25.7.2014

Heinäkuista lenkkeilyä - kuvia 2.7.2014

Heinäkuu on ollut sangen helteinen ja myös erittäin kiireinen.
Lähestyvä muutto teettää jo kovasti töitä, aina sitä "unohtaa" millainen rypistys muutto on. Varsinkin NYT kun tavarasta on ollut ihan PAKKO luopua; kaapit pursuavat -ja itseasiassa JOKA paikka- pursuaa tavaraa, jota en tiennyt minulla olleenkaan. Tavarat ovat olleet myös erittäin pölyisiä ja likaisia - riippuen toki sijaintipaikasta. Pölyallergikkona olen aivastanut tuhannen kertaa esimerkiksi kaivautuessani jonnekin varaston syövereihin... Ei hyvä. Nyt mukaan lähtee siis vain tarpeellista ja minulle tärkeää tavaraa. Kaikkea EI voi säästää.

Lenkkeily on tuonut kivaa taukoa tekemisen keskelle, helteistä huolimatta olemme kävelleen ihan reippaastikin. 
Välillä toki varjoreittejä hyödyntäen ja mukana on ollut koirille ihan kaupunkilenkilläkin vähintään pullollinen vettä, yleensä kaksi.

Lenkkeillessä - jota nyt tätä kirjoittaessa on heinäkuussa täyttynyt 131 km (= 5.458 km/pvä) - tapahtuu välillä kaikkea ihmeellistä ja vähemmän ihmeellistä. 
Joskus jopa raivostuttavaa.... Eräänä aamuna vierellemme lyöttäytyivät Jehovan todistaja -rouvat, jotka itseasiassa olivat oikein mukavaa lenkkiseuraa. Heidän kanssaan tuli turistua melkein 2-kilometrinen. Jollei muuta, niin oli oikein kiva kuulla "olet oikeassa" -ehkäpä semmoiset 20 kertaa.

Mukavista tunnelmista ikävämpiin. Tiedättehän suhtautumiseni autoihin kontra jalankulkijat? Ai ette. No, ei se mitään, kerron sen tässä. Käydessäni autokoulun n. 30 vuotta sitten, opettajat korostivat joka käänteessä kohteliaisuutta muita tiellä liikkujia kohtaan; joihin lukeutuu sellainen katoava luonnonvara kuin JALANKULKIJAT. Heidän oppinsa tiivistyi aikalailla lauseeseen: nopeammin kulkeva väistää hitaammin kulkevaa. Ehkä tästä on olemassa jokin uusi säädös, jos, niin kerro se minulle. Kuitenkin vuonna 1984 autokoululaisille opetettiin: JOS jalankulkija on astumassa suojatielle, autossa on jarrupainike (kaasun vieressä) jota kevyesti painamalla auto pysäytetään ja annetaan jalankulkijalle tietä.
Okkei - nyt tarkkana kuin porkkana - tulin Äsmarketista kera viiden koiran ja kahden kauppakassin (! älkää kysykö miten se on mahdollista, mutta kyllä se on) ja olin tepastamassa kaikessa rauhassa äsmarketin parkkialueelle johtavan pienen tienpätkän poikki. Olin puolivälissä tietä - kun ystävämme Eija Epäystävällinen painoi TÖÖÖÖÖÖÖTTTTIÄ pienessä, vihreässä kauppakassissaan. Seisahduin niin sanotusti haavi auki. Ystävämme Eija Epäystävällinen avasi oikein oven ja  kaulaa ja kroppaa ojentaen huutaen ihmetteli, että "eikö sulla ole silmiä päässä". Siinä oli kiivasta sananvaihtoa, ihmettelin mm. kuinka hänelle on myönnetty ajokortti "kyllä kuule mulla sellainen on" ja lopulta hän totesi, että "mene nyt siitä sitten". Uskomatonta mutta totta. Koskahan saadaan aikaiseksi TOSI-TV:tä näistä teiden ritareista. Eija Epäystävällinen ajaa kaikessa rauhassa äsmarkkettiin kun nainen kera leveän koirakuljetuksen kehtaakin blokata hänen tiensä. Eikä edes hypännyt viittätoista metriä ilmaan ja sivuun kun häntä kehotin kivasti tööttäämällä.

Eilen sensijaan tapahtui jotain vieläkin kummallisempaa. 
Kävelimme iltalenkkiä metsän siimeksessä kun Hupi alkoi yht'äkkiä voimakkaasti ravistaa vasenta etujalkaa. Kun tutkin tassua, Hupi itki sydäntäsärkevästi. Ontuminen oli todella voimakasta ja Hupi oli selvästi kipeä. Ei siinä auttanut muu kuin vetää uukäännös ja otin Hupin syliini kantaakseni sitä. Jaksoin jonkun pätkää, Hupi maahan ja voimakas ontuma jatkui, Hupi käytännöllisesti katsoen meni liikkumattomaksi. Kämppis kantoi Hupia loppumatkan, kotiin asti. Kotona tutkin tassun läpikotaisin, enkä löytänyt siitä yhtään mitään. En siis edes katkennutta karvaa. Toisessa tassussa sen sijaan oli jonkinlainen "pikiesiintymä"; pikeä, hiekkaa ja tikkuja, mutta tässä ontumatassussa ei kyllä mitään. Epäilyksi jäi jokin ärjy pistiäinen, joka Hupia tassuun pisti, mutta mitään näkyvää tästä ei tassuun jäänyt. Annoin Hupille yötä vasten kipulääkityksen ja kotona, yötä kohti, Hupi jo jalkaa käyttikin ihan normisti.

Lenkillä totisesti sattuu ja tapahtuu. Mennäänpä niihin heinäkuun 2. päivän kuviin, korkea aika pistää kuvapläjäys esiin:

 Bali mielipuuhassaan - spiidaamassa pellolla! Täällä ei töötit soi ja peltokin on trimmattu - JIIHAA!

 Hakunilaa kuntoradalta katsottuna.

Juoksutan nykyään koiriani pareittain. Huima ja Bali on yksi tiimi ja Bali ja Hupi toinen. Tässä Hupi vielä hihnassa.

 Kaluston esittelyä juoksemisen tiimellyksessä. KATO - ei yhtään reikää!

Nämä lenkkimaisemat ovat jäämässä taakse. Jääkö ikävä? Kyllä. Tosin ei tälläkin alueella esiintyviä kyykäärmeitä... Uskoisin, että tänne tulee vielä koirien kanssa ajeltua tulevina kesinä. Talvellahan näille kuntoradoille ei ole mitään asiaa - hiihtäjät valtaavat Hakunilassa melkein jokaisen tienoon.

 Oikealla yksi Kenzolan suosima spiidauspelto. Siihen on kohteliaasti tehty meitä varten "juoksuraita".

Luonto on kaunis.

 Peltospiidaus sen kun jatkuu...

 ja jatkuu...

 ja jatkuu. Pakollinen REISIkuva.

 Lopuksi hiukan nikerrystä.

  Ja pojat autoon kohti Mustikkaa ja Mirriä. (pakollinen mainososuus)

Kyllä lenkkeily on mukavaa!


Ei kommentteja: