, voikukan siemenet tukkivat sieraimesi ja iso naurulokki kakkaa keskelle päätäsi.

Kuvituskuva oma kuva-arkisto. Kuvan pyöräilijät eivät liity juttuun.

Sadetta pitelemässä Mustialassa 3.6.2012

Jössessendo että piti sitten olla harmaata, koleaa ja sateista koko erkkarin edestä. Ja useita uskalikkoja vietti ihan kaksipäiväisen moisessa säässä!
Sateesta ja koleudesta huolimatta whippetväki jaksoi hymyillä ja piipahdella toistensa teltoissa. Järjestelyt olivat jälleen kerran vertaansa vailla, kerholla on kyllä hieno puuhatiimi hyppysissään!

Jörgensendo että törmäsin Twyborn Big Benin omistajaan joka käänteessä ja sainkin halata Jörgeniä monta kertaa milloin onnitellen eilisestä, milloin tämänpäiväisestä. Team Twyborn ottikin likipitäen upean kaksoisvoiton molemmilta päiviltä, kotimainen Ch C´mere Jöröjukka korjasi kuitenkin koko potin sunnuntaina ollen Specialtyn BIS-voittaja.

Mutta minulla ei ole sadevaatteita! Etola, help me! Kumisaappaat löytyvät, mutta ne ovat liian kapealestiset. Sadetakkia en sensijaan ole koskaan omistanut. Varustukseni oli siis enempi leppoisaa kevätpäiväosastoa ja koska olin iskenyt jalkapöytäni edellisenä iltana, jouduin huomioimaan seikan valitessani kenkiä.
Olisiko joku parin tunnin jälkeen ollut kengät märät ja sitä myöten myös sukat. Telttaan alkoi tulla myös tungosta ja kun omassa teltassani ei ole ns. etukatosta, ropisi vesi välillä otsaan.

Lörpöttely onneksi siirsi mukavasti sateessakin kellon viisareita, niinpä hakiessani vihdoin Viriä veteraaniluokkaan syöksyi Superbista hurjistunut kämppis huutaen suoraa huutoa olleensa seitsemän tuntia autossa!!!!!
Niin. Pakko se on todeta, että jos erkkariin vielä Team Kenzongos aikoo matkustaa, on matka tulevaisuudessa tehtävä yksin ja vain ilmoitettujen koirien kanssa. Valitettava tosiasia on se, että erkkari ei ole Luxin pala kakkua. Se on kotona mitä leppoisin kaveri -pienin varauksin- mutta näyttelyssä sen kierrokset nousevat kiljukaulaosastolle. Ja jos sen laittaakin autoon, on siellä oltava ihminen vahtimassa, ettei Luxi kaivaudu auton lattiasta tai seinästä ulos.
Ja sadesää ei ole mitä parhain "viettää aikaa" paikanpäällä. Vaikka olisikin ollut aurinkoista, Luxi olisi sitten kiekunut teltassa. Erikoinen ominaisuus tuokin, koska Luxi ei juurikaan muuten puhu oikeastaan mitään. Erkkari saa sen äänijänteet äärimmilleen!

Tuomarina uroksilla Lori Lawrence, USA

Esitin ensin Huiman junioriluokassa, tuloksena oli EH ja seuraavanlainen arvostelu:
Nice expression and ears. Would like to see more underjaw. Nice length of loin. Good feet and bone. Would like more depth of brisket and smoother muscle from side to shoulders. Over angulation behind on the move. Covers ground adequately.

kuva maikau.kuvat.fi

Virin kanssa menimme veteraanikehään kahden muun kilpakumppanin kanssa, Viri EH/2 ja kritiikki tällainen:
A substantial red & white male. Nice arch over loin. Good depth of brisket. Like to see less prominent sternum and smoother muscling. Strong hindquarters. Fairly sound going away, adequate on the side.

