Vuosi 2022 on startannut kaikkine koiramaisine kinkereineen.
On mitattu, näytelty ja jo juostukin. Radat ja maastot on viritelty kesään.
Huomasin tuossa aivolohkoja järjestellessäni, että niin vain on ajatusmalli muuttumaan päin tässäkin. Capria kun ostin - tai siis sain - niin asennoitumiseni uuteen tulokkaaseen oli heti "tulee mitä tulee, kuitenkin kaikissa on jotain vikaa".
Tämä se on jännä.
Meillä on priimaodote kaikessa. Koiran lihasten on oltava kimmoisia, koiran mielellään itseohjautuva peltoharjoitteissa, pöytäkäytöksen heti valmis, mittaustilanteessa zen, laumaan sopeutuminen niks, naks ja pam, sisäsiisteys mielellään 10-viikkoisena DONE, kakka heti sikaria, ruokahalu mieltä myöden, kasvaa ja kehittyy käyrien mukaan, luonne heti toiveiden mukainen, sopeutuu veneeseen, risteilyalukseen, saunaan, saareen, kyykäärmeisiin, sokeriin, siideriin ja lusikkaleipiin.
Koirat ovat mielestäni hirvittävän jänniä.
Ja just ihanan haastavia, jokainen.
Voisi melkein sanoa, että jokainen minulle suotu koira on saanut minut jollain tapaa polvilleen, haastamaan ja epäilemään itseäni - ja koiraa! Ihan jokaisen kanssa en ole osannut - valitettavasti - toimia, kuten olisin toivonut ja halunnut, mutta olen silti iloinen kaikista saamistani yksilöistä ja haasteista. Jokainen elämässäni ollut ja elämääni koskettanut koira on ollut äärimmäisen rakastettu ja Tärkeä!
Olen aikoinaan oman äitini kanssa ihmetellyt sitä, että "miksi emme olisi voineet syntyä toisinpäin, älykkäinä (älykkäämpinä) ja kuolla tyhminä"? Me jotenkin tarvitsemme "harjoituskappaleita" ihmissuhteissa - ja ehkä koirissakin? Elämä on kummallista elämistä, opettelua, vääntämistä ja itsensä jatkuvaa haastamista? Mutta ole armollinen! Itseäsi ja koiraasi kohtaan. On epäreilua sekä itseäsi että koiraasi kohtaan luulla, että "olet seppä syntyessäsi"! Kukaan ei ole!
En voi lakata ihmettelemästä sitä, että Maui opetti ja vei minut mennessään moneen.
Ja nyt en puhu ravintola Monetariosta, joka Monena tunnettiin. Minulla oli ilo työskennellä siellä useampi vuosi, asiakkaita varmasti kiusaten. ("Yks lonkka", "Aaa, haluatko oikean vai vasemman lonkan"? Haha.)
Ikääntymisen myötä tuntuu tulevan herkistymistä.
Koirayksilö kerrallaan tulee kyykänneeksi ja katsoneeksi itseään peilistä; "olenko sittenkään ymmärtänyt kahdeksasta koirastani yhtään mitään"?
Mitä me sitten haemme ja haluamme?
Menestystä, osaamista, tulevaisuutta?
Mitä kukin, mutta sanoisin armollisuuden olevan yksi tärkeimpiä tekijöitä KAIKKEEN. Älä odota, asennoidu, lokeroi. Anna jokaiselle koirallesi mahdollisuus olla oma itsensä ja erilainen. Anna koirasi haastaa sinut. Ja ennen kaikkea; lähde mukaan haasteeseen. Opit koirastasi, mutta myös samalla itsestäsi!
Samui starttasi 14.5. Liedon maastoissa.
Ne pahamaineiset maastot, joissa koira joutuu ylittämään itsensä, muutaman töyrään ja juoksemaan alamäkeen, ylämäkeen ja paikalla on kyykäärmeitä ja kaikki on ihan kamalaa. Pisteitäkään ei tule.
No kappanen. Samui arvottiin juoksemaan yksin ja sain kuulla sen käyneen KOLMEA (sirisevää) rissaa nuuskimassa kaatumisensa jälkeen. Nostan kyllä hattua omalle koiralleni.
TÄMÄ.
Olkaa armollisia.
Suhteessa koiraanne, harrastukseen, itseenne. Koira tekee aina parhaansa. Tuomarin silmään se on voinut näyttää "rissan haistelulta" mutta mun korvaan ne on sirisseet ja koira on hakenut viehettä. Älkää aina menkö PAHIMMAN kautta ja HAUKKUKO koiraanne, että kuinka se on daiju, eikä "tajua mitään" - kun luultavasti se tajuaa paljon enemmän kuin sinä, sen omistaja.
Ottakaa relaa.
Koirat on annettu meille sulostuttamaan meidän arkea ja kiskomaan meiltä lenkillä kädet irti.
Ne kakkaavat bussipysäkkien tuntumaan, että mahdollisimman moni näkisi ja niiltä roikkuu nurmikakkaa pyllystä juuri silloin, kun niitä tullaan silittämään ja kehumaan. Ne syövät kakkaa, ruohoa ja kaapivat maata; hammasvälit multaa tursuen. Aamulla oksentavat tyhjän mahan oksennusta, astuvat omaan kakkaan ja kukittavat näin paluureittinsä kakkakikkarein, pomppivat mahan päällä, vinkuvat ja haisevat. Ja astuvat toisiaan. Kiiltävä pinkki nakki kiiluen.
Ne ovat koiria, eläimiä.
Meidän valitsemia lemmikkejä.
Näinhän me luulemme. Lopulta ne kuitenkin valitsevat meidät. Mikäänhän ei elämässä tapahdu ilman tarkoitusta.
Ole onnellinen, että whippet valitsi juuri Sinut. Ole valmis kotiisi saapuvaan pyörremyrskyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti