Heti alkuun. Olen enemmänkin näyttelyharrastaja - ja
juoksulaji"harrastelija", joten mielipiteet ovat vain omiani, eivätkä perustu mihinkään tutkittuun tieteeseen. Näkemyksiä ja perspektiiviä juoksulajeihin on tullut lähinnä haastattelemalla useita eri henkilöitä ja imemällä vaikutteita sieltä, mistä vaikutteita on ollut saatavilla. Monipuoliset haastattelutilanteet antavat hyvän perehdytysalustan.
Muistanette lempisitaattini Tommy Wirenin luennolta;
"Meillä voi olla 100 koiraa, joilla on kaikilla sama ongelma; vetäminen. Voimme kokeilla kaikkiin sataan koiraan yhtä koulutusmetodia ja havaita, että saamme vasteen kahdelle. 98 koiralle pitää keksiä jotain muuta".
Nyt kun olen ryskännyt koirineni rataharrastuksen pariin ja saanut kymmenittäin (hyviä) neuvoja ja vinkkejä, voin omalta osaltani jakaa saamiani vinkkejä eteenpäin. Vinkkejä, jotka voivat toimia ja osua aina jollekulle koiralle omistajineen. Miksi piilotella kynttilää vakan alla - kun voi antaa kynttilän loistaa kauaksi?!
Kohtaamiset ovat parhaita.
Ja niitähän koirapiireissä riittää. Toiset ovat hermostuneita ja puhuvat tauotta (minä), toiset viihtyvät yksin ja keskittyvät yhdessä koiran kanssa. Mutta silloin kun kohtaamme, on se sitten kehässä, kehän ulkopuolella, lähtökoppien äärellä, koiraamme jäähdytellen - on helppo kokea, että olemme kaikki saman asian äärellä ja "yhtä". Yhdessä koiramme kanssa, tekemässä, suorittamassa, nauttimassa ja jännittämässä. Mutta myös kohtaamassa muita harrastajia ja kuuntelemassa heidän näkemyksiään ja oivalluksiaan, aistit auki.
Joskus tuntuu, että "yksiyhteen"-ajattelu on liiaksi vallalla.
Koska Penillä oli tämä, niin eiköhän Rollellakin. Barbia treenattiin näin ja se sopi sille, joten eiköhän Bellakin mene samaan muottiin. Koirat ovat yksilöitä. Aivan kuin se välillä unohtuisi?
Pikkaisen tuossa googlettelin iltani ratoksi ihmispuolen treenaamisesta.
Ihan ensimmäiseksi osuin näin hyvien lauseiden äärelle:
– Harjoittelu vie paljon vähemmän aikaa kuin siitä palautuminen eli palautuminen ja lepo ovat urheilijan elämässä aikaa vievin asia.
Harjoitella voi vaikka kuinka, mutta ei kehity, jos ei hyödynnä palautumistekijöitä; lepoa ja ravintoa. Lepokin voidaan jakaa kahteen toimintaan; uneen ja muuhun lepoon, kuten rentoutumiseen ja ”vain olemiseen”. Kaikkein tärkein on yöuni, jonka aikana tapahtuu uuden oppiminen ja merkittävin kudosten korjaamis- ja kasvuprosessi.
Kun nyt googlauksella osui em. entisen huippu-urheilijan, hierojan, osteopaatin, valmentajan, valmentajien valmentajan, kouluttajan, luennoitsijan ja urheilun moniottelijan Pasi Lindin kommentit silmiin, voin ihmetellä hiukan enemmän sitä treenaamisen ja kisaamisen tahtia, mikä monella vinttiharrastajalla on.
Voidaan kysyä esimerkiksi mikä on ajallisesti riittävä palautumisaika?"Hermostolla, energiavarastojen täyttymisellä, lihassoluvaurioiden korjaantumisella ja psyykkisellä palautumiselle on kaikilla ERI palautumisaika. Lisäksi palautuminen riippuu urheilijan ( = vinttikoiran) kapasiteetista sekä monista yksilöllisistä tekijöistä ja mitä elinjärjestelmää on kuormitettu."
Nämähän menee ihmispuolen sitaatit ihan yksiyhteen vinttiurheilun kanssa.
Siksi ehkä hämmästelenkin harrastajia, jotka tekevät talvella koirilleen peruskuntoa ja juoksuttavat heti keväällä ja kesällä parhaimmillaan/pahimmillaan koiraa vieheen perässä 3 x viikossa. Miksi? Ei se koira ole jääkiekkomaila, vaan se on elävä olento. Se kun juoksee vieheen perässä aina täysillä ja on maalissa kaikkensa antanut. Kovimmat kiiturit, kun mennään oikein terävimpään kärkeen, toki suorittavat arvokisoissa helposti kaksikin starttia, mutta kyllä siinä vaaditaan aivan erityistä treenipohjaa ja osaamista, koiranlukutaitoa, taimausta ruokinnan ja juomisen osumisesta yhteen, eli koiraan. Puhumattakaan lihashuollosta ja kalvojen venytyksestä.
Omat koirani saavat paljohkosti kävelyliikuntaa. Täältä speksejä, mitä Sportstrakker on vuosittain tallentanut: KLIK. Pelkkä kävelyjen mittaaminen ei tietenkään kerro koko totuutta. Koiraa kun pitää myös juoksuttaa irti, samoilla metsissä, heittää frisbeetä, uittaa ja käyttää hiekkakuopilla. Kaikkea monipuolisesti.
Kävelykilometrit antavat kuitenkin jotain osviittaa siihen, kuinka paljon vinttikoira, whippet, tarvitsee liikuntaa. Korttelin ympäri ei sitä ole. Liikunnan tulisi myös aina olla monipuolista.
Olen maksanut kahdelle koiralleni syyskuulle viettitestauksen. En nimittäin ole omassa laumassani moisia härvääjiä ennen kokenut - toki Maui ja Samui ovat minun ensimmäiset ratasuorittajat whippeturallani. Maui enemmän, Samui harvakseltaan. Onpa mielenkiintoista saada kuulla viettiasiantuntijan syvälausunnot "ratahulluista" koiristaan.
Luulin Mauin kohdalla tekeväni "oikein" kun annoin sen naapurin pitkille juoksulenkeille mukaan.
Kuitenkin lähes 10 kilometrin mittaiset juoksulenkit eivät lopulta olleetkaan niin hyvä idea, yhtäkkiä, pitkiin juoksulenkkeihin tottumattomalle, lähes 5,5-vuotiaalle. Olkapään jännetuppi tulehtui. Sairaslomaa virallisesti 2 viikkoa, lepoa liki 2 kk. Maui on hiljalleen kuntoutumassa entiselleen - toivottavasti - ja viimeisin ratastartti oli jo lupaus paremmasta, noin 19,6 s juokseva kellotti jo lupaavat 20,7 s ja on ollut sittemmin hyvin fleksiibeli.
Mauin kanssa harvakseltaan käymme treenilähdöissä ja mielellämme autamme muita - mutta EI koskaan kisaviikolla!
En suosittele yhtäkkistä treenin lisäämistä juoksemisen muodossa niin, että koira juoksee pääasiassa asvaltilla ja treenin määrää nostetaan nopeasti lähelle kymmentä kilometriä. Tässäkin kohtaa koiranlukutaito on avuksi - mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.
Samui juoksee radalla harvakseltaan.
Joskus taannoin Samuin heinäkuinen, ensimmäinen kyseisen vuoden ratastartti johti suureen hämmennykseen. Koira joi ja pissasi läpi yön. Google auttoi tässäkin (!), yöllä oli paha alkaa soitella ympäriinsä ja kysyä mistä oli kysymys! Onneksi kotona oli Nutrisalia. Starttia säesti ylihelteinen päivä, YLI-innokas koira ja radalle annettiin kaikki ja enemmänkin ja kohkattiin kaikki mahdollinen väliaika. Koira oli kiitos Nutrisalin seuraavana päivänä taas normaali oma itsensä.
Tila voi olla vaarallinen ja aina merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa ja jossain on menty vikaan. Kovassa kuumuudessa urheileminen on kova koettelemus toki jokaiselle, se on hyvä muistaa.
Samuin vuoden ensimmäinen ratastartti ei mennyt aivan taiteen sääntöjen mukaan tälläkään kertaa.
Olin pelipaikoilla todella hyvissä ajoin lämmittelemässä koiraa. Samui veti kuin viimeistä päivää, joka paikkaan, kokoajan. Läähättää, silmät pullistuu päästä. Kieli alkaa sinertää. Viehe menee tilttiin ja jo övereissä olevaa koiraa seisotetaan lähtökoppien edessä piiiitkät minuutit.
Seuraavana päivänä irtijuoksu oli edellispäivän starttia huomattavasti hienompaa katsottavaa. Laukka oli hyvin aukeavaa, vaivatonta ja sulavaa. Paikat oli hyvin auki ja Caprin pitkähkö jahtaus sujui ongelmitta.
Voin lämpimästi suositella Nutrisalia kuumiin päiviin, kuumottaviin tilanteisiin, kuumuville koirille. Vielä oli kuitenkin paljon opittavaa, miten Samuin kanssa kannattaa toimia.
Samui juoksee useita kertoja viikossa irti. Mutta kuten minulle on toitotettu, toitotan nyt teille; se EI ole sama asia. Vieheen PERÄSSÄ juokseva koira juoksee TÄYSILLÄ, kaikkensa antaen, mitä sen lihassyyt ja elimistö vain antavat myöden.
Jos koira härvää ennen starttia kuten nyt vaikka Samui - ja Mauikin - se luultavasti tuhlaa energiaansa jo paljon ennen itse starttia. Mieti vaikka ihmispikajuoksijaa, joka joutuu lähtötelineisiin 13 kertaa, kun joku tekee aina varaslähdön. Juoksijaa, joka on telineissä ja starttipyssyyn tulee vika. Juoksijaa, joka on virittynyt äärimmilleen ja sitten lähtö uusitaan. Ja kerran vielä. Ja kolmannenkin kerran. Sorrummeko me liian helposti - minäkin - vaatimaan koiralta liian paljon sen lähtökohtiin ja ominaisuuksiin nähden?
Samui sai kaverijuoksukutsun 3.8. ja vaikkei lopulta kaveri päässytkään, niin onneksi me menimme.
Olin varustautunut SEKÄ kuonopannalla talutushihnoineen ETTÄ valjailla, talutushihnoineen. Koira ei päässyt nyt yhtään vetämään. Tulimme pelipaikoille just eikä melkein. Marjaana Siltasen rauhoittavat sanat kaikuivat korvissamme. Koira oli saanut vetisempää ruokaa ja hiukan myös Nutrisalia ruoassaan, useamman päivän ajan. Menimme kopeille aivan viimetingassa ja pääsimme HETI starttiin.
Viikko aiemmin 23,10 kellottanut koira juoksi nyt omantasoisensa juoksun, 21,20.
Koiran juoksuttamisessa avainsanoja ovat LEPO ja ARMOLLISUUS sekä itseä että koiraa kohtaan.
Ymmärrys asioihin ei tule heti ja tässä ja nyt. Siitä minä ja koirani olemme hyvä esimerkki. Voin kuitenkin toivoa, että kukaan muu ei tekisi samoja virheitä kuin minä ja ymmärtäisi, että se mikä sopii Rollelle ei ehkä sovikaan Penille. Huipulla juoksevat koirat ovat äärimmilleen viritettyjä sporttikoiria. Omat silloin tällöin radalla pinkaisevat näyttelylinjaiset eivät sitä ole.
Ja jos koira JO juoksee vieheen perässä; lisätreeni EI ole tarpeen. Se on turhaa ja kuormittaa koiraa usein liiaksi. En usko Markus Pöyhösenkään sprintterinä juosseen harva se päivä satasta satasen perään. Uudelleen ja uudelleen. Ja kerran vielä.
Opettele ottamaan iisisti. Se on vähän kuin kännykän lataus. Ollaan vaan paikallaan ja pötkötellään. Piuhassa.
- Optimaalinen palautumisaika saavutetaan, kun osa-alueet ravinto ja lepo on hyödynnetty maksimaalisesti. Optimaalista palautumisaikaa on vaikea lyhentää millään poppaskonsteilla, kuten vitamiineilla tai palautumisjuomilla.
Jotkut toimenpiteet saattavat jopa pidentää tai hidastaa palautumisaikaa, tai ne voivat mahdollisesti auttaa psyykkisessä palautumisessa, mutta fysiologiselle palautumiselle niillä on harvemmin merkitystä.
- Ja toki harjoituksen kuormittavuuskin ohjaa palautumisaikaa.
linkki: Nutrisal-jauhe ja FitDog Recovery-juoma.
- Nopein tapa tavoitteeseen ei ole aina paras tapa.
Lopuksi:
Lämmittelyllä ja jäähdyttelyllä on suuri merkitys niilläkin:
- Palauttava liikunta, esim. lenkki tai venyttelyt ovat lihashuollollisia toimenpiteitä, jotka liian kuormittavana hidastavat fysiologista palautumista. Oikein tehtynä ne antavat valmiuden uuteen harjoitukseen ja suojaavat mahdollisilta vammoilta.
Joskus less is more ja joskus kovakin tykitys toimii, ei ole yhtä oikeaa tapaa valmentaa koiraa maksimaalisiin juoksusuorituksiin. Kuitenkin LEPO on yksi tärkeimmistä kovan treenin vastakappaleista.
Kiitos kaikille minua juoksuharrasteissa neuvoneille - teitä on monta, ja kaikki neuvonne ovat olleet kullanarvoisia. Toivottavasti osasin yhtään oikein ammentaa eteenpäin.
kuvat oma kuva-arkisto sekä Risto Kääriäinen ja Antti Ruotsalo
