Hupiwalk 20.11.2016

Johtuen käsileikkauksestani Hupiwalkia siirrettiin reilusti yli Hupin syntymäpäivän, eli se marssittiin marraskuisissa maisemissa 20.11. pienessä porukassa.
Iso kiitos, että lähditte mukaan; Kenzolan lenkeillä ei vauhdilla pröystäillä ja kun pojilla kakka yllättää, kaivat pussin, avaat sen, kurotat kakan, metsästät roskista, kärkiporukka on pahimmillaan useiden satojen metrien päässä. Puuskuttaessasi kärjen kiinni, on seuraava kakkayllätys valmis.

8,5 kilometriä kuitenkin käveltiin, aamulla yritti vähän ripsiä vettä ja viimaisaltakin vaikutti, mutta kuumahan siellä tuli. Ja kuivin varustein selvittiin!

Harri oli varustautunut matkaan filmikameralla ja sain muistoksi näin ihanan yhteispotretin Håkansbölen kartanon edustalta:

© Harri

Kiitos Pippe & crew, Heli & pack ja Terhi, Harri ja lauma!

Hupi-tribuutti - päätösosaT - 10 ja 11.

Näin olemme pian kahlanneet yhteensä yhdentoista osan verran, vuosien 2006-2016 välisen ajanjakson Hupikuvia, tunnelmia ja muisteloita.
Kahlatessa kuvia läpi, oli ilmeistä että Hupin lempikuvauspaikat ovat a) sohva, b) niitty tai pelto ja c) mikä vaan, kunhan on lelu suussa tai vieressä.

Mikä Hupista tekee Hupin? Miksi tribuuttia ei saanut yhteen osaan, tiivistettyä?
Hupista tekee Hupin ennenkaikkea sen välitön, vakaa luonne. Sillä on tiettyjä nounou-juttuja, mitkä ovat sille vastenmielisiä; kuten nyt vaikka kynsienleikkaus ja imurointi. Kun kynsisakset otetaan esiin, pakenee Hupi asunnon toiseen kerrokseen, viimeisimpään nurkkaan. Asettuu lattiapedille tassut ristissä, ikäänkuin levollisena, "minuako etsit"? Kynnet se antaa leikata hyvin nätisti, siitä ei ole kyse, mutta kaikkensa se yrittää, ettei häntä "löydettäisi tällä kertaa".

Imurointia taasen se seuraa ensin hyvin huolestuneen näköisenä, ja kun imurin kanssa lähestyy, ottaa se jalat alleen ja vaihtaa jälleen kerrosta. Ukkosesta on tullut sille uusi mörkö. Ukkosen ollessa päällä se hakeutuu makaamaan esim. tietokonepöytäni alle, ja käy sinne maate. Tämä käytös on tullut uutuutena noin kahden viimeisimmän vuoden aikana.

En ihan äkkiä muista Hupin haukkuääntä. Kun ei se hauku. Se kylläkin laulelee ollessaan erityisen innostunut ja/tai iloinen. Kuten ruoka-ajan lähestyessä. Murinakin on sille harvinaista. Jos se nyt kuitenkin on suuren aarteen äärellä (esim. herkkuluu) saattaa se murahtaa, jos siitä joku muu laumanjäsen kekkaloi liian liki.
Minkäänlaista aggressiivisuutta en ole koskaan Hupissa havainnut. Päinvastoin, leppoisuusmittarilla mitattuna, asteikolla yhdestä kymppiin, Hupi saa lukeman 11. 

Mutta ei sitä saa tiivistettyä, mitenkään.
Eikä mikään tribuutti tee sille oikeutta edes. Hupi elää edelleen vahvaa ja hyvää elämää ja sen kultainen sydän ja luonne sykkii sen lukuisissa lapsissa ja lapsenlapsissa. Joista monen olen kuullut laulelevan myös. Ja olevan paitsi kauniita myös ihanaluonteisia.

Se on hauska ja kiltti koira ja on todellakin kiittäminen kohtaloa, että se minulle suotiin. Kaikkien käänteiden jälkeen.
Tacksam till Michael att han fick bli min - ja kiitollinen koko Plathanin perheelle haaveeni toteuttamisesta, vierellä kulkemisesta, tukemisesta ja myötäelämisestä kaikessa.

Tällaisia kuvia on osunut Canonin ja Panasonicin linsseihin vuosina 2015-2016. Vielä kerran, ihanaa 12-vuotissyntymäpäivää Hupi!!

Hupin lempipaikkoja. Kun asetun katsomaan televisiota, se käy vatsani päälle makoilemaan. Katso siinä sitten televisiota.

En se minä ollut. Joskus leluille käy näin.
Nikerrys jostain kulmasta ei riitä, vaan lelu on avattava tarkempaa sisällön tutkimista varten. Tässä syy, miksi on mielestäni älytöntä maksaa lelusta esim. 10 euroa enempää. Tosin olen ollut havaitsevinani Pelastusarmeijassa huolestuttavan suuntauksen hinnoittelussa. Ennen kympillä saattoi saada kymmenenkin lelua - nyt ehkä 2 tai 3!

 Kesällä sentään saa nikertää nurminataa ja voikukkaa sydämensä kyllyydestä.

Jahka voikukka-aika on ohi ja nurmi leikattu tasaiseksi, sopii heittäytyä pötkölleen ja hieroa hipiään kesän voimaannuttavaa vihreää.

Kävimme kesäisillä luonnonvesillä porukassa uittamassa koiria. Tai muut uittivat ja Hupi otti roolin uimavalvojana.

Tässä se tarkistaa veden lämpötilaa ja onko olemassa esim. haivaara.

Jos Hupi joutuu ääritilanteessa piilottamaan luun muilta lauman jäseniltä tai siltä tulee puklaus matolle, se alkaa huolestuneena peittää luuta/oksua kirsullaan "maata" aarteen päälle työntäen ja riipien. Näinhän siinä sitten käy. Kirsu on ihan vereslihalla ja pitkään pinkin värin somistama.

Tässä ollaan ukkosta paossa. Lupsakasti tietokonepöydän alla maaten, koska siellä on suojaisaa.

 Panasonicilla otettu herkkä Hupikuva.

 Lisää kauniita Hupi-ilmeitä.

 Kevättä 2016 nuuskutellessa.

 Pehmeiden tyynyjen ja peittojen keskellä. Pehmeä Hupi.

 Lenkin jälkeistä rentoutumista.

Tässä tuorein, 2.11. otettu kuva Hupista. 12-vuotias Hupi ja nykyinen lempilelu; pehmoelefantti.

Kiitos että olet olemassa ja ihanaa, että olet minun.

Syntymäpäivätribuuttiisi yhtyvät ja sitä suunnittelivat:
Anita, Viri, Luxi, Huima ja Bali. Onnea, onnea, onnea - ja pitkää ikää, Hupi!

Hupi-tribuutti - osa 9.

Joko alkaa olla Hupiähky? 
Vielä pitäisi jaksaa tributoida tämä ja kaksi lisävuotta. Toivottavasti Hupi osaa arvostaa osakseen tullutta ylenpalttista blogipostauselettä. Yritin kyllä saada sille kutsun myös presidentin linnaan, mutta sanoivat, että koiria ei kutsuta.

Vuoden 2014 kuviin - Hupi, Hupimpi, (H)upein:

 Hupi ja korvat. Vai pitäisikö sanoa korvat ja Hupi.

Hupi konduktöörina. Aamun leikkihetki menossa. Takki päällä, lenkki kutsuu, mutta aina on aikaa hieman nikertää leluja.

 Sulavasti kiitää hän. Hupin virtaviivaista menoa.

Pia Mannila tässä seisottaa sangen salskeakuntoista veteraania. Kuvassa ikää 10 vuotta. Jisses, kuten ruotsalaiset sanoisivat. On niin komiaa, että silmiin sattuu!

 Ja suloista. Hupi on aina osannut olla suloinen, paljonpuhuvine silmineen.

Vuonna 2014 pyörähdimme asumassa Tikkurilassa. Asunto ja ympäristö olivat kivoja, mutta kohtalo ohjasi meidät takaisin Hakunilaan. Hyvä niin. Hupi ottaa tosin lungisti missä vain.

 Aamuinen kuvaustuokio. Hupi vaihteeksi turbaanin päällä.

 Sitten taas vingutellaan leluja.

On joulukuu 2014. Otamme eteerisen positioonin ja katsomme kameraan. Sehän meiltä sujuu!

Vuodet 2015 ja 2016 jäljellä Hupitribuuttia. Hui sentään, miten hieno koira minulla on! Ihan tässä hengitys alkaa kiihtyä ja salpautua. Vuoronperään.

Hupi-tribuutti - osa 8.

Kuvia selatessani - nyt vuoden 2013 kohdalla - huomaan vihdoin, että Hupi on esiintynyt kuvattavana aika paljon juuri sohvalla. 
Ja kamera on ollut sopivasti käsillä. Nykyisessä asunnossa sohvat on alakerrassa ja kamera yleensä yläkerrassa.

Pidemmittä puheitta vuoden 2013 kuviin, Hupifanit olkaa hyvät:

 Jiihaa, Hupi on taas saanut uuden lelun tuliaisiksi!

 Tässä kuvaamme koirien Vogueen. 

Harvinainen taidekuva meikäläisen kamerasta. Kukapa muu kuvattavana kuin Hupi. Voguen kansikuva vuonna 2013.

 Vihdoinkin pääsee hierotuttamaan itseään nurmea vasten - Hupin lempihommaa. Vuodesta toiseen.

Tässä olemme näytillä Erkkarissa 2013. Olimme muuten hienosti Bart Scheerensillä VSP-veteraaneja, WTG!

 Hupi yrittää kuunnella lelukotilosta meren huminaa....

 Ja sitten ollaankin taas eteerisinä ja alerted paikallisessa koirapuistossa. Tähän malliin!

 Välillä näytetään kieltä. Sentään ajoittain Suomessa on kesällä myös hiki.

 Ja siksi pitää välillä vähän kahlailla. Hupi menee kesäkuumalla reippaasti veteen. Tai ojaan, lähinnä.

Tämä kuva on otettu 3.10.2013 - aurinko paistaa ja heinä heilimöi. Upea malli keskellä heinikkoa.

Tällainen kuva rodusta on joillakin. Whippet = sohvalla, sievästi, tassut ristissä. Whippetit osaavat rentoutumisen jalon taidon, kyllä. Ja kuvattavana olemisen.

Tämä kuva on joulukuulta. Miten kaunis onkaan whippet nukkuessaan. Hupi.

Hupi-tribuuttia jäljellä enää kolme osaa; 2014, 2015 ja 2016. Huikeata, ihanaa!

ps. minulla ei ole aavistustakaan, miten tuon alla olevan häkkyrämerkin poistaa jutusta. Olen yrittänyt sitä osaamillani tavoilla, mutta siihen jämähti. Mitä opimme tästä. Älä yritä lisätä tekstiin erikoismerkkejä - kuten sydämiä, sillä Blogger sekoaa.

<3 p="">

Hupi-tribuutti - osa 7.

Olemme päässeet Hupi-tribuutissa jo vuoteen 2012 - taas mennään:

Kuvauksellinen Hupi. Aina vaan. Silmät auki ja silmät kiinni. Koirien Paparazzi-mallitoimiston ykkösmalli.

Tämä se on Hupin bravuuri. Valkosipuliperunavuoka siivotaan hurmiossa putipuhtaaksi ja kiiluvaksi. Voi nimittäin helposti mennä puolikin tuntia, kun hän ahkeroi.
Hupilla on erittäin tarkka kuulo. Se kuulee läpi unen kun esimerkiksi margariinirasiaa tai jugurttipurkkia kaapii tyhjäksi. HUMPS, se lentää paikalle silmät suurina; "tänne, kiitos" ja ottaa tyhjän margariinirasian suuhunsa ja kipittää nuolemaan rasian tyhjäksi viimeisimmästäkin margariinin kokkareesta.
Olemme joskus miettineet miten se VOI kuulla, että rasia on tyhjenemässä? Miten se erottaa "normaalin" margariinin rasiasta ottamisen ja tyhjenemisäänen? Taitava ja nokkela koira.

 Tässä ollaankin sitten taas maastoutumispuuhissa. Niityllä vehmaisalla. Sanoinko jo: kauniina.

Hupi tykkää hyppiä pöydille. HUOM, ei kotona, mutta ollessaan liikekannalla. Sitä on palkattu joskus kivelle hyppäämisestä tai koirapuistoissa penkille/pöydälle hyppäämisestä. Joten tässä se kokeilee onneaan; katso kuinka taitava olen (taas), josko saisin snäkkedin?

Aiemmista Hupi-tribuuteista olettekin jo nähneet Hupin innostuksen nuuhkia ja tutkailla erilaisia hyönteisiä. Herkällä koiralla on herkkä kirsu ympäristön suhteen. Tässä se on havainnut lenkkipolulla ystävämme sittisontiaisen jota se antaumuksella nuuhkii ja tutkii.

 Tämä upea kesäkuva kesäHupista on Johanna Gustafssonin ottama.

 Kas, omena. Kukas sen tähän asvaltille heitti, minäpä pistän sen parempiin suihin.

 Hieman pureskelen ja kannan kuin suurta aarretta.

Olipas taas tapahtumarikas vuosi.

Tribuutteja on jäljellä enää neljä: 2013, 2014, 2015 ja 2016. Huisia on ollut tämä matkanteko, kuinka paljon hupia Hupista on ollutkaan. Ja on edelleen! Ihanaa!

Hupi-tribuutti - osa 6.

Hupin vuosi 2011 näytti tältä:

 Rennosti alkaa. Hupimaiseen tyyliin. Hupi on aina osannut rentoutumisen jalon taidon.

 Kuono kainaloon ja aa aa.

Jaaha, tuntuu Hupi tuumivan kevättä nuuhkiessaan. Vihdoinkin pääsee pelloille ja niityille kirmaamaan ja remmimarssimaan ilman sähköistäviä fleecetakkeja!

 Tässä ravataan aakealla ja laakealla jalkapallokentällä. Jonka vieressä on aakea ja laakea pelto.

 Pönäkkä Puupi nurminatametsällä.

 Pihapedillä kauniina.

 Oho. Pirre tepasti Hupin väijypaikalle ja sitäkös Hupi suurine silmineen ihmettelemään.

Vuonna 2011 olimme Ruotsissa Jutan & co:n kanssa. Ihanaa, kun pyysivät mukaan ja veivät mennessään. 
Rattoisa ja niin mukava reissu! Hieman Hupi läähätteli mennessä laivalla mutta takaisin tullessa laiva-atmosfääriin sopi jo rauhoittua.
Nauratti kun Hupi oli/on usein kehissä ollut sangen verkkainen kaveri ja sitä ei juurikaan ole oman kauneutensa ja komeutensa esittely niin napannut. Enemmänkin on etsinyt handlereilta pudonneita snäksejä maasta. Vaan kuinkas kävikään! Ruotsissapa kaveri innostui melkeinpä barwaxaniin ja liihotti kovassa valioluokassa kolmanneksi. Menipä muuten Jutan Leevi-Hupinpoika ja täräytti valioluokan voittoon. Ei huonot resultit, ei.
21.7.2011 norjalainen Hanne-Berit Husby kirjoitutti Hupista näin:
"Utmärk typ. Kraftig men mycket goda proportioner. Härligt huvud. Kunde haft lite mindre öron. Välvinklad. Välkroppad. God benstomme. Ställs ut i sommar päls. Utm rörelser".
Ei Hupilla mitään kesäkarvaa ollut. Sama karva kesät talvet. Korvat taasen? Isoilla korvilla kuulee paremmin.

 Siellä sitä törötetään menemään svenssoneiden keskellä.

 Hieman alkaa silmät lupsua. Kauniina törötys on rankkaa hommaa.

 Vaan vielä kierretään kunniakierros. Tämäkin ravikuva Vilstasta, Ruotsista.

Tässä sitä on silmät apposen auki!
Komea Hupi Antin komeassa maastokilpailukuvassa!
Hupi on hyvä ja elävä esimerkki siitä, että koskaan ei pidä antaa periksi. Hupi ei ensialkuun ollut vieheestä lainkaan kiinnostunut. Asteikolla nollasta kymppiin Hupin kiinnostus oli pyöreä nolla. Vaikka meille treeneissä naurettiin ja käskettiin mennä kotiin, me tulimme uudelleen. Ja komeasti tulimmekin. Hupin ensimmäinen maastokilpailu kisattiin 28.2.2010 Mustialassa. Kisa on jäänyt myös muistilokosiin;
nimittäin varoitin kilpakumppania siitä, että tämä on koiran ensikilpailu, enkä yhtään tiedä mitä se tekee. Melkein pyysin etukäteen anteeksi. Kilpakumppani tokaisi, että "ei se mitään, meidän Rekku on kokenut juoksija". No, kuinkas sitten taas kävikään. Rekku jäi telineisiin (kääntyi peräti ympäri) ja Hupi juoksi radan yksin. Pisteitä ensikilpailusta 205. Komeat AE- ja ensikisapisteet!

2.5. juostiin Ilolassa, alkuerästä 179 pistettä eikä asiaa finaaliin. Kolmas kisa juostiin taas Mustialassa, 15.8., yhteispistein 451. Uusilla säännöillä Hupi olisi pokannut sertin, mutta me saimme kotiin viemisiksi sijoituksen 6/19 ja SA:n. Kartanolla 26.9. alkuerästä herui 203 pistettä.

Vuonna 2011 Mustialasta 13.3. 234 ae-pistettä (ei asiaa finaaliin!), 25.4.2011 SE sitten tapahtui. Hupista tuli ensimmäinen Kenzolan whippet, joka juoksi MAASTOSERTIN pistein 401.
10.7. Sarkolasta 387 yhteispistettä, 21.8. Mustialasta vaivaiset 188 alkueräpistettä, 25.9. Helsingistä 448 yhteispistettä ja viimeiseksi kilpailuksi jäi Hyvinkää, 12.5.2012 ja 191 alkueräpistettä. Kaikenkaikkiaan Hupi juoksi 10 kisaa. 
Those were the days. Mikä koira minulla onkaan. 

Enää jäljellä vuodet 2012, 2013, 2014, 2015 ja 2016. Hyvinhän tämä sujuu!