B2.

Lentokenttää lähellä asuvana sain kutsun tulla avittamaan silminnähden - ja korvakuulemaltakin- hermostunutta Jutta Parkkosta, joka odotti tärkeää cargolähetystä saapuvaksi Amsterdamista 13.4.

Vaadittiin hiukan omaakin selvitystyötä, jotta odotettavissa olevat lentokenttäkuviot tulivat jo ennalta "vähän selvemmiksi". No, silti ajaa hurautin autoni tuttuun tapaan Finnairin erittäin näkyvään cargorakennukseen, ja siellähän heput nauraa hekottivat heti alkuun; "Tänne tulee vain Finnairin rahti, aja ton p i e n e n talon pihaan, jos KLM:n cargoa etsit". Juu, kieltämättä Finnairin cargorakennus on ensinnäkin todella iso ja lisäksi isoin tunnuksin ja logoin merkitty. AirService olikin sitten ServiceAir -sekin vielä- ja pieni leikkimökki Finskin rakennuksen rinnalla. Ilmankos se ei sieltä näy mihinkään..

Juttakin saapui vihdoin paikalle ja päästiin potkimaan kiviä toviksi ServiceAirin pihaan. Laput saapuvat kuulema koneesta n. tunnin kuluttua, tai sitten kun Reiska saa trukkinsa telat osoittamaan oikeaan suuntaan. Tunti olikin sitten n. vaivaiset 15-20 minuuttia, uskallan epäillä, että Reiska käytti kulkuvälineenään Toyotaa tai muuta nelipyöräistä.

Nyt takaisin Finskin rakennukseen, sen viimeisen oven takaa löytyi kassaton Tulli, ja sieltä epämääräisesti hymyilevä tullivirkailija. Epäilimme henkilön jopa hieman pössytelleen takahuoneessa ennen tuloamme tai sitten hän oli syönyt liikaa sokerimunkkeja ja oli siksi äärimmäisen nauravainen ja hymyileväinen. Järkyttävän paperipinon plaraamisen jälkeen löytyi oikea paperi ja oikeat leimat. Seuraavaksi piti löytää kassallinen Tulli. Tiedustelimme tarkempaa sijaintia ja rohkenimme jopa udella ajo-ohjeita.

Virkailija; "En kyllä yhtään tiedä. Öö. (hymyilyä) Mä soitan ja kysyn. (hymyilyä) (supinaa puhelimessa) (hymyilyä) B2. Sitä mä muistelin, joo. B2. (hymyilyä)".

Minä: "Niin, mitenkäs sinne nyt tästä lähdetään? Sehän on lentokentällä? Onko se saapuvat, lähtevät, T1, T2, mikä kaista?"

Virkailija: "B2. En kyllä nyt osaa sanoa muuta. B2."

Minä: "Niin tuota, lentokentällähän se on, mutta missä hallissa siellä? Siellä ne ajojärjestelytkin kokoajan muuttuu, suunnistanko T1:seen vai T2:seen?"

Virkailija: "B2 (hymyilyä, leveää hymyilyä, aavistus kihertelyä) B2. Se on B2. Sinne ajatte vaan. Tai voi sinne kävelläkin tästä. B2. Meette vaan tonne (viittilöi, hymyilee) B2."

Piti lähteä jo pois, kun en saattanut katsoa enää tuota yltiöhymyilevää virkailijaa, joka kehtaa istua Finskin tullissa, ja hokee vain "B2" hokemasta päästyään.

Jutan tullessa kotvan kuluttua ovesta ulos antoi hän ymmärtää meillä olevan selkeän ajosuunnitelman. Siispä kohti lentokenttää. Liekö tässä hauskin osuus; olimme ennen kuin kukaan kissaa ehti sanoa valtavien hallikompleksien keskellä joiden kyljissä oli kirjainyhdistelmiä tyyliin P3 ja P5. Jutta alkoi epäillä, josko virkailija oli sittenkin sanonut P2 eikä B2? No voi hyvä tavaton, nämä ovat parkkihalleja, ei mikään tulli nyt parkkihallissa voi olla!! Paikalle osuu kaksi mormonin näköistä heppua, mutta tarkemman tutkailun jälkeen jäbät olivat kylläkin mustiin pukuihin pukeutuneita vartijoita. Minä: "Mitenkäs tästä P-hallien keskeltä hilpaisee lentokentälle ja B2:seen"? Vartijat: "Me ei kyllä yhtään tiedetä".

Jotenkin löysimme parkkialueelta pois ja kohti lentokenttää, tosin piti hurauttaa pätkä Kehä III:sta ja sitten uu. Jutan avo kysyi AirServicestä eiku ServiceAirista meille tärkeän kirjainyhdistelmän ja vihdoin osattiin ottaa oikea kaista ja suunta; T2! Auto parkkiin ja T2-opasteen vieressä oli myös B2!

Tällä etapilla Jutta viipyikin sen verran, että ehdin näpytellä kännykällä pitkät rimpsut Marinalle ja katsella taivasta, mainoksia, rapsutella ohikulkijoiden koiria, bongailla ulkomaisia rekkareita, tutkailla parkkiautomaattia, potkia renkaita, laskea ohiajavia busseja ja takseja... Vihdoin Jutta saapui entisestään kasvaneen paperipinon kanssa ja takaisin AirServiceen, eiku ServiceAiriin.

Leimat tyydyttivät virkailijoita ja trukki lähti hakemaan pikku-Noahia. Sieltä se pakaasi tuli ja jahka cargoheppu oli saanut katkaistuksi nippusiteet ovensuulta pääsi Noah ensimmäistä kertaa astumaan Suomen kamaralle! Siinä se nyt oli, kauan ja hartaasti odotettu wiipottimenalku! Taisi mennä kokonaista 2 sekuntia, kun olin jo täysin hurmaantunut. Voiko koira olla leppoisampi ja huolettomampi kuin hän? Tästä olin kyllä Juttaa "varoittanutkin"; jos vain koiralla on palikat paikallaan, ei se vähästä hätkähdä. Noah osoitti teorian 100%:sti todeksi. "Jaaha, heivaanhei, täällä ollaan, keitäs te olette (touhotusta, snäksin pyytämistä), kivat koirat täällä vastassa ja ihanasti suomea höpöttäviä ihmisiä, onpas raikas ilma" ja sitä rataa.

Ja näytelmäihmisiä kun ollaan, oltiin heti poikaa plaseeraamassa ja ravauttamassa ja poikahan teki työtä käskettyä; "Kivaa, tätä mä olen tehnyt Kanadassakin aika paljon. Ai täällä tehdään samaa"?

Sulo ja Leevi nostivat vaivoin kolme selkäkarvaa pystyyn kumpainenkin ja nuuskittuaan kaverin kertakaikkisen harmittomaksi alkoi Leevin astumisyritykset ja kolmen koiran hihnojen solmuunmeno!

Olihan seikkailu, mukava ja mieliinpainuva sellainen. Lentokentällä on siis "vaarana" törmätä henkilökuntaan, jotka osaavat tasan oman tiskinsä tehtävät, mutta kilometrin päässä olevat rakennukset, ovet ja ajo-ohjeet ovatkin sitten heille useimmille (?) hepreaa.

Kevin Kostner rauhoitti minua B2:sen oven edessä lempeällä hymyllään. (kuva) Ja Noah sulatti viimeisetkin stressaantumisen siemenet olemuksellaan, valloittava poika!

Onnea vielä kerran Jutta & co uudesta laumanjäsenestä, niin se kohtalo puuttuu joskus peliin ja tässä tapauksessa sangen mieluisalla tavalla!