Yksi näyttelyttämisen suola on ehdottomasti se, että mielipiteet ja näkökulmat voivat olla hyvin erilaisia ja omaa näkökulmaa avaavia. Jokin asia, mihin et ole lainkaan kiinnittänyt huomiota aikaisemmin nousee kehän jälkeen esiin. Vuosien saatossa alamme yksinkertaisesti nähdä koiramme "tietyllä tavalla", ja vaikka vuodet vierivätkin ja koirien alalinjat rupsahtavat, lihakset kuivuvat (tosin ei näköjään Kenzolassa) ja liikkeetkin ovat säästä ja alustasta riippuvaisia -tuo oma näkemys on joskus sitkeässä.

Arvostelut ovat hyvin usein sellaista "peruskauraa"; hyvä pää, hyvä ylälinja, hyvät liikkeet, että siihenkin varmasti tottuu ja turtuu. Sitten tuleekin tuomari, joka huomauttaa koirasi viiksikarvojen olevan eri mittaiset. Noin karrikoiden. Ja jollei se nyt ole tullut lukijoilleni selväksi, niin minusta on hienoa, että tuomarit painottavat eri asioita. Vaikka se sitten olisi viiksikarvojen pituus.
Aina "joku näkee jotain, mitä muut eivät näe". Ja sinä itse voit olla niiden muiden joukossa.

Juuri puhuin erään pitkänlinjan tuomarin kanssa siitä, että jokainen tuomari kantaa mukanaan elämäänsä, kokemaansa ja näkemäänsä. Kaikki tuo vaikuttaa tuomariin tänään. Hän ammentaa kaikesta näkemästään ja kokemastaan työskennellessään kehässä, soveltaen omia henkilökohtaisia mieltymyksiään ja näkemyksiään arvosteluunsa. Ja tämä on minusta se suola, juju, ydin.
Kannattaa kuunnella ja olla avoin uusille näkemyksille, vaikka koira sitten olisi jo sen sataan kertaan arvosteltu. Uudet näkökulmat voivat parhaimmillaan tuoda mukanaan AHAA-elämyksiä; miten miettiä ja katsoa omaa rotuaan tästäkin kulmasta. Kuten nyt vaikka siitä, että koirillani (saattaa olla) on liikaa lihaksia kehään, mutta sensijaan maastossa saan kuulla jatkuvasti koirillani olevan (saattavan olla) huono kunto.
Tässä sitä on pohdittavaa loppuvuodeksi.

Päätän Mustiala-mietinnät sanoihin: Ei kun lenkille!

Huiman huima viikonloppu. Some results from weekend.

Olihan antoisa ja tapahtumarikas viikonloppu kaikinpuolin. Joku tapatutkimusta tekevä instanssi saisi minusta oivan koekaniinin; pari kertaa ylös aamulla 05, ja tänään kun olisi saanut nukkua, ei kun viideltä ylös jo "totuttuun tapaan".

Lauantaina 26.5. suunnistimme Tuomarinkartanolle Matti Luoson kehään. Kilometrejähän Kartanolle on kaikki 15, ja kehä alkoi 10.30, ja viideltä oli herättävä?
Niin, näinkin temperamentikkaana ja vauhdikkaana haluan silti aamujen olevan loivia ja leppoisia lenkkeilyineen. :D

Huima, Nerejde Helter Skelter (Ch Twyborn Philadelphia x C.I.B Dita) took his very first CC under Matti Luoso being also BM-2!

Cilla, C´mere Malibu (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C´mere Icy Crystal) took also her very first CC being BB-3!
pic by Tytti - taken earlier this year at Open show

Cillan sertti lämmitti mieltä erityisesti. Kaunis narttu, joka ei oikein halua esiintyä ja "seisoo ja juoksee valtoimenaan". Siinä tuli kehän laidalla vähän kommenttia ja seuraavassa hetkessä havaitsen itseni kaappaamasta Cillaa omistajaltaan kehässä. Kun omistaja poistui sivuun, Cilla seisoi kuin patsas. Upeasti, kaula kaarella. Mutta ei se liikkunut minunkaan kanssa. Jälleen handlerin vaihto. Liekö Cilla ollut niin shokissa moisesta showsta -omistajasta puhumattakaan, että PN-kehässä nähtiin jo upeasti liikkuva ja liitävä narttu, joka myös malttoi seistä.
Pirjolle 10+ tilanteen hanskaamisesta ja hienosta päättäväisyydestä.
Cillan saama sertti sykähdytti minua erityisesti, vielä kerran onnea to all concerned.

Sunnuntaina 27.5. piipahdimme sitten Järvenpäässä Arne Fossin kehässä. Huima oli luokkansa neljäs ja sai SA:n, joka kuuman auringonpaisteen lisäksi lämmitti mieltä. Tuomari sanoi junioriuroskehän olleen poikkeuksellisen tasokas. (itseasiassa kun tuloksia katsoo, niin tuomari sijoitti sijoille PU1-PU3 junnuja!)

Päälle päätteeksi sananmukaisesti törmäsimme Anna Mikkosen kanssa parkkipaikalla olleeseen trombiin! Autojen välistä nousi korkealle pyörivää hiekkaa ja olimme aivan ihmeissämme, mistä moinen hiekkapilvi? Kävellessämme eteenpäin trombi näkyi jo selvästi ja se tuli kovalla vimmalla meitä kohti. Nypin vielä illallakin hiekkaa päästäni.... Trombi jatkoi "iloisesti" matkaansa parkkipaikalla, autojen välissä.

Se alkaa sitten Skoda Superbin pakkaaminen kohti Mustikkalaa. Siellä sitä tarvitaan telttaa, tuolia ja vermettä kun 177:n whippetiä vilistää silmien edessä. Säätiedote ei lupaa hyvää, mutta eiväthän ne koskaan lupaa. Sää ehtii muuttua viikon aikana vielä moneen kertaan. Joko paistumme ja grillaudumme helteessä tai sitten värjöttelemme villasukissa +10 asteessa ja vesisateessa. Näinhän se menee. Tuomarit tulevat Amerikasta ja Australiasta ja osallistujia mm. Italiasta; koittaa nyt säätää ne temperatuurit sillä tavalla, että ei tarvitse kuulla Facebookin kautta seuraavaa puolta vuotta: "Nice dogs, but horrible weather".
Trombit ja Grönlannin tuulet voisivat nyt siis joko vaimeta tai pysyä paikoillaan. Kiitos.
Niin, ja Huima ja Cilla voisivat myös pysyä kehässä paikoillaan. :D

Mustikkalassa nähdään!

Mediaseksikäs aihe?

Vantaan Sanomat on viimeaikoina löytänyt uusia puheenaiheita, mutta nyt Helsingin Sanomien toimittajat ovat ryhtyneet koirankakkojen laskentaan ja punnitsemiseen.
Alan olla siinä määrin koirankakkaorientoitunut blogitunnisteineni, että äitini oli riipinyt varta vasten minulle HeSa:n Kotimaa -sivun 10.4., missä toimittaja Irma Jäppinen oli heittänyt kakkadataa puolen sivun verran.

Suomi palelee toukokuisissa tuulissa, Kreikka on paniikissa, Facebook-innovaattori repii rahaa, Venäjän euroviisu on liki Jytkyä - mutta Koirankakka on mediaseksikkyydessään verraton. Siinä ei Tuksut, Viidakon tähtöset tai Saulin ulkomaanvierailut ole yhtään mitään, kun kakkaa on päästävä punnitsemaan, mittaamaan ja arvioimaan.

Irma Jäppinen kirjoittaa näinkin lupsakkaan lystikkäästi:
Vähäinen riesa koirien jätökset ovatkin, jos vertailukohdaksi otetaan vaikkapa kouluampumiset tai valtiontalouden alijäämä. Vaan annas olla, kun pannaan kakat vaakaan.
Sitten on tehty laskelmia Suomessa olevien koirien määrästä ja arvioidaan koiran päivittäistä ulostemäärää. Toimittaja on kilauttanut kalkulaattorin kera labradorin noutajia kasvattavalle Rita Nygårdille, joka kertoo labbiksen kakan mahtuvan kämmenelle ja olevan n. 200 grammaa laaki.
Toimittaja Jäppinen on seuraavaksi soittanut Kennelliittoon ja selvittänyt labradorien rekisteröintimäärät. 45 000 yksilöä löytyy; ja laskimen patteri riittää vaivoin laskemaan ko. rodun + seitsemän seuraavaksi suosituimman rodun yhteiskakkamääräksi yhdessä vähemmän suosittujen rotujen kanssa = 60 000 kiloa kakkaa päivässä. (Haluaisin tässä yhteydessä tietää, paljonko Suomi heittää elintarvikkeita roskikseen/päivä?)

Toimittaja on mennyt laskuissaan aina niinkin pitkälle kuin vuotuiseen ulostemassaan koko Suomen koirapopulaation osalta ja saanut muikean 33 miljoonan kilon tuloksen.
Moista ulostemassaa hän vertaa vuotuiseen vadelman satoon (kakkaa kertyy hieman enemmän) ja onpa se hänen mukaansa hiukan enemmän kuin suurimpien ruotsinlaivojen paino tyhjänä.
Kauniiksi lopuksi hän toteaa koirankakan häiritsevän maan ravinnetasapainoa. (Toimittajalle: ylläpidin 100m2 pihaa Vantaan Korsossa 8 vuotta/5 koiraa, pihamme oli alueen vehmaisin ja upein, sitä hämmästeltiin varsinkin koirattomien osalta suurella äimistyksellä; koirieni kun luultiin saastuttavan virtsallaan abaut km suuntaansa.) 

Onko kakasta jo liian helppo kirjoittaa? Onko aihe todella niin mediaseksikäs, että kun jutunaiheita ei tahdo olla ja riittää, Ilkka Kanerva sanoo taas "en kommentoi" ja Timo Räty samoin, kokeneet toimittajat valjastetaan koirankakan laskuun, punnitsemiseen ja analysointiin?

Koirankakkakeskustelu kiertää kehää nyt jo sen seitsemättä vuotta. Paino, määrä, ympäristörasite, moite, paheksunta... Koiraihmisenä haluaisin toimittajan, joka menee lumikinosta syvemmälle. Soitto Kennelliittoon on liian helppoa. Kakan lasku lumikinoksesta =  liian helppoa. Paheksunta ja moite, liian helppoa.


Mieleeni tulee taannoinen esimerkki Hakunilantieltä; n. 80-kymppinen vetreä rouva loihe lausui;
"Oletko koskaan laskenut, paljonko koiriltasi tulee ulostetta niiden elinaikana"? 
Likipitäen aina sanavalmiina olin tovin pelkkää ?????? Kolmen sekunnin jälkeen heitin rouvalle ystävällisen vastakysymyksen:
"Oletko koskaan ajatellut, kuinka paljon Silja Serenade saastuttaa meriä sen elinkaaren aikana"? 
Sittemmin joku ystävistäni sanoi, että olisit vain kysynyt suoraan siltä 80-vee rouvalta, että:
"Mahdatteko olla laskenut, kuinka paljon te tuotatte ulostetta elinaikananne"?
Onko kukaan toimittaja edes yrittänyt orientoitua koiraihmisen arkeen; siihen, että täysin sivullinen, outo ihminen huutaa kesken lenkin:
"Onko sulla kakkapusseja mukana"?
Kyllä; olen suunnitellut t-paitaa isolla rintatekstillä: "Lenkkiämme sponsoroi Pirkka 3 -litran pakastepussi". 

Miksi juuri koirankakkaa pitäisi laskea ja punnita koko kevät kautta paikallissanomien ja päälehtien? 

Miksei koko kevät voitaisi viettää vaihteeksi Varttien parissa, jotka viikottain laskisivat kuinka paljon Opel päästää, kaasuttaa ja kuluttaa sen elinkaaren aikana? (Ja kuinka paljon Opelit ylipäätään ruostuvat ja hiipuvat tien varsiin?! Hei; Viikko-Varttilaskelma; 6 hylättyä Opelia Lahdentien varressa, 4 jälkeen jätettyä Porintiellä, 2 renkaatonta raatoa Tamperetien rampeissa, toki hinauskustannuksineen.)

Miksei Irma Jäppinen ole mikki tanassa Eduskuntatalon portailla vaa´an kera mittaamassa kansanedustajien paskanpuhumisen määrää?! Vai onko sitä liian vaikea mitata?


Voisivatko Apu ja Seura valjastaa toimittajansa laskemaan viikottaisia liikennevahinkoja, paljonko pääkaupunkiseudulla rytätään peltiä, kuinka moni kuolee ja loukkaantuu?
Vantaan Sanomat voisi istuttaa toimittajansa laskemaan Hakunilan, Nissaksen, Variston jne. seuduille kuinka monta bussikatosta potkitaan hajalle/viikonloppu?


Toimittajat laitettaisi myös hanakasti soittamaan kaupungeille kaikista kustannuksista, paljonko esim. bussikatosten uusiminen maksaa/kaupunginosa/kk/vuosi. Tätä jumputusta viikosta toiseen, kuten koirankakkakeskustelu nyt.
Siinä missä kakkaa punnitaan, mitataan ja lasketaan, lasketaan myös katuvauriot, rikkoutuneet roskikset, oksut, lasinsirut, kengitetyt bussikatokset, tuhotut nurmikot, spreijatut seinät, rikotut ikkunat, selvittämättä jääneet rikokset, poliisien resurssit, pahoinpitelyt, huostaanotot, Alkon myynnit (ja myymättä jättämiset; toimittajat myös satamiin laskemaan lasteja!!!), myymälävarkaudet, raiskaukset...
Onko kakasta vain niin paljon helpompi kirjoittaa?

Toimittajat myös tepastaisivat eri kaupunginosissa laskien masentuneita työttömiä, kuulostellen ihmisten kohtaloita, rahan riittämättömyyttä, lasten kouluongelmia, tutustuen "todellisiin ongelmiin", ruoan jatkuvaan hinnan nousuun ja sen vaikutuksiin, tehomaatalouden ongelmiin, koulu- ja työpaikkakiusaamiseen...

MIKSI koirankakka jää keskelle katua? Miksi Jeppe juo? Miksi lapsia otetaan huostaan enenevässä määrin ja Suomi ei tule voittamaan Euroviisuja seuraavaan kymmeneen vuoteen? När jag blundar - kun suljen silmät - ja avaan ne vain kakalle!

Suomi on siitä hassu maa -toimittajineen- että kuvitellaan paheksunnalla, koirankakan koostumuksesta puhumisella ja tupakointikielloin muutettavan ihmisten tapaa olla, elää ja ajatella.
Kukaan ei kyseenalaista, ihmettele ja kysy, vain oletetaan lain kirjaimella, kielloilla ja olettamuksin ihmisten muuttavan ajattelutapaansa. Toimittajat vieläpä ruokkivat tätä ajattelua.

Kun hyvätuloinen ja -tapainen mies tappaa vaimonsa ja lapsensa ja lopulta itsensä saamme lukea mediasta miehen olleen "rauhallinen ja seesteinen" ja "tämä tuli kaikille yllätyksenä".
Koirankakka ei sensijaan ole yllätys, se tulee koiralta päivittäin. Siitä on helppo kirjoittaa ja sitä on huomattavasti helpompi analysoida ja punnita kuin "hyvän perheenisän perhesurmaa".  Soitan siis Kennelliittoon ja kysyn kultaisen noutajan rekisteröintimäärät. Otan laskimen ja lasken kakkamäärän. Kolumni on valmis. Vähällä vaivalla.

Minä kysyn; jos valtio velkaantuu, kaupungit kiristävät vuodesta toiseen vyötä, palvelut heikkenevät, "palvelupuhelimiin" on puolen tunnin jono, perheet voivat huonosti, Rädyt ja Kanervat eivät näe toimissaan moitteen sijaa - miksi koirankakan keruun tulisi olla yhteiskuntamme pääprioriteetti? Miksi sen oletetaan olevan sitä?

Koirankakka jää keskelle katua juuri siksi, kun "miksi minä välittäisin, kun muutkaan eivät välitä"? Kun vieressä on oksu, kuusi hajonnutta kaljapulloa, potkittu bussikatos ja Opelin hylätty ruosteinen raato; miksi korjaisin kultaisen noutajani jätökset rotvallista ja varsinkin, jos roskis on kilometrin päässä?

Mahtaako Irma Jäppinen tietää, että kaupungin työntekijä sanoi minulle; "roskiksia voi ehdottaa ja niitä pyritään tuomaan sinne, minne asukkaat niitä haluavat" ja kun pyysin sellaista urheilukentälle, minulle sanottiin, että "ei niitä kannata laittaa, kun ne rikotaan"?


Missä on Helsingin Sanomien toimittaja ja kuvaaja anylyyseineen, kun Hakunilan urheilupuistoon on tuotu metalliset istuinpenkit, jotka on pultattu massiivisin pultein maahan? 
Puiset poltetaan, käsinojat ruuvataan irti ja olipa 5000 euron arvoinen pulttaamaton penkki kiikutettu työntekijöiden kahvitauolla pois - se kun oli jäänyt kahdeksikymmeneksi minuutiksi vartioimatta. Ainiin, kakka-aihe on sittenkin mediaseksikkäämpi.

Kakan laskun ja punnitsemisen sijaan toimittajat voisivat keskittyä luomaan jutuillaan yhteisöllisyyttä, toisista välittämistä, aitoa pysähtymistä, kuuntelemista ja läsnäoloa. 
Asioita, jotka ovat tässä kakan ja tupakantäyteisessä yhteiskunnassa unohtuneet.

Olen kieli poskessa heittänyt blogissani erilaisia innovaatioita kakan keruuseen liittyen - toistaiseksi tosin yksikään toimittaja ei ole niihin tarttunut. Yksi idea voisi olla se, että kakan keruusta alettaisiin maksaa. Hakunilan - ja muiden kaupunkien- ostarille kakankeruupiste, 1 euro/kg, ja johan kakkaa kertyisi paikallisen kaljakuppilan viereiseen keruupisteeseen kuin siimaa!
Toinen vaihtoehto voisi olla ihan se, että vanhemmat opettaisivat lapsensa olemaan tuhoamatta roskiksia (ynnä penkkejä/bussipysäkkejä jne.), niin niitä saataisi ehkä lisää ja se osaltaan kannustaisi kakan keruuseen + penkkien/bussikatoksien korjaamiselta säästyisi kunnille vuosittain aimoannos rahaa = sijoittaa lisää roskiksia.

Ja jos Irma Jäppisellä olisi koira/koiria, mikä olisi se matka, jonka hän suostuisi kakkapussia kädessään kantamaan? 300 metriä? 800 metriä? Kilometri?

Lenkillä 13.5.2012

Tässä aurinkoisen äitienpäivälenkin kuvasatoa:

Näin söpöset lapsukaiset oli tietysti kuvattava!

Håkansbölen kartanon pesutupa etualalla. Talo on ollut asuttu vielä noin nelisen vuotta sitten, siihen on tehty joskus viihtyisä kolmio. Nyt rakennus lienee vajonnut sen verran, että se tulisi uudelleen kunnostaa.

Hakunila tunnetaan 70-luvulla rakennetuista isoista betonikerrostaloistaan. Harva kuitenkaan tietää, että Håkansbölen kartanon ympärillä on yhä 6 hehtaaria peltoja, viihtyisiä ulkoiluteitä ja viheralueita.

Helsingin Sanomien toimittaja Outi Kaartamo oli taannoin 15.4. ilmestyneessä lehdessä laskenut matkalla töihin koirien kakkoja. 68 kappaletta. Tervetuloa Hakunilaan laskemaan viikonlopun jäljiltä rikottuja bussikatoksia.

Saniaisia lenkin varrella. Ihanat kippurat!

Huima on perinyt isältään "kerää maasta tavaraa lenkillä" -geenin. Hylätty tumppu matkasi kotipihalle.

Spider. Connecting things.

Hupin pää oli pipi.

Joskus käy niin isoissa laumoissa, että esimerkiksi lampaan sisäfile luo jännitteitä. Näin kävi Kenzolassa viime sunnuntaina. Asunnon täytti huumaava lihan paistamisesta lähtenyt tuoksu ja kämppikseni nakersi pahaa aavistamatta valkosipulilla höystettyjä fileitä keittiön pöydän ääressä.
Hupi hiippaili asemiin pöydän ääreen. Itseasiassa Hupi ei niinkään pummaa, eikä mitenkään luota siihen, että pöydältä mitään putoaisi. Hyvin hillitysti tiirailee, vaivihkaa, jos jotain tällä kertaa saisi: koskaanhan ei voi tietää.
Nyt kävi niin, että myös Viri hiippaili pöydän ääreen. Kämppikseni kuvaili Viriä osuvasti; minun sanottua ensin, että koira on huumorintajuton; "Viriltä ei todellakaan voi odottaa mitään vitsin kerrontaa". 
Nohh. En ollut paikalla näkemässä, mitä eksaktisti tapahtui, voin vain yrittää kuvailla koirieni järjenjuoksua. Olisiko se mennyt vaikka näin:
Hupi: *hiippailee* Otanpa tästä oivan asemapaikan, jos vaikka lihaa lähtisi pöydältä lentoon suoraan suuhuni.
Viri: Mitäs täällä tapahtuu? Mä olen tämän talouden asemavastaava ja haluan olla aina parhaalla paikalla, jos ja kun jotain tapahtuu.
Hupi: *mulkaisee* Lähde sä Viri mäkeen, mä olin ensin.
Viri: *mulkaisee takaisin* Lähde ite.
GRR, ÄRR, MURR.


Tämän tapauksen seurauksena allekirjoittanut menetti muutamaksi päiväksi liki äänensä. Sen verran ärjyin koirilleni; "NYT LOPPU". Siinä mentiin kuin sarjakuvissa konsanaan, tähdet lentelivät.
Riita päättyi ja pojat kävelivät vartin verran kynsillään. Eristinkin ne toisistaan, tosin Hupi oli niin syvästi järkyttynyt Virin poliisikoiran elkeistä, että se hipsi ihan oma-aloitteisesti alakertaan nuolemaan haavojaan.
Virillä ei reiän reikää, mutta Hupin päähän, silmän yläpuolelle tuli kulmahampaan tekemä, vertavuotava reikä, pistohaava.
Pääsin nyt kokeilemaan Mölnlycken edustajan minulle tuomia haavanhoitotuotteita.

Aloin hoitaa haavaa Mölnlycken Mepitel Safetac -teipillä. Haava oli näin siisti neljän päivän jälkeen. 

Mepitel -teippi pitää haavan kosteana nopeuttaen sen paranemista. Se suojaa haavaa ja ei poistettaessa jää haavaan kiinni, kuten kankaiset haavatyynyt, jotka usein repivät jo paranemaan lähteneen haavan taas auki. Mepitel -teippi voidaan jättää paikalleen jopa kahden viikon ajaksi. Ainoastaan ulompi sidos vaihdetaan tarpeen mukaan.

Hoitava verkko on kahden suojaavan kalvon välissä ja siitä voidaan leikata halutun kokoisia paloja. Itse laitoin neljän päivän aikana aina päivittäin uuden, puhtaan teipin. Jo kolmantena päivänä haava oli erittäin siisti ja hyvin parantunut, mutta varmuudeksi teippasin vielä yhden ekstrapäivän.
Teippi kiinnittyy erittäin hellävaraisesti (siinä on "liimaa" molemmin puolin), se muotoutuu haavan ja ympäröivän ihon mukaisesti; sidoksen poisto on erittäin helppoa, sidos ei irrota uutta kudosta haavasta tai sen ympärysihosta. Teippi myös sulkee haavan reunat ja suojaa ympärysihoa.

Lisätietoa Safetac -teknologiasta: KLIK.

Koiran haavanhoidossa todella toimiva tuote, suosittelen!