23.11.2019

Pitkästä aikaa: Kenzolan lehdistökatsaus.



Heinäkuinen (!) Koiramme-lehti tarjosi taas pientä ajatuspähkinää otsikolla Onko koiralla mielenterveysongelmia?
Anne Myllerin kirjoittamassa jutussa on haastateltu koirien käytösongelmiin perehtynyttä eläinlääkäri Kristiina Torpia.
- Monet käytöspotilaideni omistajista ovat panostaneet valtavasti koiransa koulutukseen ja yrittäneet ratkoa ongelmia jo monin tavoin ennen eläinlääkäriin tuloa. Koko perheen jaksaminen voi joutua todella koetukselle haastavan koiran kanssa, joten toivoisin omistajien uskaltavan hakeutua luokseni herkemmin, Kristiina Torp toteaa.
Edelleen uskotaan laajasti, että koiran epätoivottu käytös johtuu aina tavalla tai toisella omistajasta. Milloin syytetään huonoa koulutusta, milloin liian vähäistä liikuntaa tai puuttuvaa johtajuutta. On muistettava, että koiran luonteella ja perimällä on valtava vaikutus kokonaisuuteen.

Eläimillä ei toistaiseksi puhuta mielenterveysongelmista, vaikka monien käytöshäiriöiden on osoitettu vertautuvan ihmisten psyykkisiin häiriöihin. 
Ongelmilla on samanlainen geneettinen tausta, osin yhtenevät oireet ja ne vastaavat samoihin lääkehoitoihin kuin ihmisten mielenterveysongelmat. Torp kuitenkin muistuttaa, etteivät kaikki koiran ongelmalliset käytökset kumpua pahasta olosta.
- Omistajan mielestä pupun perään karkaaminen voi olla hyvinkin ikävää käytöstä, vaikkei koira kärsi siitä lainkaan. Päinvastoin se nauttii päästessään toteuttamaan lajityypillistä saalistustarvettaan.
Joskus kuitenkin koiran pahoinvointi johtuu ympäristöstä. Esimerkiksi liikunnan ja virikkeiden puute saavat monet koirat ryhtymään tihutöihin tai huomionhakuiseen riehumiseen. Vastaavasti liiallinen viriketulva voi sekin johtaa yliaktiiviseen käytökseen ja rauhoittumisvaikeuksiin.
- On tärkeä erottaa, missä mielentilassa koira on tuhoja tehdessään. Jos lemmikki joutuu paniikkiin aina jäädessään yksin, on kyseessä vakava hyvinvointiongelma, jota kutsutaan eroahdistukseksi. Sen sijaan vain tylsistyneenä huonekaluja nakertava koira ratkoo jo ongelmaansa keksimällä tekemistä.

Käytöshäiriöiden yleisyys vaihtelee roduittain, joten alttiuden häiriön kehittymiseen uskotaan periytyvän. 
Ympäristötekijöillä on kuitenkin suuri merkitys käytöksen puhkeamisessa, eli altiskin yksilö voi suotuisissa olosuhteissa kehittyä tasapainoiseksi koiraksi. (!) Vastaavasti huonommissa olosuhteissa isompi osa koirista oireilee käytöksellään.

Torp uskoo, ettei yhtäkään rotua ole tarkoituksella jalostettu araksi tai käytökseltään ongelmalliseksi. Usein rodussa yleistyneet ongelmat ovat ilmaantuneet halutun ominaisuuden kylkiäisenä.
- Alun perin kukaan ei ehkä ole edes huomannut eroahdistusta, kun työkoirat ovat kulkeneet koko päivän paimenen mukana. Niiden ei ole tarvinnut odottaa yksin kotona pitkiä aikoja kuten nykyään.

- Hevosten parissa on tehty tutkimusta kilpailumenestyksen ja käyttäytymisen yhteydestä. Tutkijat ovat todenneet, että nopeita suorituksia vaativissa lajeissa menestyvillä kilpahevosilla on muita suurempi alttius stereotyyppiselle käytökselle. Syyksi on arveltu, että näissä lajeissa tavoiteltu reaktiivisuus altistaa liioitelluille reaktioille myös arjessa. Koirilla vastaavaa ei ole tutkittu, mutta tulokset voisivat hyvinkin olla samansuuntaisia.

