Kesä on ollut ihan huikea.
Miten me olemmekaan kiitäneet kisasta toiseen, ryömineet rappusissa, juosseet juoksumatolla, väistäneet päälle hyppiviä lapsia Hakunilan uimahallissa. Olleet ratatreeneissä, tassuviehetreeneissä, hieronnassa, venytyksessä, lenkeillä. Imeneet sporttijuomaa kaksin käsin ja - tassuin. Piehtaroineet kastemadoissa, syöneet nurmikkoa, liiskaantuneita salmiakkeja, imeneet kiviä tassuihin.
Kaikkea, ja kokorahan edestä.
Huikeeta.
Siis niin huikeeta, että vain kotona äksönpeliä päivät pääksytysten pelaava nörtti kera sipsipussin ja cocacolan voi vain haaveilla meidän vedoista ja sporttailusta IRL. Voima lisääntyy, jaksaminen samoin - koiralla ja emännällä. Mitä hemmettiä. Mitä täällä tapahtuu?
Viime syksynä tuli totinen paikka, kun kämppiksellä todettiin diabetes. Siinä lähti sitten allekirjoittanut komppaamaan efforttia olla syömättä enää maanantaista sunnuntaihin vaahtomakeisia, baakkellssia ja keksiä. Sporttausta lisättiin, jotta pysyn Maukun vauhdissa ja jaksan juosta sen maalialueelta ilman huohotusta.
Kevät koitti kohisten. Niin kuin tapana on.
Nyt on 1.9. ja ihmettelen, että minne se kesä oikein meni? Se oli ihan yhtä vauhdikas kuin Maui!
Kävimme kipaisemassa maastosertin talvimaastoista, 9.3. Sitten suoritimme kuperkeikan Suomi-CUPissa ja vastaanotimme KVA-sertin.
Liedossa, 18.5., kävimme vielä varmemmaksi vakuudeksi juoksemassa alle 400 pinnan juoksun, kaikki 392 pointsia ja moitteet ylä- ja alamäkijuoksuista kaupan ja kirjan päälle. Varmaan kestävyydestäkin taas puhuttiin. No, Maukku on sprintteri. Sen on viisaammat karvanaamat laskeneet. 280 metriä menee paremmalla sykkeellä ja metrit taittuvat vinhempaan. 350:llä hieman himmaa ja kutosvaihde ei enää vie eteenpäin samoin metrilukemin.
5.6. siirryimme radalle.
Kellotimme ensialkuun 19,78. 17.7. 19,59.
Eksyimme säntillisesti aina Kartanolle, koska nurmi. Koska nopea rata ja Mauin lempivehmaspaikka. Koko kesä käytiin ottamassa keskiviikkotreenit. Annettiin bäkuppia tuleville tähdille ja treenattiin samalla pallokalaolemusta takaisin lehtikalaan.
Naapurikin lähti mukaan treeneihin ja vedettiin Hakunilan urheilukentällä Maukulle viehettä oikein nahkahanskat kiristyen. Siinä sitä oli Nonalla muuten kädet kovilla, kun jännitettiin viehenarut äärimmilleen. Ei paha. Maukusta oikein hyvä ja ihanaa!
21.7. jatkettiin.
No perhana, nyt oli nurmikko parhaimmillaan, ilma kuin morsian. 19,49. Niin hemmetin lähellä, että oikein vatsa kipristyi ja päässä humisi.
Vaan 14.8. palattiin back to the reality ja jäätiin tutkimaan kopin seiniä (?); 19,98. Sentään toisen 280 metrin voitto ajalla 19,64 mutta totuus löi tässä vaiheessa jo päin lättyä ilman selityksiä. Näytelmälinjaisella Maukulla on nopeita geenejä, se on selvä. Mutta Maukulla on myös kaikki haasteet edessään. Lähtökoppi, ruuhka, ajolinjojen valinta. Siinä missä ratatykki vetää vaikka kolmella jalalla KV-ajan/-t plakkariin, siinä näytelmälinjainen niiaa, nöyrtyy, vääntää, tunkee, punkee, ähistää - ja menettää niitä kovin kalliita sadasosia. Yksi kerrallaan.
On se.
Ihan hemmetin huikeeta.
Maukun hakiessa ajolinjoja ja tehdessä 100% parhaansa emäntä ähisti. En olisi ihan äkkiä uskonut, jos Linnanmäen ennustajaeukko olisi 80-luvulla sanonut minulle, että viisvitosena muuten sitten ähistät. No, ensinnäkin ähistin kympin painosta pois ja pidän tempoa yllä. Maanantaina portaat, tiistaina uinti, torstaina juoksumatto.
Jos pistetään kesäkuukaudet: touko-, kesä-, heinä- ja elokuut nippuun, niin portaita 8 x, uintia 8 x ja juoksumattoa 27 x. Itsekin ihmettelen. Mutta Dexal antaa voimaa.
Whippeteistä on totisesti moneksi.
Näissä yhdistyy voima ja tyylikkyys. Lihakset ja leppoisa luonne. Tarvittaessa hyppysellinen terrierimäisyyttä ja sadelenkeistä kieltäytyminen samaan lauseeseen. Sitten ne innostuvat vieheen jahtaamisesta ja vievät omistajansa könyämään treeneihin. Siellä sitten riekutaan yhdessä tuntitolkulla ja omaksutaan juoksahteluominaisuus. Koira kun on haettava maalista. Mauille oma urheilujuoma, allekirjoittaneelle omansa.
Tänä kesänä on puhuttu sekunneista.
Tuntitolkulla, hehe. Nautittu hieman toisenlaisista atmosfääreistä näyttelykehien jälkeen ja solahdettu lihaksikkaaseen ja sporttiseen lajiin jopa helpohkosti hurahtaen. Kesän päätteeksi pääsi toinenkin enkkutuontini, Samui, työntouhuun. Näillä on nimittäin sitä: TAISTELUTAHTOA.
Joutuu listaamaan kaikki ihanuudet:
Jaki - ei ajanut viehettä eikä oikeaa jänistä
Jamo - ei ajanut viehettä
Lelu - ajoi viehettä, paras kellotus n. + 21-22 sekuntia 280 metriä
Hula - ajoi viehettä - mutta turkasen hidas
Viri - ei ajanut viehettä, ykköskaarteesta heti äidin luo
Hupi - alkoi ajaa n. 5-vuotiaana - ei omannut nopeusgeenejä
Juku - innokasta ja taitavaa Jukua ei koskaan saatu lähtökoppiin, ei kukaan
Luxi - innokas vieheenmetsästäjä nuorempana, himmaili aina maalialueella
Huima - vain 1 startti, kortisoni esti etenemisen uralla
Bali - kotitarpeiksi liikaa riistaviettiä, radalla ykköskaarteesta äidin luo
Maui - Härifrån tvättas! Silmät pullistuvat päästä, kuola lentää ja sveduvaljaat paukkuvat kisapaikoilla!
Samui - löi päänsä veräjään, teki sen jälkeen ihme koukkauksia lähtökopeilta mutta juoksi soolon kuin vettä vaan sittemmin - ensimmäinen ratakellotus 20,88/280m
Mutta Maukku ja kesä 2019.
Kaikki loppui hieman liian nopeasti, vaikka kautta onkin inan jäljellä. Toiveissa olisi, että kevät 2020 tulee pian - toivon, että meidän derbyvuosi olisi vieläkin kuumempi ja vauhdikkaampi.
Whippet-rotu on mahtavan monipuolinen, vauhdikas ja omistajaansakin haastava.
En voi lakata kehumasta, hehkuttamasta ja pyörtyilemästä. Kiitos tästä kaudesta HVK ja mahtava vieheenveto- ja ajanottotiimi, meitä kannustaneet Antti, Ulla, Osmo, Eeva ja ehkä jopa sadat muut. Ihan parasta treeniseuraa tarjosi Maria & pojat ja lukuisat nimeltämainitsemattomat tsempparit lämppä- ja jäähdytysrundeilla. Tämähän on kuin Oscar-gaalassa, mutta niin pitääkin olla. Yyberkiitollisena.
huikeat ratakuvat kukas muu kuin © Antti Ruotsalo
- silmä lepää - Maui ei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti