Aurinkoisella lenkillä 29.2.2016

Niinhän siinä taas kävi. Kameraa on nyt ulkoilutettu urakalla ja kuvia alkoi kertyä ja jumittaa kortilla ja/tai koneella. 
Purin tämänpäiväisiä aurinkokuvia niin kappanen, aurinkoisella lenkillä oltiin JO todistetusti 29.2.:

 Aurinkoiset lumikatot.

 Bali ponnistaa ja Huima skannaa pellolta jäätyneitä kakkakikkareita.

 Välillä hiukan vauhtia ottaen.

Tämä heippalappu oli laitettu ko. taloyhtiöön johtavien kiviportaiden juurelle. Portaissa on muistini mukaan 3 askelmaa. Jotenkin minun on taas niin vaikea uskoa ja hahmottaa, että joku koira aikuisten oikeasti stroolaa keskelle kolmiportaisia kivirappusia? Ulosteiden määräkin on "valtava"?
Tämä taloyhtiö on aidattu järeällä kiviaidalla ja ei herätä ainakaan minun koirissani mitään vaellushaluja sinne kiviaidan tuntumaan.
Nohh, toivottavasti nimimerkki Pettynyt siitä leppyy keltaisen lumen sulaessa pois.

 Aurinko + tuoli = aurinkotuoli. Näitä pirteitä tuoleja on ilmestynyt lähelle Hakunilan ostaria.

 Kaikissa väreissä. Poistohintaan. Eurolla olisin voinut yhdet keltaiset ottaa!

 Köpi sulattaa sydämet. Ja jään.

Aurinko helottaa Skomarsin torpan seinään.
Ja ikkunaan. Pesin tänään oman huoneen ikkunan. Keskelle ikkunaa oli roiskaistu mojova albatrossin kakka. Se toimi yhdessä auringonsäteiden kanssa innoittajanani Kärcher-pesimen esilleottamiseen.

Tuli siinä tomistettua alakerran matotkin ja pesaistua koko huushollin lattiat. Sitten kolistelin hieman varastossa ja keräsin pihalta säkillisen roinaa roskikseen.

Sitä se kevätaurinko teettää!

163,6 km huhkimme helmikuussa lenkkipoluilla. Kiitos taas, pojat. :)

Lenkillä 28.2.2016

Hahaa, vielä saa yhden postauksen helmikuulle.
Ulkoilutin poikien lisäksi eilen jälleen myös LUMIXia. Aurinko paistoi mojovasti koko viikonlopun, mutta kuvia selatessani kotona koneella - oli varsinkin eiliset metsäkuvat hiukan pimeitä. Ja nyt en puhu vain kuvattavista.

Olen kävellyt kuvissa näkyvän metsikön ohi monta kertaa aiemminkin, mutta jostain syystä minulta on jäänyt hoksaamatta että sinne/siellä menee useampikin polku (jotka eilen lumi paljasti selkeästi). Edellämme Vanhan Lahdentien vierellä kulkevalla kävelytiellä käveli nainen ja kolme sileäkarvaista collieta ja he koukkasivat metsäpolulle. Keräsin vielä joitakin kymmeniä metrejä rohkeutta ja kun en nähnyt collieitakaan enää, niin metsään mars! Osuimme hauskahkoon kohtaan, oikealla oli korkea (pulkka)mäki ja vasemmalla kiihdytyssuora, jonka pojat omivat heti. Pulkkamäkeä myös juostiin ylös ja alas, moneen kertaan. Sitä riemua!

Siispä lenkille - ja metsään:

 Storspiggen odottaa meri-ilmoja! Omistaja on eittämättä kalamiehiä?

Ja sitten sitä metsäilyn riemua! Koska olimme verrattain pitkällä lenkillä (8,7 km) jäivät Luxi ja Viri kotiin. Näin hienosti kolmikko otti yhdessä ilon irti!

Pulkkamäkeeeeen!! Voin kertoa, että 11 vee Hupi oli illalla melkoisen väsynyt.

 Ja alas. Bali on vastassa.

 Huima yrittää ilmeisesti piiloutua?

 Komeat. Huima ja Hupi. Poika ja isä.

 Bali nakertaa lunta. Vähemmästäkin viuhtomisesta.

 Puupi eteerisenä. Miten siitä onKIN tullut niin eteerinen vanhemmiten? :)

 Niukinnaukin pysyi pojilla fleecet päällä. Päällä kuitenkin. Mitä siitä, jos verme on vähän vinossa!

Spiidailu on päättynyt. Kyllä me varmasti erittäin viihteellinen vartti metsikössä vietettiin.

Päivän kokonaislenkkisaldo mukavat 10,1 km. Viikonlopun kokonaislenkkimäärä 18,7 km. Kiitos kämppikselle, kun lenkitti sekä lauantaina että sunnuntaina Virin ja Luxin että me pääsimme nelistään nelistämään.

Lenkillä 27.2.2016

Olipas aurinkoinen keli ja lenkki sujui kuin tanssi mukavassa seurassa. 
Kiitos sille insinöörille, joka handsfreen keksi. Ja kiitos toki pojat; Hupi, Huima ja Bali!
Luxi ja Viri jäivät kämppiksen lenkitettäviksi kun trion kanssa suunnistimme kohti Porttipuistoa ja sieltä hieman kierrellen ja kurvaillen takaisin.

LUMIX oli matkassa ja muutama kuva tallentui muistikortille länkätyksen & lenkkeilyn lomassa:

 Jälkiä hangella.

Micke, Minna, Iiro jne. voisivat taiteilla enemmänkin garmivia betonisiltoja.

 Pojilla on tenkkapoo. Mihinkäs sitten jatketaan?

Aivan ihana pinkki piipero tuli lenkillä vastaan ja äidiltä luvan saatuani ikuistin kevään ensimmäiset aurinkolasit!

 Sorsaherra kiiluu auringossa hienosti suitun höyhenpuvun kanssa.

Luminen puukuja Håkansbölen kartanolle. Kartano onkin taas ollut mediassa esillä, kun siellä kuuleman kummittelee. Tosin ei siellä nyt sitten kummittelekaan. Kartanon historiassa kun ei ole sattunut mitään selkäpiitä karmivaa, päinvastoin. Kai siellä nyt narisee ja nitisee, kun talo on ollut tyhjillään ties kuinka monta vuotta. Toivottavasti talo saataisi pian sisätiloiltaankin kuntoon ja toimintaa sinne! Kenzola voi kyllä kernaasti tarjoutua järjestämään taloon vaikka Pina colada-kerhoiltoja?

Vihdoinkin fleecepaituleita Kenzolassa! Ja Luxin nenu kuvassa ihmettelee, että missä hänen paitansa on? Ajattelin, että Luxille on passeli sen railakaskuosinen paita - niin kuin onkin - mutta se ei kuulu värisuoraan, hö. On tämä vaan sellaista, kun kaikkea pitää olla viisi. Onneksi naapurissa asuu Raila-täti - Kepeän Taipaleen agentti, joka on jo kiikuttanut kotiovelleni kaksi paitalähetystä. :)

Päivän lenkkisaldo oli mukavat 8,6 km.

Hurlumheistä helmikuuta!

PIIIIITKÄSTÄ aikaa lähti kamera matkaan lenkille ja vieläpä lumiselle sellaiselle. 
En ole aivan varma, olenko kertonut teille aiemmin, että Canon ei suostu talvisia kuvia enää ottamaan, koska sen näyttöön tulee Häiriö, yritä uudelleen..

Niinpäniin. Panasonic kaulaan ja menoksi.
Täällä Hakunilassa on hauskaa tepastaa taas pitkästä aikaa kun tuttuja tulee lenkillä vastaan jatkuvalla syötöllä. Jumittelen minulle ominaiseen tapaan päivittelemässä milloin lumitöitä milloin päivän pitenemistä ohikulkijoiden kanssa. Eilen minut pistettiin oikein syvällisten kysymysten äärelle kun ohikulkijaa kiinnosti MIKSI olen hankkinut niin monta koiraa. Vaikka kuinka yritin sanailla ja antaa vakiovastauksia, hän EI ymmärtänyt.
Älytöntähän tämä onkin. Kävellä nyt vuodesta toiseen viisipäisen lauman kanssa. Eilen kävin K-marketissa ostamassa Pirkka-pakastepusseja kakan keruuseen. 3 (kolme) pakettia!! Montakohan meillä menee päivässä? Riippuu rotvallista. Ihan jokaista kakkaa en minäkään kerää, pääsääntöisesti kyllä. Tikkurilassa roskakoreja oli hiukan antaumuksellisemmin kuin täällä, toki niitä täälläkin hyvin on.
Vaatekaappi on täynnä koirien ruokasäkkejä, ja taas on tullut hankituksi pojille paitaa, takkia ja öljyjä. Järjetöntä. Mutta ahh, niin ihanaa:

Idyllinen ulkoilutie läheiseen puistoon. Oikealla olevasta kinoksesta löytyi muuten se meidän maustehylly.

Sitten ollaankin päästy itse asiaan. Bali ja Huima laukkaavat meistä noin kahden kilometrin päässä olevalla pellolla. Tuntuu olevan koiranulkoiluttajien suosiossa, sillä pellon ympäri kulkee tampattu tie ja runsaasti kakkakikkareita odottaa noutajaansa. (lue = Hupia ja Huimaa)

Hupi on päässyt mukaan. Yleensä juoksuttelen nykyään poikia pareittain; Huima + Bali ja Bali + Hupi. Viriä enää kovin harvoin sen vuoden takaisen jänisepisodin vuoksi. Luxia ryskääminen kiinnostaa vain sisätiloissa. Hupi pysyy kyllä hyvin nuorisoketjun mukana, tosin tässä kuvassa se yrittää lähinnä maastoutua?

Takkitanssi. Tuo sininen etualalla on Helin käsialaa. Nähtyäni kuvan somessa, oli takki ostettava heti pois kuljeksimasta. Se sopi Balille kuin kirsu päähän.

Siinä sitä on whippettunnelmaa ylimmillään. Huima ja Bali, tuo kauhukaksikko. Painotus sanalla kauhu.

 Välillä syödään lunta ja huiskitaan hännällä kaveria silmiin.

 Ja sitten taas mennään!

Välillä myös kuvasta ulos. Hupi, 11 vee, ei tahdo pysyä ruudussa. Tai ruodussa. Lumi pöllyää ja eittämättä pojat ovat elementissään.

 Miten kiva onkaan ikuistaa vauhtia ja menoa pitkästä aikaa. Oikea tohinatrio!

Lenkki tepastettiin lumisissa maisemissa 22.2. Päivän lenkkisaldo 6,1 km.
22.1. olimme kävelleet säälittävät 77,1 km ja nyt 22.2. 116,1 km, 39 kilometriä enemmän. Ja vielä kun innostun laskemaan lisää dataa, saan tammikuun keskimääräiseksi kävelymääräksi/päivä 4,0 km ja helmikuun 5,4 km.

Lenkkeilemisiin!

kaikki kuvat Panasonic LUMIX FZ200

Uusi kamera. Uusia kuvia.

Minua todella paljon harmittaa, että elämä Canonistina on ohi. 
Minua harmittaa erityisesti siksi, kun tiedättekö TUNSIN, minä vaan tunsin ja tiesin, että kun muutaman kuukauden ikäinen Canon hajoaa, tästä ei hyvää seuraa. Eikä seurannutkaan. Aikaa kului ja osa kerrallaan Canon PowerShot SX20IS hajosi. Kameraa korjattiin kolmeen otteeseen (!) ja tuupattiin minulle aina takaisin.

Kameraa ei ole voinut enää käyttää pienimmässäkään pakkasessa; "Häiriö. Yritä uudelleen", kunnes edestakaisin suriseva objektiivi on jämähtänyt, eikä kamera enää aukea ollenkaan.
Objektiivin ympärillä oleva "rengas" myös vain putosi eräänä päivänä. Toki kamera jälleen "kertoi"; Häiriö, yritä uudelleen. Sain renkaan ujutettua paikoilleen, mutta Häiriö, yritä uudelleen - vei kuvaushalut.

Kamera ja tarjous kerrallaan pähkin, mitä seuraavaksi. 
Jännittävien käänteiden jälkeen Verkkokauppa.com:ista lähti mukaan Panasonic LUMIX FZ200. Canonia en enää edes harkinnut. Meidät erotti 100-200 euron ero Panasoniciin sekä Häiriö, yritä uudelleen. (olenko sanonut tämän nyt riittävän monta kertaa?)