Usein omistajat häpeilevät tunnustaa koiransa käytöshäiriöitä, koska pelkäävät sen leimaavan lemmikin ongelmakoiraksi.
- Käytöshäiriöistä huolimatta koira on varmasti rakas lemmikki ja sillä voi olla muilta osin oikein kiva luonne. Ei äänipelko tai hännänjahtaus määrittele koiraa sen enempää kuin nivelrikko tai muu fyysinen vaivakaan. Se on vain yksi ominaisuus koirassa.
---------------------------------------------------------------------------------

Muutama oma kommentti yllä olevaan tekemääni tiivistykseen.

On hyvä, että jutussa tuodaan esiin perimän ja alttiuden vaikutukset. Mikään ei - taaskaan - ole mustavalkoista ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Niin kuin aina koirien ollessa kyseessä.
Itselleni oli valtava MÖRKÖ ihan vuosikausia harrastusurani alussa sana; hermorakenne. En oikein edes tiedä tai muista miksi se sana oli minulle niin vastenmielinen. Sittemmin olen kuitenkin joutunut joustamaan ahdasmielisyydessäni ja toteamaan, että koirilla on hyvinkin erilaisiA hermorakenteitA ja aihioitA, joihin me sitten omistajina törmäämme ja teemme parhaamme.
Whippet on siitä "hauska" rotu, että siinä esiintyy ns. luonteen lapasmallia ja sitten taas toisaalta terävämpää ja syttyvämpää sytytyslankamallia - ja näiden ääripäiden ristiaallokossa me omistajat sitten seilaamme ja koitamme luovia. Luonnollisesti kaikki välimuodot ovat myös olemassa, ettei nyt kukaan luule, että rotumme rakentuu vain näistä luonteiden ääripäistä.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut omistaa jo 12 whippetrodun yksilöä. Kuinka ollakaan, ensimmäiseksi whippetikseni osui ns. Ihmisen Mieli -tyyppinen koira ja sittemmin on ollutkin lapasta, terävämpää, hermostuneempaa, ääniherkkää, "tavallista herkkää", innostuvaa, stabiilimpaa, peruskoiramaisempaa, monisyisempää - ja ihan kaikkea siltä väliltä. On ollut valtava rikkaus omistaa ja tutustua niistä jokaiseen ja oivaltaa niiden moninaiset luonteiden nyanssit.

Kun Torp mainitsee jutussa yllä "huomionhakuisen riehumisen" minulle tulee mieleen omasta laumastani myös ihmisten erilaisuus ja erilainen katsantokanta asioihin. Kun Maui raapii lenkin jälkeen sohvaa ja hinkkaa siinä itseään (takin riisumisen jälkeen) on se kämppäkaverini mielestä ei-toivottavaa ja estettävää käytöstä kun taas minun mielestäni käytös on "normaalia ja ymmärrettävää". Sittemmin kun kämppis osti uuden sohvan hän "estää" käytöksen istumalla itse sohvalla lenkin jälkeen. Nyt koira hakeutuu portaiden alla olevalle pedille ja "petaa" sitä etutassuilla voimakkaasti sekä pyrkii piehtaroimaan siellä. Käytös on jälleen kämppiksen mielestä ei-toivottavaa, kun taas minä näen siinä koiran nokkeluuden; se hakeutui nyt sohvalta (estetty) sinne, missä se voi ilman puuttumista "karkoittaa kutkuttavan tunteen ihollaan".

Kyse on siis monesti myös näkemyseroista. Kun minä ymmärrän vaikkapa taas omassa laumassani Balin pelkoaggressiivisen käytöksen tietyntyyppisiä koiria (mustat, pystykorvaiset, tuijottavat; haastavat) kohtaan ja sympatiseeraan sitä sen taustasta johtuen (useita päällekarkaamisia koiran ollessa 5-6 -kuinen) saattaisi moni "vaatia" koiraa olemaan reagoimatta kokonaan. Omassa toiminnassani vältän saattamasta koiraa alttiiksi tuijotustilanteille ja avaan namibaarin, kun 17 rottweileria kävelee ohitse; ei mitään ongelmaa.  Uskon, että moni olisi vastaavassa tilanteessa "vihainen" koiralleen; "miksi käyttäydyt näin, etkä pysty kohtaamaan mustaa, pystykorvaista koiraa rinta rottingilla". Minä en pysty tätä vaatimaan, koska koen, että koiran "normikäytösmalli" on rikottu useiden päällekäyneiden koirien toimesta. Herkkänä koirana Bali ei pysty vastaamaan tuijotuksiin esim. vältellen tai väistellen, vaan se reagoi. Ja huom. Pienen nuuskuttelun jälkeen se on; Aijaa, sä olitkin harmiton.

Onkin pystyttävä erottamaan se käytös, joka JUONTAA (usein) jostain ja pohdittava sen (käytöksen) syitä, ennen kuin "tuomitsee koko koiran". Tottakai me selittelemme omaa koiraamme, joka on tietysti ymmärrettävää, mutta aina selitykset eivät ole loogisia tai "sovi omaan käsityskykyymme", mutta se selittäjälle suotakoon! Kuka sen koiran tuntee lopulta parhaiten ellei oma omistaja?

Joskus taas näemme sosiaalisessa mediassa hassunhauskoja tuhovideoita tai -kuvia. Eipä näistä oikein voi syyttää muuta kuin omistajaa. Jos toistuvasti roskikset on levitelty, vauvan vaipat imeskelty ja silputtu ja kaukosäätimet syöty - niin "mitäs läksit" - eli jätit em. tuotteet saataville. Mieleeni tulee traaginen vuosi 1990, jolloin menetin 2 basenjiani penikkataudille. Olin ilman koiria muutaman kuukauden siinä hötäkässä, mutta silti, AINA kun lähdin töihin, laitoin kaukosäätimet ja puhelinvastaajat sun muut silloiset härpäkkeet kirjahyllyyn ja ovien taakse. Pois-siivoamistoiminto oli minussa niin syvällä selkäytimessä, että vaikka koiria ei ollut, tein sen silti.

Mielenkiintoinen asiantuntijakommentti tuo "altiskin yksilö voi suotuisissa olosuhteissa kehittyä tasapainoiseksi koiraksi". Minulla on kokemus myös tästä. Hupi oli herkkä koira, joka eli lapsuutensa ja nuoruutensa vähän "omassa kuplassaan" ja vuodet totisesti osoittivat tästä koirasta aina ja vain uusia, upeita, varmoja piirteitä - jotka piti vain kaivaa esiin. Sellainen sipuli se oli. Kuorimalla kärsivällisesti, tukemalla, kannustamalla ja kehumalla siitä tuli yksi upeimpia - ellei upein - koira luonteensa puolesta, jonka olen koskaan omistanut. Äärimmäisen varma, itsetietoinen ja rehti, ryhdikäsluonteinen ja vakaa.

Mielenkiintoinen artikkeli, joka herätti paljon ajatuksia. Loppujen lopuksi kyse on "vain" siitä (?) miten me reagoimme koiran ei-toivottuun käytökseen ja miten me pystymme ohjaamaan sitä "oikein", kohti sitä käytöstä, jota me siltä toivomme. Jos koira ei heti vastaa korjauspyyntöömme, eikö se ole meidän tehtävä muuttaa kurssia ja hakea uusi innovaatio suhteessa koiraamme, eikä päinvastoin?

Minulle itselleni riittää lenkillä esim. väistäminen, varsinkin kun siihen on mahdollisuus. Jos mahdollisuutta ei ole, huomaan turhautuvani ja alkavani huudella koirakolle, joka jää seisomaan paikalleen ja estää nyt MEIDÄN liikkumisen eteenpäin. Jotenkin näistäKIN tilanteista on aina selvitty, enkä koskaan pelkää niissä pistää itseäni alttiiksi; "oletko menossa suoraan, oikealle vai vasemmalle"? Ja kun vastaus on: "tulkaa vaan, tää ei liiku" niin minähän kerron aina, että "tuijottava ja paikallaan seisova koira on UHKA".

Ymmärrä koiraasi. Ja jos et ihan heti ymmärrä, niin muista aina se, että sipulissakin on monta kuorta, ennen kuin se sisin sieltä löytyy ja paljastuu! Mikään koiran kanssa ei - yleensä - ole yksinkertaista. Kokeilemalla ja oivaltamalla tie seesteiseen ja molemminpuoleiseen ymmärrykseen ja yhteiseloon löytyy. 

kuva: © Juulia Pitkänen

Ei kommentteja: