21.11.2015

Ihminen, anturassani on kivi.

Koirieni kautta olen päässyt perehtymään jo vuosia whippetien kivi anturassa-asioihin. 

Vuosi sitten Whippet-Harrastajien HAKA-päivässä oli eläinlääkäri Jan Räihä puhumassa whippeteille ja vinttikoirille tyypillisistä vammoista ja olin pyytänyt häntä erikseen puhumaan kivistä anturoissa. Kuunnellessani häntä minusta ihan pikkaisen tuntui hetkittäin siltä, että tietäisin asiasta enemmän kuin hän.

Kuinkakohan monta vuotta pitää mennä taaksepäin, kun laumassani ensimmäisellä koiralla kivi anturaan imuroitui? 
Kyseessä oli Jamo, Zootsuits Lonely Hearts. Ehkäpä viisitoista vuotta sitten? Tämän Jamon kanssa ainutkertaisen tilanteen kanssa mentiin eläinlääkärin pakeille ja pääsin siinä näkemään aitiopaikalta kuinka kivi/kivet anturasta kaivetaan. Ennen kuin siinä kissaa ehti sanoa, Jamolle oli tuikattu rauhoite ja ennen kuin ehdin sanoa juuta tai jaata niin Jamolta myös hammaskivet oli poistettu. Melkoista vauhtia ja sarjassamme: "Lisäämme laskua" -henkistä.
Eläinlääkärillä oli otsalamppu, suurennuslasi ja monenmoista työvälinettä - ja pääsin siis itse seuraamaan toimenpidettä. Hyvä niin, koska tämän käynnin jälkeen en kantanut enää yhtään +sataeuroista eläinlääkäriin, koirieni tarpeettomasta rauhoittamisesta puhumattakaan.

Meillä likinäköisillä on se etu, että lähinäkömme ei koskaan poistu tai huonone. 
Likinäköinen näkee AINA lähelle hyvin. Vanhemmiten silmän lihakset veltostuvat ja muovautuvat, eli silmä ei enää muokkaannu kaukolaseihin; lähelle on katsottava silmälasien yli. Kuitenkin sanoisin "kurkkimisesta" huolimatta, että tila on koirien kannalta ihanteellista, näen sekä loistavasti leikata kynnet ilman laseja että operoida anturoita.

Käytössäni on pullea Maglite-kohdevalo ja kaksi eripituista tavallista ompeluneulaa sekä aikaa ja kärsivällisyyttä. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että KAIKKI koirani ovat antaneet ronkkia anturoitaan. Miten minulla onkin (taas) niin hienot koirat? Sitä hämmästelen joskus itsekin. Luottamus pelaa 100% ja vaikka toimenpide on eittämättä epämieluisa, koirani luottavat minuun ja antavat toimenpiteen tehdä. Osa jopa lähestulkoon nukkuu pöydällä kun niitä operoin.

Vuoden alussa sain vihdoin aikaiseksi PURKITTAA koiraltani kaivamani kivensirun ja kiikutin sen kuuden metrin päähän Heurekaan. 
Olin soittanut asiasta etukäteen heille ja sain tutkijan innostumaan asiasta. Jollette tiedä, niin Heurekan edustalla on massiivinen kivipuisto ja tavoittamallani Heurekan työntekijällä riitti innostusta tutkia toimittamani näyte.
Olin jo HAKA-päivällä hieman turhautunut siihen, kun ell Räihä väitti värittömien kivien "hyvin mahdollisesti olevan myös lasia". Jälkeenpäin minua harmittaa vain se, että en ole purkittanut KAIKKIA kaivamiani kiviä, niitä on ollut varmaan kymmeniä ja taas kymmeniä. Ne ovat 98%:sti olleet VÄRITTÖMIÄ, hyvin MINIKOKOISIA ja TERÄVÄREUNAISIA. Vuosien varrella koiriltani kaivamieni kivien joukossa on ollut YKSI lasinsiru. Väitän ehdottomasti erottavani KIVEN ja LASIN toisistaan. Ja uskonkin, että anturaa kaivaessa eläinlääkäri saattaa äkkiseltään luulla väritöntä pientä jyvää lasiksi, vaan.... ei se ole. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä.
Tässä kohtaa on syytä muistuttaa HAKA-päivän annista; Räihä kertoi, että ontumatassuja usein kuvataan ja välttämättä röntgenissä ei kaikki kivet näy.

Pian sain haluamani vastauksen Heurekasta.
Tutkittavaksi toimittamani väritön, millimetrin kokoinen, teräväreunainen kivi oli kvartsia. Sain kuulla, että kvartsi on usein väritöntä ja erittäin teräväreunaista. Se nimittäin leikkautuu hiekoitushiekkaa murskatessa teräväreunaiseksi.

Seuraavaksi soitin pitkin suomalaisia kivimurskefirmoja, ja sain kuulla, että (olen kirjoittanut tästä aiemminkin) ajotielle ja kävelytielle levitetään ERItyyppistä mursketta. Ajotiemurske on hieman karkeampaa ja isompaa ja kävelytiemurske hienompaa, joskin karkeata sekin. Ylipäätään Suomesta - heidän kertomansa mukaan - on perinteinen pyöreä, hiekkainen hiekoitushiekka loppu, nykyinen hiekoitushiekka on kallioperästä murskattua hiekkaa. Sen joukossa voi olla jopa (yli) 30% kvartsia, joka taas on suomalaiselle kallioperälle tyypillistä. Tässäkö selitys, miksei kivi anturassa-ongelmaa ole esimerkiksi Liettuassa tai Amerikassa?? Suomen kalliot ovat kvartsipitoisia.

Kuten Heurekan asiantuntija - myös geologiaan perehtyneet kivimurskaamoiden asiantuntijat
sanoivat kaikki samaa: kvartsi murskautuu erittäin teräväreunaiseksi. Koska hiekoitushiekkaa nykyään tehdään kalliota murskaamalla, mukaan tulee kvartsia jopa yli tuon 30% - jota sitten levitetään kävelyteille. Jos haluaisimme PYÖREÄMPÄÄ hiekkaa, sitä voitaisiin toki tehdä, mutta hinta olisi moninkertainen.
edit 23.11. - Tosin jossain kunnassa on tekeillä puuhake -kokeilu. Siitä vielä lopuksi.

Olen ottanut harvinaisen kuvan pyöreästä hiekoitushiekasta.
Tällaista hiekkaa löytyy Helsingistä, läheltä Tapulikaupunkia. En ole törmännyt tällaiseen pyöreään, pehmeään hiekkaan missään muualla tallustellessamme. On helppo uskoa, ettei tällaista hiekkaa enää juuri missään näekään - saati että sitä levitettäisi kävelyteille. Se on kaunista, pyöreää ja siinä on niin ihmisten kuin koirienkin mukava kävellä, mutta se on varmasti kallista. Rouhea ja terävä murske tehdään halvemmalla - ja sitä Vantaa ja Helsinki tilaavat.

Kaivaessani koirieni anturoita - kymmenen whippetiä, seitsemältä olen kiviä poistanut - on täysin ilmeistä ja olennaista nimenomaan se, että anturaan menee näitä läpinäkyviä kvartsikiteitä (ne eivät ole lasia!). 

Hankalinta anturoiden kaivelussa on löytää KAIKKI poistettavat kivet. 
Aivan anturan päällä, heti neulalla kaivettaessa, anturasta voi suorastaan "lentää" 2-3 minimaalista hiekanjyvää, ja voi tuntua siltä, että "olipa helppoa, nyt antura on ok" - mutta tämä on petollinen tunne. Kun reikää anturassa "avaa" levittämällä sisäänmenoaukkoa, voi usein nähdä syvällä olevan "emokiven". Ja jollei sitä näe, se tuntuu neulan kärjessä. Joskus 2-3:n päällä olevan kiven alla on vain onkalo ja se kertoo, että tavaraa on lisää (onkalon juuressa, pohjalla, on se emokivi).  Kun kaiveluaukkoa hieman levittää, voi joskus nähdä kuinka pohjalla oleva kivi alkaa "tursuta" ulos. Joskus emokiven pois saaminen on erittäin työlästä. Ja kivuliasta. Tapanani on tehdä tätä kaivelua tietenkin koiran ehdoilla. Pidämme taukoja, hengittelemme ja etenemme koiran tahtiin. En suinkaan tökkää heti neulaa syvälle anturaan, vaan usein teen neulalla hissunkissun ns. avausreiän, jota venyttelen ja vanuttelen itään ja länteen ja saan monesti pelkästään reiän venyttelyllä syvällä olevan kiven "pulpahtamaan" ulos. Joskus joudun kaivamaan syvältä ja teen sen ehdottomasti varoen ja hissuksiin.

Valitettavasti kaivelu - varsinkin, jos sen joutuu tekemään syvällä ja syvältä - vaikuttaa anturaan siten, että tehty reikä kuntoutuu hitaasti. 
On joskus hankalaa tunnistaa kaivelun jälkeen, että johtuuko toimenpiteen jälkeen jatkuva ontuminen kaivelusta vai siitä, että tassuun jäi tavaraa.
Minulle ja koirilleni on käynyt usein niin, että olen omasta mielestäni tyhjentänyt anturan, mutta ontuma jatkuu yhä voimakkaana. Olenkin silloin epävarma, että onko antura tyhjä ja saatan kaivaa anturaa seuraavana päivänä uudelleen, ja pian voimme olla kierteessä. On vain pidettävä muutaman päivän tauko, teipitettävä tassua ja seurattava, alkaako ontuma vaimeta. Usein näin käykin, eli kaivan tassua 3-4 päivää ja murehdin, kun en enää löydä mitään, mutta ontuma jatkuu. On alettava uskoa siihen, että tassu on tyhjä, teipitettävä tassua ja odotettava, meneekö ontuma ohi. Yleensä, onneksi, näin käy. Näissä kivi anturassa -asioissa on valitettavasti, niin kuin niin monessa muussakin asiassa koiran kanssa, vain luotettava vaistoihinsa. Uskotko, että tassu on tyhjä? Jos, niin anna tassun olla 3-4 päivää ja jos ontuma alkaa vaimeta, näin sitten lopulta onkin, tassu on tyhjä. Kova kaivelu, jota käydään joskus syvällä koiran anturassa, voi aiheuttaa ontuman pitkittymistä. Kun taas melko pinnassa oleva yksittäinen kivi ja sen pois saaminen, helpottaa koiran oloa heti. Ontuma poistuu tällöin välittömästi.

Tutkimusmatka kivi anturassa-keissien parissa on ollut pitkä mutta antoisa.
Olen saanut teiltä monta yhteydenottoa, kiitos niistä ihan jokaisesta. Olette jakaneet tarinoitanne ja esittäneet lisäkysymyksiä. Ilmeistä on, että moni (liian moni) eläinlääkäri ei tunnista kiviontumaa. Olen lukenut kauttanne tarinoita whippeteistä, joita on hoidettu hieronnalla, osteopatialla, laserilla ja niin edelleen kunnes lopulta anturasta on löytynyt hiekkakakku.
Kiviontuma ON vaikea tunnistaa. Se oireilee pääsääntöisesti sillointällöin, ei ollenkaan aina, hetkittäin voimakkaana ja sitten taas koira kävelee kolme kilometriä "normaalisti", nurmikolla mennään lujaa ja asvaltilla taas hetki onnutaan. Hämärää ja usein harhaanjohtavaa. Saamani palaute innosti minut selvittämään "värittömän kiven laadun" ja ottamaan yhteyttä vielä kertaalleen kivimurskaamoihin.

Olen puhunut kivi anturassa -asiasta noin kolmenkymmenen ihmisen kanssa.
Joukossa on eläinlääkäriä, Heurekan tutkijaa, geologia, kivimurskaamopäällikköä, koiraihmistä, kasvattajaa USA:sta ja Vantaan kaupungin hiekoitusheikkiä - silmiinpistävää ja korvinkuultavaa on ollut se, että 29 heistä on ollut hoomoilasena. "En ole koskaan kuullutkaan" ja "ihanko totta" ja "ei kai"? Mukavaa on ollut taas se, että he ovat ottaneet kyselyni "tosissaan" ja auttaneet kukin parhaansa mukaan. Valitettavasti minulla ei ole enempää dataa asiasta kuin mitä yllä kerron. Tarkoitus oli kirjoittaa viimeisin ja tuorein kiviartikkeli heti keväällä - mutta tässä ollaan, marraskuussa. Miksi artikkeli viivästyi näin kauan - sain osittain samoja vastauksia kuin 3-4 vuotta sitten. Ainoastaan tuo kivilaji (kvartsi) vahvistui.

LISÄYS 23.11. - menin sitten ja otin aamun ratoksi jälleen muutamia puheluita. YIT:lle, Oulun liikennevirastoon ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukseen.
Nimittäin Oulussa kokeiltiin 2014 talven aikana "hiekoittamista" puulastuilla. Linkki Kalevan artikkeliin: KLIK.
Aiheesta on tehty jopa diplomityö, ja saadessani vihdoin puhelimeen henkilön, joka asiasta tietää alkoi rupattelu puulastuista.
Kokeilussa oli hyvät ja huonot puolensa. Kun jää sulaa, alkaa puulastu kellua ja silloin se ei pidä. Toisaalta kun ollaan taas pakkasen puolella, lastu jäätyy pintaan kiinni ja on silloin pito-ominaisuuksiltaan hyvä.
Ongelmaksi muodostuu hinta. Nyt olisi suomalaiselle tekijälle kysyntää: sveitsiläisiltä hakemaan lisenssiä ja tekemään suolattua puulastua. Pelkät kuljetuskulut lastulle Sveitsistä olivat 5000 euroa ja ylipäätään hiekoitushiekkaan verrattuna lastu maksaa kymmenkertaisesti. Kellumisominaisuuksista johtuen lastua ei tarvitse levittää talven mittaan niin usein kuin hiekkaa - eli kustannuksissa voitaisi myös säästää.
Haastan Jutta Parkkosen mukaan hiekoitushiekkahaasteeseen; Tampereella pidetään helmikuussa Talvitiepäivät ja niiden aikana järjestetään LASTU-DEMOja. Sinne katsomaan, kuinka teiden lastuttaminen sujuu!

Olen vihdoin aktivoitunut muuttamaan koirieni ruokintaa siltä osin, että jo keväällä annoin kaikille Omega-öljylisää ja kas, kun öljykuuri loppui, Bali imuroi elokuussa anturaansa kiviä, jota asiaa hoidettiin pitkälle syyskuuhun. NYT, kun öljykuuri jatkuu taas ties kuinka monennetta kuukautta, anturat ovat pysyneet kivettöminä. Viimeksihän täällä hoidettiin Huiman kiviontumaa vuosi sitten, nyt Balin melkolailla vuosi Huiman jälkeen. Muilla kiviä ei - kop kop - ole anturoissa ollut pitkiin aikoihin.

Ohjeeksi sanoisin kaikille anturaongelmista kärsiville; Nutrolin-öljy ja/tai muu omegoita sisältävä kylmäpuristettu kaupan öljy. Päivittäin.

Yksiselitteistä syytä anturoihin imeytyville kiville en ole löytänyt; mielenkiinnolla seuraan tilannetta, kun nyt 1,5 vuoden pääosin hiekkatallustelun jälkeen siirrymme jälleen asvalttipitoiseen lenkkeilyyn. Tosin nyt (ja jatkossa) koirieni ruoka on kylmäpuristetulla öljyllä höystettyä.

Herättikö kirjoitukseni kysymyksiä? Kirjoita ja kysy, haasta ja ihmettele - vastaan mielelläni.

14.11.2015

Tarton tarinoita!

Olipa mukavaa pitkästä aikaa päästä tien päälle.
Olin ahdistellut Marinaa ahkerasti ja saanut hänet ylipuhuttua ottamaan minut Marina Travelsin matkaan 6-8.11. Viroon, Tarttoon.

Menomatka sujui hupsvain ja ajettuamme ~ 200 km yön pimeydessä ja sumussa Viron puolella
saavuimme iltasella noin seitsemän aikaan hotellille. Hotelli oli tosi siisti ja suorastaan huoliteltu. Entisenä hotellisiivoojana tutkailin tietenkin hanan reunat ja kaakelien saumat - ei tahran tahraa! Wc-paperi oli embotasoa ja aamiainen monipuolinen ja ruokaisa.
Sänky oli koiran kanssa nukkuvalle mallia kapea ja kova, tyyny ylikorkea. Nukuimme Balin kanssa visusti mahdollisimman keskellä, koska muuten olisimme valahtaneet sängyn ja seinän väliin. Uskomatonta menoa muuten nelijalkaisten toimesta: Marinan Kokku-koiralla oli viikon vanha juoksu päällä ja Bali oli heti välittömästi sitä mieltä, että mitäs tuossa, soittele, kun sulla on oikeat päivät. Ei läähätystä, ei tärinää, ei vinkumista. Nothing. Kokku tuuti krooh pyyh omassa yksiössään lattialla ja Bali tiiviisti kyljessäni. Tai sitten Marinan jalkopäässä vaihtelun vuoksi.

Yöt olivat sikäli mielenkiintoisia, että naapurihuoneesta kuului sellaista vislaavaa, puhisevaa korkeahkoäänistä kuorsausta, jota emme millään saaneet mallattua ihmisen suusta tulevaksi. Päättelimme äänen tulevan koirasta. Rappusissa kulkemisen ääni kantautui voimakkaana huoneisiin  ja haukkumistakin kuultiin sekä omien koirien suusta, että vieraiden. Mutta mitäpä näistä, pääasia, että lavuaari hohti, hana samoin ja kaakelisaumoissa ei ollut homepilkkuja.

Näyttelypaikka sijaitsi noin neljänsadan metrin päässä hotellilta.
Lauantainen kehä ei paljon yllätyksiä tarjonnut. Bali pokkasi kuitenkin mairean PU4-sijoituksen, kahdeksan uroksen joukosta. Kyllä se meille kelpaa. Jospa sitten sunnuntaina? Marinan grey oli PN2 ja sai varacacibin.

Marssimme Marinan ja Kokun kanssa illalla mukavan neljäkilometrisen hotellin liepeillä. Ilta kului pizzaa ja mustikkasuklaata napostellen ja rupatellen pitkälle yöhön. Yhdessä ihmettelimme, kun läppärissä ei ollut virtaa, kamerat olivat kummaltakin jääneet kotiin ja kehä meni semmoista vauhtia, ettei perässä meinannut pysyä. Tuomari oli yhdessä vaiheessa yli tunnin etuajassa ja meillä palkintopalleilta tuttu paikallaan pysyminen loisti Virossa poissolollaan. Kun tuomari näytti sijaa 2 tai 3, tuomari käteltiin nopeasti ja tultiin ulos kehästä.
Suomalainen Maya-whippet loisti Tarton illassa aina BIS2-pallille asti. Niin sitä pitää.

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena ja silmäpussit syvenivät. Onneksi olin muistanut sentään silmätipat matkaan ja voitelinkin niillä ritiseviä silmiäni useasti päivien mittaan. Sunnuntain kehät olivat eri halleissa ja vietin adoptoituna sunnuntaita Arjan ja Pipen leirissä Marinan ollessa Kokun ja muun matkaseurueen kanssa viereisessä hallissa.
Sunnuntain tulokset noudattivat tuttua kaavaa; Bali oli jälleen PU4. Aikamoista synkroniaa. Sertti meni suomalaiselle PU2:lle, kauniille junnukoiralle. Me saimme vain hieman haistella serttiä nelospallilta.
Suomalaisia oli lähtenyt paikalle itseasiassa aika paljon; lauantain 23:sta koirasta 13 oli Suomesta ja Sunnuntain 20:sta koirasta samat 13 Suomesta.
Marinan Kokku-greylle sunnuntailta upea VSP-sijoitus kera sertin ja Cacibin!!

Tutkailin paikan päällä koiratarviketarjontaa. Tulin ostaneeksi yhden Resco-hihnan (16 euroa) -
Suomessa hinta on pikaisella googletuksella 19,95 Peten koiratarvikkeessa. Luut ja muu härpäke oli aika samoissa hinnoissa mitä täälläkin, jollei jopa hieman enemmän.

Olimme ottaneet paluun loivasti aikataulullisesti ja ehdimme käydä syömässä makoisan buffet-illallisen Rimiä liki. Matkaseurueemme - Merja ja Jussi - tekivät kovasti töitä, että olisimme saaneet vaihdettua matkamme aikaisempaan laivaan, mutta koska autopaikat olivat aina yksittäisiä - olisimme tarvinneet kerralla kaksi paikkaa - vaihtoa ei onnistuttu saamaan. Ruokailu kulutti tunnin, Rimi toisen. Pyörimme huolella hyllyjen välit ja puristelimme yhdessä Marinan kanssa useita tuotteita, Tallinna on Pina Coladan ystävälle taivas. PC-valikoimani kasvoi neljällä eri merkillä ja kuudella eri pullolla.

Mitä jäi käteen? Matkailu on mukavaa mukavassa seurassa, mutta myös hyvin kuluttavaa ja voimia vievää. Itse koiranäyttelyn osuus päivästä on vain muutama hassu tunti, ja aikaa menee helposti kaikkeen muuhun senkin edestä. Jo lenkille lähtö vaatii huolellista suunnittelua ja lähtövalmisteluja ja vieraassa paikassa esim. kaappien oven aukaisuun saa tuhraantumaan paljon aikaa. Lattia lainehtii tavaraa, vettä ja koiranruokakippoja, pepsitölkkejä ja latausjohtoja. Koirat on - tietenkin - otettava huomioon kaikessa ja matkaseuran mukana pysyttävä.
Lähtisin silti vaikka heti huomenna uudelleen!


Kiitos Marinalle ja Kokulle mitä parhaimmasta matkaseurasta.
Juttua ja naurua riitti ja kotimatkalla ei paljon tarvinnut sanoa saadakseen aikaan järkyttävän naurunremakan. Muistakaa pyytää Marinalta hänet nähdessänne imitaatioesitys Rimin kassaharjoittelijasta.

Lopuksi vielä Balin kritiikit:
Francesco Cochetti:
"Could have a bit more spirit in movement. Masculine. Good head & expression. Good neck & shoulder, topline and tailset. Correct rear angulation. Correct coat. "

Vladimir Piskay:
"Good size and format. Little bit heavy head, little bit wide in skull. Parallel legs. Need better dynamic in movement".

Sain Balin menemään kumpanakin päivänä hihnassa selvästi tuntuvaa barwaxania, mutta ehkä se oli vain silmänlumetta ja emme selvästikään hämänneet tuomareita.
Balilla on lennokkaita (= lennokkaampia) päiviä ja "juokse ite" -päiviä.

Kuvituskuvat Huawei Honor6 - paitsi ylläoleva pöytäkuva by Diana Gosteva. Bali ei ymmärtänyt - enkä minä - ollenkaan pöydän edessä olevaa KAKKUPÖYTÄÄ (tuo missä on keltainen termos) että miten tässä pöydällä nyt sitten pönötetään ja mihin katsotaan kun neljänkymmenen sentin päässä on pulleita bostonkakun siivuja!

1.11.2015

Mukavaa marraskuuta! Tepastelimme taannoin kuviin.

Marraskuuta. 
Lenkkeilimme lokakuussa 174,7 km. Lokakuu oli tapahtumarikas kuukausi muutenkin. Virin eläinlääkäri heti kuun alussa (rannetuki on auttanut erittäin paljon!!), Hämeenlinnan ryhmänäyttely Balin ja Hupin kanssa (mairein tuloksin), Luxin, Virin ja Hupin syntymäpäiviä juhlittiin ja tulipa tepastettua taas maanmainio Hupi-marssi 25.10. MyLogger sanoi kaikessa tuoksinassa sopimuksensa irti, en saa vempainta enää päälle lainkaan.
Unohtamatta tietenkään Hulan ja Veran pentuetta Australiassa. Yhdellä oljella 12 pentua, wau! Tosin kaksi pentua menetettiin, mutta 8+2 raitapaitaa on kennel Ibizassa Vera-äidin hellässä huomassa. Pennut syntyivät 10.10.

Oli siis opeteltava Sports Trackerin käyttö - hyvin pelaa! 
Sovellus esimerkiksi ilmoittaa hetimiten kaikenlaista dataa; muisti, että kävelin sen kanssa saman lenkin 25.10. ja 31.10. ja ilmoitti kuivakkaasti, että "kulutit 36.23 minuuttia kauemmin kuin viimeksi".
Kun lokakuun yhteislenkkimäärän jakaa 31:llä saa päivittäiseksi marssimääräksi 5,63 km. Ihan hyvä.

Hupin syntymäpäiviä on juhlittu kahtena vuotena peräkkäin lenkkeillen Vantaanjoen maisemissa. 
Se sopii Hupille mainiosti, sillä se jaksaa nyt jo yhdestätoista ikävuodestaan huolimatta kävellä oikein reippaasti - pitkiäkin lenkkejä.

Kutsu kävi Facebookissa ja tällä kertaa mukaan lähtivät Heli, Arja, Terhi ja Katariina sekä "miehet ja koirat". 
Yllätysmomenttina huikkasimme huiviin Terhin ja Harrin mukanaan tuomaa kriikunalikööriä - jestas, että se oli hyvää! Hupi kiittää myös saamistaan lahjoista! Jotka se ystävällisesti jakoi seuraavana päivänä kaikkien lauman jäsenten kesken.

Mukavan yhteislenkin ikuisti upeisiin kuviin Harri Nurmela, kiitos!





vasemmalta: Besties Wasabe, Besties Stormskärs Maja, Twyborn Philadelphia and Jagodas Gingembre. Neljä sukupolvea, four generations.

Kaikki lenkkikuvat Ubi-whippet -blogissa: KLIK.