Melkein teki mieli haastaa taas CP keskusteluun mutta olenkin tässä istunut parituntisen sortteeraamassa valokuvia.
Vuodenvaihde lähestyy ja pitäisi teettää jälleen uusi seinäkalenteri. Olen sen tehnyt jo vuosia omista valokuvista ja nyt olisi ollut vaikka ja kuinka hienoja mutta PYSTYkuva ei käy. Pitää olla vaaka. Kansiot vain lisääntyvät koneellani - kuka niitä veisi 1geehen puolestani. On Facesta 1geehen, Facesta 1geehen toinen ja Kuvat ei vielä missään. 264 kuvaa kävin läpi - ja vielä jäi!
Marinat sikseen.
Katselin aamulenkin jälkeen - oli muuten harvinaisen seesteinen 5 km; näimme vain 2 (kaksi) koiraa! - ykköseltä mielenkiintoista dokumenttia autoimmuunisairauksista. Jollen ihan väärin muista niin menikö nyt lapsella ainakin 2 vuotta kehittää omaa immuniteettiaan ympäristön uhkia vastaan. Tätä olen vähän kontra koiriin ihmetellyt, kun tuntuu, että koiranpennulla pitäisi HETI olla tiivis sikarikakka päivästä 1. Ja ainakin uudessa kodissaan heti. Ja jollei ole, niin pennulla on HETI kana-allergia ja muutaman kuukauden kuluttua IBD. Saako koiran elimistö hakea tasapainoa, suorittaa suolistoflooran linkousta?
Soisin, että pennunkin vatsan annettaisi asettua ja käydä läpi mullan-, karikkeen-, purkan-, hiekan- ym. syönnit. Odotettaisi, että asettuu.
Joskus menee muutama viikko ja joskus muutama kuukausi. Onko vaarallista? Mielestäni ei. Ei tarvitse olla "suolistosairaus", ainakaan heti.
On totta, että rodussamme on herkkävatsaisia. Onhan rotumme muutenkin herkkä. Esittävät kovista mutta kovan paikan tullen ovatkin pehmoja. Mutta joskus aika toimii tähänkin? Luonnekin kehittyy, läpi koiran koko elämän. Itsetunto vahvistuu yhdessä lihasten kanssa.
Olen yrittänyt pitkään saada vastauksia koiranruokavalmistajilta koskien sitä, että MIKSI koiranruokateollisuus on viidakko.
MONOproteiini, hypoallergenic, gastrointestinal, veterinary diet, digestive support.
Vähän tuntuu siltä, että kun ulosteen löysyyttä valittaa niin ell-klinikalta löytyy erikoisruokavastaus hyllystä, á 87 euroa 3 kg?
Elämä on hektistä.
Ja dokumentissa nostettiin stressi tikunnokkaan. Enkä ihmettele. Stressi laskee puolustuskykyämme ja vaikuttaa eittämättä myös koiriimme.
Mutta Google kertoo hyvin mikrobeista - miksei tämä sopisi myös koiriin?
"Viimeaikaiset havainnot ovat osoittaneet, että jos ympäristön tavalliset mikrobit eivät varhaislapsuudessa pääse tavalliseen tapaan muokkaamaan lapsen immuniteettia, se lisää myöhempää sairastumista esimerkiksi astmaan. Tätä "liiallisen puhtauden" luomaa ilmiötä kutsutaan hygieniahypoteesiksi, ja sen välttämiseksi suositetaan liikkumista luonnossa ja altistumista sen mikrobeille."
"Yksilöllinen immuniteetti on pohjimmiltaan synnynnäinen ja perinnöllisesti säädelty (luontainen immuniteetti). Sen perusta kehittyy jo sikiöaikana ja heti syntymän jälkeen. Elämän varrella luonnollisesti tai rokotteissa kohdatut vieraat mikrobit ja aineet muokkaavat immuniteettia ja rakentavat lisäsuojaa (opittu tai hankittu immuniteetti, adaptiivinen immuniteetti). Luontainen immuniteetti on puolustuksen nopea ensilinja; se voi käynnistyä minuuteissa. Samalla se on epäspesifinen eli koetusta vihollisesta riippumaton ja toimii aina samalla tavalla. Hankittu immuniteetti suuntautuu vain jo viholliseksi tunnistettua rakennetta vastaan. Sen käynnistyminen vie päiviä siitä, kun kohde näyttäytyy elimistössä."
Olen se minäkin ollut nuorempana kovasti huolissani milloin mistäkin koiriini liittyen.
Ja kuuluu ollakin. Vanhemmiten vaan tulee perspektiiviä ja kyynisyyttäkin, realismia. Ei vain jaksa olla kokoajan huolissaan. Oma ikääntyminen tuo oman lisämausteensa koiranpitoon ja viimeaikaiset kaatuilut lenkeillä ovat kaikessa hilpeydessään (!) myös hiukan pelästyttäneet. Whippet on kaunis ja eteerinen koira mutta jestax mitkä vetovoimat sillä on. Pärjään mielestäni yhä sangen hyvin nelikkoni kanssa mutta kiroiluni lenkillä on myös lisääntynyt. Nämä kotioloissa sangen lupsakat kainaloiset ovat aivan perkeleitä välillä lenkkeillessään. Pahimmillaan yksi nelikosta kiskoo vasempaan, yksi oikealle, yksi eteen ja yksi taakse. Siihen sitten vielä irtojänis tai oksalla voimisteleva orava. Voi luoja.
Siksipä siitä arjesta on tullut meille melkeinpä itseisarvo.
Ja kuten yllä olevista kuvista näkyy - rakastan kuvata sitä!
Toivon ennen kaikkea jatkossakin sujuvaa arkea koirineni. Lenkkeilemme yhä edes ajoittain leppoisasti vaikka onhan se haastavaa välillä. Kuitenkin se rytmittää myös mukavasti päivää ja vie kaupungille, metsään, pelloille. Luonnonilmiöiden äärelle. Kukkia, tuulta, sadetta, auringonnousuja ja - laskuja ja sateenkaaria. Pilviä ja poutaa.
Eikä se väistäminenkään niin harmita kun se on selkäytimessä.
Toki välillä miettii, että ymmärtääkö lopulta KUKAAN miksi väistämme? Onko taas ideaali se, että voisi kävellä vastaan ja päin vihellellen. Kuka nämä ideaalit ylipäätään määrittää? Saako koira saati taluttaja olla yhtään individuaali?
Eiköhän meistä jokainen luo omat ideaalinsa.
Ja vaikka some rummuttaisi elämän ja ajattelun suuntaviivoja, ei niitä tarvitse hyväksyä. Aina voi pistää vähän hanttiin.
Kaikki lenkkikuvat oma Honor 70.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti