Tätä kysymystä on nyt viimeaikoina tullut useammalta suunnalta niin lähdetäänpäs aihetta oikein pohtimaan ja avaamaan.
Ihan ensimmäiseksi kehottaisin kaikkia kuuttakymppiä lähestyviä pohtimaan, onko viiden koiran pidossa mitään järkeä. No, yksi lempilauseistani on kylläkin, että onko elämässä ylipäätään järkeä?
Elämähän heittelee milloin mitenkin, laidasta laitaan, kyykyttää ja kustantaa. Yhdessä hetkessä olet elämäsi vedossa ja seuraavassa polvi paukkuu ja selkä vetää notkolle. Koirat sairastavat ja kuivaruoka tuntuu olevan vähän väliä loppu. Viimeviikolla säkki maksoi 58 euroa ja kahden viikon kuluttua 85 euroa???
Huomaan myös selittäväni lenkillä vuolaasti kaikille meitä pysäyttäville, että "tässä on osa jo eläkkeellä ja pitää olla aina uutta kasvamassa".
Miten niin pitää? Eikö pysty sanomaan jollekin valloittavalle pentukuvalle ja ostoidealle ei? Pitääkö niitä haalia kokoajan uusia edellisten siirtyessä sateenkaaren taa? Mikä ihme saa haluamaan jatkuvasti viisipäistä laumaa? Epärealistinen (?) usko grippihihnoihin ja omiin allien alla värjötteleviin hauiksiin?
.jpg)
Juontaako tämä siitä lapsellisesta Lemmikki-lehden testistä joskus yli 30 vuotta sitten, missä testitulos kertoi minun olevan oikein sopiva kandidaatti pitämään useampia koiria kerralla.
Vai juontaako tämä osin lapsuudesta, kun minua hoputettiin eri aktiiviteetteihin ja olinkin niihin aina valmis solahtamaan. Ratsastusta, taitoluistelua, uintia, balettia, kädenvääntöä, punttisalia. Aina mentiin ja taas mentiin. Levoton sielu, joka koirien kautta "löysi kotiin".
Vuodet tunnetusti vierivät.
Vanhemmiten varsinkin huomaa, että juuri oli kesä ja nyt on sydäntalvi. Mutta miten lie ihminen rakennettu niin, että vaikka kroppa vanhenee, mieli jää jonnekin hemmetin Ibizalle tai teknoristeilylle. Muistojen määrä saattaa jopa ahdistaa mutta myös voimaannuttaa. Ihmiset näkevät sinut yhä valovoimaisena (?) ja (ärsyttävän) aktiivisena ja luulet siinä sitten itsekin olevasi iätön.
"Onko ollut jo ikävä rivitaloon".
Sitäkin on kysytty. Ja on. Mutta niin kuin me haluaisimme olla iättömiä, ajan pysähtyvän ja pysyvän tutussa ja turvallisessa - elämä on myös muutoksia. Tämä muutto Klaukkalaan oli pitkän harkinnan tulos ja vaikka tässä on ollut omat haasteensa, niin en katumaan rupea. Piha oli "kätevä" yöripulin sattuessa mutta oli siinäkin, pienessä pläntissä, kyllä hoitamista. Multaa, ruohon siemeniä, haravoimista, kitkemistä, tupsuttamista, leikkuuta, riipimistä, istuttamista, kaivuuta. Ja jollei ollut siinä sentin päässä vahtimassa, niin äkkiäkös koira astui omaan kakkendeeliinsa ja sitä itseään oli sitten pitkin olohuoneen mattoja ja huopapäällysteisiä portaita. Kaikessa on puolensa.
Mutta joo.
Välillä ihmettelen itsekin omaa jaksamista, mutta pakkohan se on. Täällä uudessa elämässä koirat pääsevät ulos kolme kertaa päivässä. Aamulenkkeilymme on näin talvisaikaan hieman venynyt, kesällä saatoimme olla liikenteessä jo 05.30 mutta nyt on välillä lähdetty lenkille vasta 08.00. Ympäröivän koirapopulaation "läpäisy" on toki välillä työlästä. Koiraa voi tulla oikealta, vasemmalta, suoraan edestä ja myös takaa. Reaktiivinen Pipitsa hälyttää ja koko lauma saattaa innostua häröilemään. Namitan kohdalle osuvan puskan tai auton takana joskus minuuttitolkulla. Tiedättehän ne koiralliset, jotka pysähtyvät koiransa kera JUURI siihen kohtaan tuijottelemaan missä te olette piilosilla.
Mutta aina on kuitenkin lopulta lenkille päästy ja viiletetty menemään siellä ja täällä pitkin Klaukkalaa. Hieman on ollut lenkeissä hakemista, kun läheiset metsät ovat olleet joko liian haastavia kävellä tai ylipäätään dipata sisään. Kokeilkaa ihmeessä viiden väkivahvan uroksen kanssa. Mennä metsäpolulle tai pitkospuille.
Yksi herkullinen hiekkatie löytyi hiljattain, joka tosin on betonialueiden välissä ja sielläkin kohtasimme heti Herra Hyväntuulisen joka kotvan minua ämmiteltyään huuteli mm. "täällä saa muutkin kävellä kuin sinä" - johon minä tietysti vastasin, että "ethän sä kävele vaan seisot paikallasi". Hän antoi minulle kuitenkin myös arvokkaan elämänohjeen: "maailma ei ole sua varten".
No ei totisesti. Eikä mun koiriakaan varten. Terveisin nimimerkki 10.478.987.003 väistämistä elämänsä varrella tehnyt. Sori, jos turhauttaa.
Että kyllähän tämä voimia ja kaikenlaista pakkaskestävyyttä ja mielentilaa vaatii.
Ja äkkiäkös tuo mielentila tuolla tienpäällä heittelee. Yhdessä hetkessä tuijotat sateenkaarta ja seuraavassa kiroilet kuuluvasti ja äänekkäästi toistensa päälle pissiviä koiriasi, hihnojen solmuuntumista, jupiset siellä puskan takana viiden minuutin seisoskelun jälkeen, ähistät kakkapusseja kohmeisin sormin auki, kannat kolmea yhteen läiskivää pussia kilometrin roska-astiaa etsiskellessä, yrität ulkoilla mahdollisimman koiravapaaseen aikaan, mutta törmäätkin sen sijaan irtokissaan, lehmiin, lampaisiin, peuroihin ja fasaanilaumaan.
Kiroileminen on ehdottomasti minulla lisääntynyt. Olen toki aina puhunut itsekseni mutta nyt voi helvetinhelvetti ja perrrrkele mitä touhua taas - kaikaa iloisesti - ja jollain tapaa voimaannuttaakin. Senhetkinen tuska on kyllä hyvä päästää heti ulos. Vaikka sitten minuutin välein.
Nyt talvisaikaan kun puen ja riisun koiriani 3 kertaa päivässä, ensin metsästettyäni niitä pitkin asuntoa em. toimenpidettä varten, on voimia vievä osuus lisääntynyt. Olen kuitenkin päässyt eroon selkätuesta, jota pidin lenkeillä monta kuukautta. Pari-kolme kertaa viikossa makaan piikkimatolla parituntisen ja jotain oloa kohentavaa ja kiroilua lieventävää akupainantaa tuostakin 12 euron matosta kuulkaa saa!!
Tuskin tämä avautuminen vastasi lopulta otsikon kysymykseen. En minäkään aina ihan ymmärrä miten jaksan. Varmaan vaan joku geenivirhe.
Mutta jaksettava on. Kauniin stäkkikuvan ja serttivoiton takana on tuskaa. Paljon sellaista arjen paskaa (sananmukaisesti). Joskus tuntuukin, että jotain masokistista tässä touhussa on. Mutta elämä nyt rankaisee muutenkin, oli koiria tahi ei.
Voimia ja jaksamista kaikille laumallisille - perustetaan vaikka vertaistukiryhmä jossa voidaan sitten puida hyviä jaksamisvinkkejä. Tosin ei mulla oikein ole kuin piikkimattovinkki ja Lidlin uusi Mangoenergiajuoma mikä on esimerkiksi aika hyvää - jos on oikein vetämätön päivä!
Ja hei - kaikki nämä ihanat maisemat ja tunnelmat jäisivät ilman koiria paljolti kokematta! Kaikki kuvat ovat meidän lenkeiltä!