Äitini on sen sijaan saanut pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen kaupungilta taksiseteleitä. Niinpä hän lähtikin hurjastelemaan niistä kahdella (meno-paluu; toki kumpaankin matkaan kuluu yksi seteli!!) uuteen Kenzolaan, Hakunilaan.

Bali se on hauska koira. Kun vieraita tulee, he tulevat tietenkin HÄNTÄ varten. 
Muut koirat tyytyvät pötköttelemään sohvilla, tassut ristissä, tauluja katsellen, Balin tunkiessa päälle, kainaloon ja viekkuun. Sitä pitää tietysti silittää, halia ja rutistaa. Bali on silloin elementissään. Se alkaa aivan loistaa, kun sen turkkia sukii ja sen naama on yhtä hymyä kun se rutistetaan ja likistetään kulloisenkin vierailijan kainaloon.

Siispä LUMIX-kuviin:

 Soulmates.

 Ahh, tätä auvoa, voisin kuvitella Balille ajatuskuplaksi.

 Muut koirat makoilivat sohvilla kun Balia paapottiin. Kuvassa Huima tummine silmineen.

Ja Hupi, jolla eittämättä on tulevan kevään ja kesän muotisilmämeikki; Lumene For Men. Miten tämä koira voikin olla näin eteerinen, ja paranee kuin viini vanhetessaan. En voi a) ensinnäkään käsittää, että se on minun ja b) käsittää sitäkään, että se on jo melkein 11,5 vee.

 Tämähän on aivan kuin koirien Mona Lisa!!??

 Huokaus. Lumene For Men -moistured eyes ja olemisen sietämätön keveys.

 Luxi pohtii, koska on ruoka-aika. Johan siitä on neljä tuntia kun syötiin.

Yksityiskohta Kenzolasta. Tästä esineistöstä, muuten, taitaa vain kolme kappaletta olla itseni hankkimia. Muut ovat äitini kokoelmista. Onneksi nyt hän toi vain kolme taulua. LOL

Se on sitten lumitilanne tässä 21.2. Kuva on otettu yläkerran aulan ikkunasta (ei, kun seinän läpi - sori, oli pakko vitsailla hiukan).
Luntahan on tuprunnut nyt taas siihen malliin, että alkaisi riittää. Ensin tulee KAUHEA läjä, sitten sulaa, sitten jäätyy - ainaista pukemista ja pähkimistä mitkä kengät, mikä takki. Koirista puhumattakaan; laitetaanko fleeceä vai t-paitaa ja paksumpaa takkia? Onneksi kohta on kevät ja kesä ja KAIKKI MUUTTUU VIHREÄKSI. Se on minun lempivärikin.

Pojat viihtyvät takapihallamme aiempaa enemmän. Piha on kieltämättä hyvin suojaisa ja runsaan kasvuston johdosta hyvin mielenkiintoinen tutkittava.

Tässä tosin Bali vielä miettii mennäkö vai ei.

Helmikuisia häppeninkejä.

Onpahan ollut tiivistahtinen pariviikkoinen. Taas.
7.2. Facebook muistutti minun olleen kaksi vuotta polttamatta. Onpahan huikeata, hyvä Anita. En olisi muuten uskonut pystyväni moiseen, mutta niin vaan päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Nyt voidaan puhua jo vuosista. Enää ihmettelen, miksi poltin niin kauan? Nohh, vei monta vuotta kypsytellä päätöstä. Suosittelen.

Luxi sai minut kuun alussa aivan sekaisin.
Koska sen maha oli sekaisin. Mikä kumma siinä on, että varsinkin hiukankin iäkkäämmät koirat huolestuttavat oireillaan minua paljon enemmän kuin nuoremmat lajikumppanit? Luxi on vielä luonteeltaan vetäytyvä "seinäkukkanen" ja kun se on pippa, niin se on kaikkea tuplaten ja triplaten. Luxilla on äärimmäisen paha ja pinttynyt tapa nakertaa leluista irti raajoja, silmiä, korvia ja nielaista ne kokonaisina, klumps. Se oksensikin eräänä aamuna - jälleen tuttuun tapaansa - lammikon, jonka keskellä oli nallen korva. Päivän mittaan se sitten nikersi äitini matosta hapsuja (!!) mikä oli kyllä aika omituista ja hulvatontakin. Kotona se taas seuraavana päivänä lenkkeillessäni muun lauman kanssa varasti röyhkeästi tietokonepöytäni laatikosta hedelmäkarkkipussin, jonka se pisti poskeensa muina miehinä.

Oksua tuli kuitenkin nallen korvan jälkeen, ennen karkkipussia ja karkkipussin jälkeen ja laatta lensi lenkilläkin siihen malliin, että huolestuin. 
Ja kun Anita on huolissaan, alkaa toiminta. Pian olimmekin jo eläinlääkärin vastaanotolla tutkimassa mm. syytä siihen, miksi Luxin juominen on viimeaikoina lisääntynyt. ONNEKSI mitään ei löytynyt, ainoastaan lompakostani pohja. Ei sokeritautia, ei maksan, haiman tai muidenkaan sisäelimien "pettämistä". Pissa oli hieman suttuista mutta antibioottikuurilla selvittiin. Ja pienillä söpöillä pillereillä, joilla rauhoitettiin masu.

Pian Luxi söikin entiseen malliin, myös lenkiltä löytämiään paperinenäliinoja. Olipa kiva saada "vanha ja tuttu" Luxi takaisin. Äidin hömelö.

Hands on -tapahtuma on myös nyt tätä kirjoittaessa taputeltu. 
Olipa hieno päivä kerrassaan! Miten hitto soikoon meillä onkaan näin hieno rotu ja sen parissa niin mukavia, fiksuja ihmisiä?! Onko tämä edes mahdollista? No onhan se.

Kerhomme puheenjohtaja Anna bongasi Sukokan sivuilta perhosten seminaarimainoksen (se oli Suomen ensimmäinen breedseminaari) ja minä aloin heti kysellä, että "miten tapahtuma onnistuisi meillä"? Hiukan tarvittiin suostutteluja, mutta kun ne oli tehty, niin saimme loistavan jengin kouluttajiksi. Niin Markku, Unto kuin Jarmokin olivat omassa elementissään kouluttaessaan kahtakymmentäyhtä kurssilaista.
Carina Kitti auttoi kokoamaan junnut, jotka olivatkin aivan ihania ja suloisia; kaikesta näki, että he puhuvat, ajattelevat ja ilmentävät koiraharrastusta; esittäminen oli kaunista ja koirat huomioonottavaa.
Kurssilaiset kyselivät, olivat aktiivisia ja koiria oli tuotu paikalle todella ruhtinaallisesti.

Ihan huipputapahtuma. Ja Hands on 2 on jo suunnitteilla.

Helmikuu on puolessavälissä ja ajatukset ovat jo pitkällä syksyssä.
Syystapahtumassa arvostelee 18.9. Pirjo Muhonen ja sinne pitäisi seuraavaksi tilata ruusukkeet. Lisäksi pitää tehdä mainokset niin tapahtumalle kuin Hands on 2:seenkin. Ehkä kuitenkin maltan viettää välissä aurinkoisen ja vehmaan kesän; mielenkiintoista odotella mitä kasveja pihamaalla kevään ja kesän mittaan puhkeaa kasvamaan.

Kasvattajat ja harrastajat ympäri Suomen; olkaa aktiivisia ja luokaa ja tehkää tapahtumia omille kotikonnuille, jos ette pääse pääkaupunkiseudun tapahtumiin.
Whippet-Harrastajat on joustava yhdistys, joka haluaa tukea yksittäisenkin harrastajan aktivismia ja tekemistä. Minulla on vielä pitkä tie oppia budjetointia, mutta onneksi yhdistyksestä saa apua siihenkin.

Lopuksi ei voi muuta kuin todeta, jumankekka ja jukupliuta että whippet on kaunis, monipuolinen, sivistynyt ja sielukas rotu ja tekeminen ja touhuaminen sen kanssa, rodun eteen, on hyvin mielekästä ja palkitsevaa. Ja whippetin kanssa ei pääse muutenkaan "sammaloitumaan", MyLoggerin hajottua olen siirtynyt suosiolla Sportstrackeriin ja se kertoo, että 30 päivän aikana harjoitukset ovat lisääntyneet 13%, kilometrit 29% ja harjoitusten kesto 31%.

kuvituskuvat Canon PowerShot SX20IS

Kenzola on muuttanut.

Niin siinä TAAS kävi, että Kenzola otti ja karisti Tikkurilan pölyt lenkkikengistä ja lähti vielä tämän kerran kämppiksen kaveriksi vuokralle. 
Kämppis halusi asumisoikeuslainasta eroon joten katse kohdistui vuokra-asuntomarkkinoille.
Hassua sinänsä, olimme yhtä mieltä siitä, että haluamme Hakunilaan takaisin. Kämppis otti riskin ja irtisanoi ason ja kuukauden päästä hänelle tarjottiin jo uutta asuntoa, JUURI siitä osoitteesta, minne kumpikin halusi.

Tämän asunnon sijainti on ihanteellinen. 
Taloyhtiö on verrattain iso ja taloja on tontilla sikinsokin, joka suuntaan. Tämä talo on aivan tontin reunalla ja pihan sijainti on juuri oikea; kohti pöpelikköä. Piha oli vieläpä valmiiksi aidattu, joten koirat pääsivät heti tutustumaan kukkeaan pihaan. Piha tuntuukin olevan niiden mielestä kiva, sillä sen verran usein hiihtelevät siellä. Tosin nyt on ollut nämä ratkiriemukkaat pakkasetkin, joten jonoa pihaovelle on muodostunut, kun lenkit ovat olleet minimuotoisia.

Laskin juuri tälle aamua, että olemme 35 kilometriä miinuksella verrattuna 2015 tammikuuhun. 
Laskin vielä lisäksi, että olemme viettäneet tähän mennessä 12 säälilukemaista lenkkipäivää, mikä tarkoittaa sitä, että päivän kokonaislenkkimäärä alkaa kakkosella. Tänään tulikin vedettyä pitkästä aikaa kunnon lenkkilukemat, yhteensä 7 kilometriä. Jo oli aikakin. Huomenna uusiksi.

Erityisen hauskaa tässä talossa ja asunnossa on se, että naapureita on niin paljon. Pihalla tulee vastaan nuorta ja vanhaa, naista ja miestä, lasta ja koiraa. Kaikki tervehtivät, kukaan ei tuijota ja koiriakin kehutaan.
Tämä muutto tulee kuitenkin jäämään muistisopukoihin traumaattisena tapauksena, sillä kämppis alkaa vasta nyt olla kartalla, ajatukset Suomessa. Voisin varmasti perustaa "laatikontyhjennysfirman", sillä semmoista vauhtia purin tavaraa, että ei nykyisen kämpän kalusteet ja puitteet, kämppiksestä puhumattakaan, pysyneet mukana ja vauhdissa. Keittiön pöytä täyttyi lasitavarasta ja pääsi vasta nyt kaappiin, johan siinä kaksi viikkoa hujahti. Vein myös jokaikisen pahvilaatikon roskikseen purettuani ja litistettyäni sen. Alan olla aika haka, vaikka itse sanonkin.

Asunto tuntuu kivalta, tavarat ovat löytäneet paikoilleen ja sopeutuminen kellastuneisiin vaatekaapin oviin, viemärin tuoksuun ja viileyteen voi alkaa. 
Mitä ihmiset tekivät ennen IKEAa, kysyn vain? Tuotteet ovat edullisia, ne ovat hyvin tehtyjä, tasalaatuisia, helpohkoja koota ja tehty ihmisten tarpeisiin; joista ykkösenä tulee tietenkin säilytys. Vaatekaappeja löytyy valtava valikoima, seinäkaappia, tasoa ja lipastoa samoin. On todella helppo valita mieleinen isosta tarjonnasta.

Tässä muutamia tunnelmakuvia uudesta Kenzolasta, jonka koiratkin ovat ottaneet vastaan hyvin sutjakkaan oloisesti:

Yläkerran aula ja IKEAn lipasto. Siis niin simpsakkaa, miten kirpparilta ostamani paneeliverhot löysivät mummolta saamani pitsiverhon kanssa symbioosin ja paikkansa. Lipaston vieressä on peräti tilaa mopille, pyykkikorille ja porrasjakkaralle. 

