Olen saanut "aamukilpailijan" kehän laidalle. Nimittäin tykkään saapua kehän kulmalle todella hyvissä ajoin; mitä lähemmäksi saa auton ja häkin, sen parempi. Parhaimmillaan - tai pahimmillaan - olen mennyt mm. Tuomarinkartanolle 2 (kaksi) tuntia ennen kehän alkua....
Eräs Mia tykkää myös olla paikalla hyvissä ajoin. ;) Niinpä istuimme pitkät pätkät ennen whippetien alkua koirinemme ja leireinemme ja tutkailimme tuomarimme työskentelyä. Alkoi tulla pieni huoli. Nimittäin EH:ta ja H:ta jaettiin siihen malliin, että epäilimme tuomarimme olevan jo valmiiksi "pahantuulinen" kun oma rotumme astuu kehään. Siinä sitä taas manattiin, pelättiin ja epäiltiin - ja lopulta ihan turhaan.
Lopulta whippeteissä vain kaksi koiraa jäi ilman SA:ta. Rodussamme oli pieni, mutta sitäkin parempi kattaus.
Pääsimme Balin kanssa pokkaamaan sertin - jiihaa, tulihan se sieltä! Eikä tässä vielä kaikki. Bali oli myös VSP!!
Minulla on muuten käsissäni sangen mielenkiintoinen koira, mitä alla oleva kuvapari osoittaa. Bali on näppärä, tiivis ja kompakti - mutta kun sille tekee tempun tai kaksi, se onkin jotain ihan muuta kuin tiivis ja kompakti! Olen aina tiennyt, että esittämisellä on suuri merkitys, mutta olenko tiennyt, että näin suuri.
"Ongelma" onkin, että katselet yleensä koiraasi lintuperspektiivistä.
Joskus se lenkillä seisahtuu sinusta jonkin matkan päähän ja näet sen nyt seisovan jonkin matkan päässä. Joskus onnistut puoliväkisin työntämään sen jollekulle seisotettavaksi ja toteat; ahaa, se on tuon näköinen. Sitten taas seuraavalla lenkillä se seisahtuu sinusta jonkin matkan päähän ja se on taas ihan eri näköinen?
Yrität muodostaa omasta koirastasi käsitystä (!) osin omien huomioidesi varassa - kun se seisahtuu lenkillä sinusta jonkin matkan päähän ja kun olet kerran pari onnistunut työntämään sen jollekulle seisotettavaksi. Sitten huomaat käsissäsi, että omaksumasi "seisottamismalli" ei toimikaan tällä koiralla ja yrität opetella toista. Kukaan ei kuitenkaan ole sanomassa, miten se toimii tai miltä koira näyttää, koska seisot koiran edessä ja näet vain sen pään ja selän.
Olen saanut harrastusurallani kuulla harrastajista ja tuomareista, "joilla on oma mielipide ja näkemys" - ikään kuin "semmoinen pitää olla". Mahdollisesti pysyväkin? Että "eikö sulla Anita ole sellaista"? "Etkö tunne koiraasi"? "Etkö tiennyt, mitä ostit"? Samalla kuulen tuomareista - ja näen heitä in action - tekemässä rodun ns. täysin päinvastaisesti kuin esim. viisi vuotta sitten. Minusta tämä on ihan normaalia. Voidaan tietysti miettiä, että kuinka usein mielipidettä on "sovelias" jonkin yleisen normikäsityksen mukaan muuttaa (Puhun nyt itsestäni. Olen kaksonen.) - kun samalla voidaan miettiä sitä tosiasiaa, että kuinka elävä olento voi näyttää erilaiselta aina kussakin tilanteessa, lenkillä, kehässä, eri handlereilla.
Suhtaudumme intohimoisesti koiriimme. Omiin ja toisten.
Muodostamme niistä mielipiteitä omien havaintojemme varassa joskus nopeastikin. Myös tuomari joutuu muodostamaan mielipiteensä yleensä minuutissa, parissa. Joskus jokin yksityiskohta tuntuu määrittävän "koko koiran". Se on iso. Se on se, jolla on iso pää. Sillä on suora selkä. Se on matalaraajainen. Tämä voi olla joskus vaarallista, koska koon tai pään tai suoran selän alle voi "hautautua" koko joukko rodulle toivottavia, kauniita nyansseja!
Rotu muuttuu, koirat muuttuvat, ihmiset muuttuvat.
Kunkin kehän kattaus muuttuu, ilma on erilainen, joskus tuulee, sataa, handlerit vaihtuvat. Koira seisotetaan vapaasti, koiran selkää rapsutellaan, se seisoo etukenossa, se nojaa taakse, se on vinossa, se vetää kaulan sisään, se ojentaa kaulan, sen etuosa työntyy esiin, sen etuosa imeytyy sisään... jne. Loputtomiin.
Kun näin Balista Järvenpäässä otetut kuvat, tunnistin kyllä oman koirani :D - oikein hyvin, vieläpä - mutta sain jälleen kerran opetuksen. Vuoden ikäinen koira on vuoden ikäinen koira, juniori. Mielipidettä saa ja pitää muuttaa - myös omasta koirastaan - ja olla silmät ja aistit avoinna KOIRALLEEN.
Minulla oli Järvenpäässä myös suu apposen avoimena. Kun tuomari osoitti meidät urosten ykköspallille, piti ihan kehäsihteerin huomauttaa, että "laita nyt suu kiinni, näyttää vähän paremmalta"! Vastasin, että "lentääkö paljonkin kärpäsiä sisään"? :D Näin sitä mennään eehoosta veeäspeeksi.
Loppukevennyksen loppukevennyksenä mieleeni tulee vielä yksi koira ja esimerkki. Eräs tuomari totesi koiran olevan "korkeintaan eehoon arvoinen". Koira tuli sittemmin vanhempana salamavauhtia valioksi, ihan isoistaKIN kehistä. Ne mielipide-erot, ne mielipide-erot.....
Tässä se taas on. Koiraharrastuksen suola. Oikein kiteinen, jodioitu ja vuorikristallimainen.
Jos nyt sinusta onkin tullut kriittinen koiraasi/-iasi kohtaan niin mitäpä jos vain jatkat ihan samaan malliin kuin tähänkin asti. EH - ERI - SA - SERT - EH - H - ERI - SA jne. Näin se menee ja näin se on aina mennyt. Ja näin se tulee aina menemään.
Erilaiset koirat. Erilaiset mielipiteet.
Pansuola on muuten parasta. Se sisältää mineraaleja.