Keittiötä. Etualalla Pelastusarmeijan kirppislöytö; pöytä 35 euroa. Kuuleman tuota pitkää tasoa ei kuulunut "alkuperäiseen keittiöön" vaan sen oli edellinen asukas asentanut. Siksi alla oli pelkkää tyhjyyttä. Tosin nyt siellä on koirien peti ja pari kaappia. IKEAsta löytyi apu tyhjälle seinälle; iso valkoinen hylly. Keittiön kaapisto sai jatkoa kulmahyllystä, jonka aikoinaan saimme naapurilta. Siihen se solahti päätyyn kuin olisi aina kuulunut kalusteisiin. Enää puuttuu tuolit - nuo kaksi ruskeaa on jostain vanhasta pöytä+tuolit -combosta. Ei hyvä.

 Maustehylly on vielä IKEAssa. Tässä tällainen viritelmä näytillä.

Näkymä portaikosta olkkariin. Pokaalikaappi, juomahylly + peili. Mahtavuutta; baarikaappi on uudessa kodissa Porissa - ja HYVIN paljon kalusteet alkavat (vihdoin) olla valkoisia.

 Olkkarista tuli tämän näköinen. IKEAsta ostetut linnut liihottavat seinällä.

Olkkarin nurkkaus tuo ainakin minulle mieleen Kreikka-vaikutteita. Sinisiä esineitä oli aina yhden kaapin täytteeksi asti. Pilkullinen sohva sekin kirppislöytö; 30 euroa. Kun pöytä täyttyy, voi aina kasata tavaraa pöydän alle.

Eteinen on nykyään postimerkin kokoinen tuulikaappi. Laitat sinne yhdet lenkkarit ja yhden takin; se on täynnä. IKEAsta löytyi etualan vaatekaappi ja sen takana on pari tasoa + koirien peti portaiden alla. Ihmeen paljon tavaraa sai tungettua tähänkin joutotilaan mihin alunalkaen oli pitänyt tulla wc. Vaan eipä tullut, toiletti löytyy ainoastaan yläkerrasta. 

Nämä esineet löysivät paikkansa liesituulettimen päältä.
Siinä on Kreikasta ostettua patsasta ja nuo minikokoiset talot olen ostanut Ibizalta joskus 30 vuotta sitten.

Mitäpä muuta tämä tammikuu on sisältänyt kuin pakkasta ja hammasten kiristystä?
No eipä juuri muuta. Ensi keskiviikkona olen menossa ENMG-tutkimukseen Peijakseen. Tämä on nyt toinen kerta, kun minulta tutkitaan hermopinteitä. Ajatukset ovat kyllä jo pitkällä keväässä ja kesässäkin, jospa Marina Travels veisi Kenzolaa taas ulkomaan kehiin.
Hands on-tapahtuma häämöttää helmikuulla, siinäpä on ollut taas vääntö jos toinenkin, mutta aina näissä tapahtumissa on kuitenkin mahtava tekemisen meininki ja hyvä fiilis. Oman rodun parissa touhuaminen ja tekeminen on jotenkin aina niin luontaista ja jouhevaa, ettei sitä oikein edes huomaa "tekevänsä" ja laittavansa sitä miljoonatta meiliä.

Lupsakkaa tammikuun loppua ja himskatin kivaa helmikuuta!

Hupsistaheijaa, onko Kenzolassa kiire?

No on. Koittakaapa itse muuttaa, siivota, juosta IKEAssa, purkaa pahvilaatikkoa, sisustaa, laittaa ja

rakentaa ja naputelkaa siihen päälle 420 arvostelua, puhukaa puhelimessa päivät pitkät, lenkkeilkää, ideoikaa ja tehkää tapahtumaa jos toistakin. Tuo lenkkeily varsinkin ja puhelimessa puhuminen, uhh, kuinka uuvuttavaa. 

Ja kun siellä vanhassa kämpässäkin on vielä vaikka mitä. Kuten pakettiautollinen tavaraa (!) ja jonkun siellä pitäisi kai hiukan imuroida ja pestä lattioitakin?

En niin ihmettele, että selkä huutaa hoosiannaa ja sormet puutuvat pienestäkin otteesta. Nukkuminen tapahtuu vartin satseissa, kävellään viisi minuuttia ja sitten taas lepoa vartti. Vihdoin älysin sentään mennä hierojalle.

Uskomatonta mutta totta, olemme asuneet tässä uudessa osoitteessa kaikki kaksi viikkoa ja tuntuu siltä, kuin tässä olisi oltu jo useampi kuukausi? Päivät ovat olleet TODELLA työntäyteisiä; muuttamista osa 37 kello kuudestatoista kahteenkymmeneenyhteen, tänään riehuttiin kahdestatoista iltakahdeksaan; kasattiin tuossa yksi sänky. Vanha sänky ei nimittäin taipunut portaissa; piti ostaa uusi.
Onni onnettomuudessa ihana naapurimme Hevoshaantieltä, Henni, tuli apuun ja istui täällä IKEA-reissun ajan. Kuulimme kotiin tultua, että Viripä se oli nostanut taas kirsun kohti kattoa ja ULVONUT. Kun Henni oli sanonut, että "tuo ei ole oikein soveliasta" oli Viri ollut hetken hiljaa ja kokeillut uudelleen. Nyt oli kuulema Bali juossut liki ja kysynyt Viriltä, että "onko sulla kaikki okei"? Viri oli vastannut, että "tässä on jo 10 minuuttia siitä, kun äiti lähti, että hiukan alkaa olla jo ikävä". Olivat sitten sopineet, että loppupäivä ollaan hiljaa.

Mikä kumma siinä on, että muutat kohtuutilavaan asuntoon, mutta huomaat hyvin pian joutuvasi ostamaan yhtä ja toista UUTTA, koska vanhat tavarat (joista (taas) 45% heitettiin pois/annettiin ilmaiseksi/vietiin Konttiin/Pelastusarmeijaan jne) eivät kertakaikkiaan mahdu mihinkään. 
Tällä kertaa ostoslistalla on 1-2 (!) vaatekaappia, lipasto tai kaksi, peilikaappi, sänky, mattoja, koukkuja, ruuveja, seinäkiinnikkeitä, CD-torni, keittiön pöytä, sohva ja niin edelleen.

In Finland we have this thing called "perheasunto" johon ei mahdu edes kahden aikuisen tavarat.

Kämppä on kyllä kiva ja kompakti ja tavarat alkavat pikkuhiljaa asettua paikoilleen. Paljon on vielä tehtävää, mutta ehkä helmikuussa (?) ollaan jo voiton puolella. Koirat tuntuvat tykkäävän myös ja sehän on pääasia. Naapurit tervehtivät ja ovat lupsakkaan oloisia. Ihmisiä viuhuu pihalla ja roska-auto käy säännöllisesti; roskiksissa myös on TILAA mikä on aivan uutta ja ihmeellistä edellisen osoitteen jäljiltä.

MUTTA miten ne vuoden 2015 lenkit menivät?

Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Tässä saa rintaa ihan röyhistellä, sillä Tikkurilan maisemissa tuli tepastettua kaikenkaikkiaan 2004,1 km, mikä on Kenzolan uusi ennätys. Itseasiassa tepastimme 187,8 km enemmän kuin vuonna 2014. Huisia.

Menimme muuten yli 150 kilsaa joka kuukausi. Huippukuukaudet olivat maaliskuu (179,1 km), toukokuu (188,6 km) ja huhtikuu (178,1 km). Hyvin meni myös lokakuussa, 174,7 km. Jos 2004,1 jakaa 365:llä saadaan päiväkilometreiksi 5,49 km. Ihan hyvin, Kenzolahan marssii, satoi tai paistoi. 

Kenzola kiittää kaikkia kanssalenkkeilijöitä, erityisesti Viriä, Hupia, Luxia, Huimaa ja Balia, mutta myös kaikkia niitä kymmeniä ihmisiä, jotka ovat lenkkeilleet kanssamme joko ihan liveseuran muodossa tai korvanapeissa. Lenkillä kun kälättää menemään, menevät kilometrit kuin siivellä. 

Oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogiani seuraaville ja kaikille whippetisteille kautta maan. Elämä ilman whippetiä on teeskentelyä ja elämä whippetin kanssa rikasta kuin kroisos pennosella konsanaan!

kuvituskuva Huawei Honor6, Tikkurilan maisemia.